Kotona taas

Matkan jälkeen on aina tylsää purkaa matkatavarat ja pestä pyykit. Tällä kertaa ainakin tuo pyykkiosuus kotiinpaluusta sujui nopeasti, sillä pesin jo Espanjassa pyykkiä kahteen kertaan. Vieläkin kauhistuttaa sikäläinen tapa ripustaa pyykin parvekekaiteen ulkopuolella oleville naruille. Yläkerrasta yksi pyyheliina olikin roiskahtanut meidän pyykkiemme päälle, mutta onneksi se oli jarruttanut menoaan siinä, sillä aivan alas loiskahtanutta karkulaista olisi voinut olla vaikea saada takaisin.

Paluuta seuraavana päivänä lähdin uteliaana tutkimaan kasvimaata testaten samalla palstan saavutettavuutta pyöräillen. Matka on sopivan mittainen, vajaan seitsemän kilometriä, ja mäet antavat menomatkalla hiukan lisähaastetta. Monenmoista oli tuloillaan: kylvetyt kukat (auringon-, kehä- ja ruiskukkia) ja salaatit,  herneet, lehtimangoldi ja punajuuri sekä istutetut kesäkurpitsat olivat sateen vuoksi lähteneet hyvään kasvuun kuivuutta kärsimättä. Muutamia perunanvarsia kasvoi karkulaisina naapuritontilta siellä täällä, mintun juuressa ja auringonkukkien keskellä. Nyhdin varret pois ja itselleni vinosti hymyillen päätin istuttaa ne tyhjään kohtaan palstalle. Tuskin ne lähtevät kasvamaan, mutta voihan sitä aina kokeilla. Käyntini jälkeen on ollut ukkosia. Toivottavasti rankkasadekuurot eivät ole tuhonneet taimenalkuja.

Kotona takapihalla perennat rehottavat. Niille on ehkä syksyllä tehtävä jotakin, sillä villiintynyt perennapenkkini ei ole nyt kovin edustava. Kauniita kukkia sieltä kyllä pilkottaa, mutta epäjärjestys on melkoinen. Hupaisaa on, että sinnekin on ilmestynyt karkulaisia: jo viime kesänä perennojen joukossa kasvoi malvan ujo varsi, joka näyttää tänä kesänä saaneen uutta voimaa. Lisäksi sininen kurjenkello näyttää löytäneen jostain tiensä perennojen joukkoon.

Matkalta paluuta seuraavana viikonloppuna saimme vieraiksemme ensin tamperelaiset ystävät ja sitten Helsingin aikaiset naapurimme. Virkistävää! Harmillista, että ihmisiä ehtii tavata aivan liian harvoin. Jälleen kerran olen päättänyt, ettei syksyn aikataulutettu arki saa lapahduttaa kaikkea sosiaalista kanssakäymistä, sillä jokainen kohtaaminen on kuin pieni loma.

Ehdin myös vierailujen lomassa elokuviin. Klaus Härön ohjaama viron(- ja venäjän)kielinen elokuva Miekkailija oli tositapahtumiin perustuva kaunis tarina. Lavastus, puvustus, musiikki, kieli ja tarina toimivat hienosti kokonaisuutena. Rauhallisuus ja ilmeikäs vähäeleisyys miellyttivät.

Barcelona, osa 2 - Las Ramblasilta Montjuicille

Lauantaipäivä oli shoppailupäivä. Ajoimme metrolla Kolumbuksen muistomerkille ja lähdimme etenemään Las Ramblasia kohti Placa de Katalunyaa. Myyntikojuja, ihmisiä, katutaiteilijoita, ihmisiä, lisää ihmisiä. Poikkesimme Placa Reialille katsastamaan siellä olevan suihkukaivon sekä Gaudin katulyhdyt sekä monien suosittelemaan suureen kauppahalliin, jossa oli myynnissä lihaa, mereneläviä, vihanneksia, hedelmiä ja monenlaisia herkkuja.

Gaudin katulyhdyt Placa Reialilla.

Kauppahallin sisäänkäynti.

Ostimme eväät kävelykadun varressa penkillä syötäväksi ja jatkoimme metrolla kohti La Maguinista -ostoskeskusta. Sen sanotaan olevan Barcelonan suurin ja tovihan siellä vierähtikin. Ostoskeskuksen ihmettelyn jälkeen ajoimme takaisin Placa de Catalunyalle, haimme toisetkin eväät kauppahallista ja kävelimme Las Ramblasin takaisin merenrantaan ja asettauduimme runoilija Joan Salvat-Papasseitin jalkojen juureen odottamaan pimeän laskeutumista ja sataman valojen syttymistä. Satamassa oli mukava seurata ohikulkevia lämpimän etelän illan hämärtyessä.

Sunnuntaina hyppäsimme taas junaan ja ajoimme monen barcelonalaisen kanssa Ocatan hiekkarannalle. Vesi on siellä huomattavasti puhtaampaa kuin kaupungin rannoilla. Ostimme aurinkovarjon, jonka alla pysyin visusti kaiken sen ajan, jota en ollut meressä, ja levitin nahkaani suojakertoimen 50+, ja silti poltin itseni pahoin tuikeassa auringonpaahteessa. Mutta ranta oli hieno. Siellä ei ollut juurikaan turisteja vaan paikallista väestöä viettämässä päivää eväineen.

Paluumatkalla päätimme etsiä ruokapaikan vanhastakaupungista ja metrosta jäätyämme ohitimme taas riemukaaren, ilta-auringon kauniisti valaiseman.

Maanantaina, viimeisenä päivänä, oma mielialani oli jokseenkin alamaissa. Olo oli kurja, sillä edellisenä päivänä varotoimista huolimatta pahoin palanut iho harmitti ja pitkissä lahkeissa olo oli pilvettömältä taivaalta paahtavan auringon alla todella tukala. Lähdin kuitenkin alkuperäisistä aikeista poiketen muiden mukaan katsomaan Santa Maria del Mar -kirkkoa sekä Montjuic -kukkulalle. Halusimme nähdä vuoden 1992 olympialaisten näyttämön, erityisesti kilpauimariamme kiinnosti tietysti olympia-altaat. Uimaankin sinne olisi päässyt, mutta päätimme jättää väliin. Palvelut alueella olivat todella heikot eikä lounaspaikkaa löytynyt.

Santa Maria del Mar, jolla on mielenkiintoinen historia.

Montjuicilla oli monen monta erilaista puistoa.

Olympia-areenan sisäänkäynti.

Olympiatuli sytytettiin avajaisissa ampumalla se dramaattisesti jousella torniin.

Oliivipuiden varjossa.

Olympiakylän akklimatisaatiopuisto ja bougainvilleat eli ihmeköynnökset.

Kukkulalla Katalonian kansallinen taidemuseo.

Iltapäivällä hajaannuimme niin, että perheen miesväki lähti etsimään Castell de montjuicin linnoituksia ja tyttäret seurasivat minua, jonka hakemaan helpotusta tukalaan paahteeseen. Osuimme moderniin ihanasti ilmastoituun museokeskukseen, CaixaForum Barcelonaan, jossa oli sattumoisin Alvar Aaltoa käsittelevä näyttely.

Palmuja kaikkialla.

Matkan ainoisiin pettymyksiin voitaneen lukea Font Magica de Montjuic, kaupungin tunnetuin suihkulähde, joka valaistaan upeasti iltaisin kello 21. Suihkukaivo oli kuitenkin kuiva! Mitä ihmettä? Opastaulusta sitten luimme, että näytökset järjestetään kesäkaudellakaan vain torstaista sunnuntaihin.
 

Kuivat suihkulähteet. Pettymys.

Kaiken kaikkiaan matka oli onnistunut ja siitä jäi kaikille hyvät muistot. Ikuisesti jäytävä kaukokaipuu ja matkakuume ei kuitenkaan tälläkään matkalla parantunut. Minneköhän seuraavaksi...