Kesä on tullut tänä vuonna viipyillen. Kesäpäivän seisaukseen ei ole kuin muutama päivä aikaa ja viikon kuluttua on jo juhannus, mutta aamut tuntuvat vielä aurinkoisinakin päivinä viileiltä. Takapiha on kuitenkin jo kauneimmillaan: pionit kukkivat ja unikot ovat venyneet uskomattomiin mittoihin. Liljat, joita oli alunperin kuusi, ovat levinneet ja uhkasivat jo valloittaa aivan liian suuren osan pienistä perennapenkistäni, siksi jouduin hiukan kitkemään niitä vähemmälle. Samoin kitkin liikaa levinnyttä töyhtöangervoa. Syysleimuja siirtelin väljempiin kohtiin ja jännitän, lähtevätkö kurjenkellot kasvaman ja kukkimaan. Edellisen kodin pihalla ne olivat upeita ja jouduin pitkään etsimään taimia uudelle pihalle. Viime kesänä reunuskasveiksi istutetut kurjenpolvet ovat pysyneet aurinkoisella puolella ujoina, mutta aiemmin istutetut kivikko- ja neidonkurjenpolvet kukkivat rohkeasti. Varjoisalla etupihalla kurjenpolvet kasvavat voimakkaina mutta aloittavat kukintansa myöhemmin.
Kurjenmiekka viivyttelee aina vain. Nyt nuput ovat kasvaneet sen verran, että voin jo aavistaa niiden olevan sinisiä. Toivonpa vain, etteivät ne kuki vasta, kun olemme poissa kesälomareissulla! Täytyy antaa talonvahdille erityinen tehtävä ottaa niistä kuva, jos niin käy.
Viime kesänä lahjaksi saatu kiinanpioni
Punaisen lammen kultakala lähti talven jäljiltä kasvuun yhdellä versolla. Toivottavasti se vahvistuu ja ryhtyy kukkimaan yhtä ahkerasti kuin vanhemmat pionini. Juuri äsken hain kuvaa siitä
Pionien kodin valikoimista ja huomasin, että se todella onkin vaalimisen arvoinen! Jospa mietin sen paikan vielä kerran...
Metsäänkin pitäisi tehdä jo kiireesti tutkimusmatka! Toukokuu ja kesäloman ensimmäiset viikot ovat hurahtaneet ohi niin nopeasti, etten ole juurikaan ehtinyt edes ulkoilla.
