Kurjenpolvia

Takapihalla kukkivat jo tiiviinä mättäinä kivikkokurjenpolvi ja kissankäpälä. Metsässäkin näin tänään ensimmäiset kurjenpolvet. Myös metsätähdet ja kielot availevat jo kukkasiaan. Kesä tuntuu etenevän vuosi vuodelta hurjempaa vauhtia: kasvi toisensa jälkeen kiihdyttää kasvuun, mutta kuluu vain hetki ja sen on jo aika antaa tilaa seuraavalle kukkijalle.

Takapihan toukokuu

 Tulikellukka nousi tänä kesäänä perennapenkistä voimakkaampana kuin koskaan. Niin nousi sieltä monta muutakin. Kotikutoinen konsti myyriä vastaa tuntui tehoavat - tai ne vain löysivät mehevämpiä kukkamaita syötäväkseen. Joka tapauksessa kukkamaan pippuroinnista tullee jokakeväinen varotoimi myyrien varalle.

 Sipulikukat saivat kasvaa myyriltä rauhassa ensimmäistä kertaa. Niitä nousikin maasta enemmän kuin osasin odottaa. Suurinta osaa niista en muista edes sipuleina maahan kätkeneeni.

 Jonakin aiempana vuonna lahjaksi saatu perunanarsissi ilahdutti tanä keväänä upeina kukintoina.

 Ystävältä kauan sitten jo edellisen kodin pihaa koristamaan saatu esikon jakotaimi kukki hehkeissä väreissä. Viimeinkin se on - monen siirron jälkeen -  paikassa, jossa se viihtyy.

 Arovuokot ja nupullaan oleva juhannuspioni. Kaikki pionit ovat kehittyneet lupaavasti. Vuokkopioni kukkinee tänä kesänä ensimmäistä kertaa.

 Sammalleimu kukkii tiheänä mättäänä.

 Kotipihlajan juurella kasvavat ahomansikat.

 Ruukkuihin laitoin kevään ensimmäiset orvokit.

 Hallan vaaran väistyttyä ruukkuihin pääsivät myös daaliat ja pelargonit. Pelargonit viehättävät minua tänä kesänä aivan erityisen paljon.

Vuosi sitten istutettu lumikärhö kukki myöhäiseen syksyyn aivan hurjana valkoisena ryöppynä. Nyt se vaikuttaa täysin kuolleelta säleikössä, mutta juurelta nousee lupaavasti uutta elämää. Alla lumikärhön kukinto viime lokakuulta.

Ketunleipiä

"Antaisin sinulle kukan, 
mutta niitä on täällä niin vähän, 
vain oravalle marja ja ketulle leipä." -Risto Rasa.

Ketunleivät valaisivat mattoina metsän pohjaa. Oravanmarjat tulevat esille vähän myöhemmin.

Toukokuu metsäpoluilla

 Äitienpäivänä metsäretkellä sinivuokot koristivat polun reunaa.

 Lenkkipolun varrella oli jo monta kukkijaa. Metsäorvokki kuivemmassa paikassa mättään reunalla ja rentukka kosteassa notkelmassa.

Kevään ensimmäiset merkit takapihalla

 Tästä alkoi kevät puutarhassa. Kevätkurjenmiekkojen kärjet kurottelivat kohti valoa lumiluolan suojissa huhtikuussa. Pälvet alkoivat laajeta nopeasti ja lumi suli vauhdilla.

Pikkuruiset krookukset ja lumikellot nousivat heti aroniaaidan juurella, kun lumiraja väistyi.

Kevään ensimmäinen nokkosperhonen löysi nopeasti täyteen mittaansa venyneet kevätkurjenmiekat. Sitruunaperhoset seurasivat perässä viikkoa myöhemmin.

Sunnuntai-illan lettukestit

Onni tulee pienistä asioista. Loppulukuvuoden väsymyksen taittaakseni päätin eilen paistaa lapsille lettuja iltapalaksi. Tein niistä makeita ja mausteisia. Siirappia, kardemummaa ja kanelia. Ripaus vaniljaa. Koko perhe saunan jälkeen lettupinon ympärillä, siinäpä pieniä onnen murusia.

Keväisessä metsässä

Tämänkin kevään mittaan olen tehnyt lukemattomia kertoja päätöksen alkoittaa kuntokuuri. Kevätsäät houkuttelevat ulos. Kauppi on uusi löytö lenkkeilypaikkana. Tai lenkkeily on liikaa sanottu niistä tassutteluista, joihin kuntoni tällä hetkellä riittää. Keväinen luonto tosin saa kilometrit kutistumaan, kun huomio kiinnittyy siihen, miltä metsä ympärillä näyttää, tuoksuu ja kuulostaa. Metsänpohjaa valaisevat ketunleipien hento vihreys ja kuulas valkoisuus. Ojissa ja kosteikoissa kukkivat rentukat. Keltavuokon (kuvassa) näin ehkä ensimmäistä kertaa. Matka Kaupista Niihamaan keskeytyi monta kertaa, koska kasvillisuuden lumo oli liian voimakas vastuttettavaksi. Aivan pakko oli pysähtyä ihailemaan ja kuvaamaan lenkkipolun reunamilla kukkivia kevätkukkia.

Lenkkipolun varrelta

Saniaiset heräilevät aurinkoisessa kevätillassa. Ne oikovat siipensä nopeasti täyteen mittaansa. Kohta metsän ujo vihreys roihahtaa syväksi ja täyteläiseksi keskikesän vihreäksi, joka peittää maan samalla tavoin kuin hanki talvella. Helmikuussa yritin kuvitella paksun uuden lumen kirkkaaksi valaiseman hangen tilalle sitä keskikesän vihreyttä. Se oli yhtä vaikeaa kuin nyt on samoille poluille vaikea kuvitella lumipeitettä.

Hiljaa hyvä tulee

Blogin aloittaminen on ollut mielessäni jo vuoden ajan. Vuosi sitten keväällä perustin blogin ystäväjoukon tapaamisen suunnittelua varten ja siitä ajatus jäi itämään. Sopivaa nimeä ja teemaa olen pyöritellyt mielessäni välillä enemmän, välillä vähemmän aktiivisesti. Mitä kauemman aikaa kuluu, sitä suuremmaksi kynnys kasvaa. Tässäpä tämä nyt kuitenkin on - yllättäen hetken mielijohteesta pystyyn polkaistuna. Yksi etappi on tällä kirjallisella matkalla saavutettu.

Lapsiperheessä arki on siinä määrin hektistä, että mahdollisuus  pohtimiseen ja kypsyttelyyn tuntuu suorastaan ylellisyydeltä. Arkipäivän tilanteet vaativat nopeita päätöksiä ja suunnanmuutoksia ja viimetinka tulee vastaan asiassa kuin asiassa aina liian nopeasti. (Tosin jos sitä viimetinkaa ei olisi, tuskin monikaan tehtävä tulisi valmiiksi.) Tehtävät työt ja toimitettavat asiat kasautuvat ja vaativat priorisointia niin töissä kuin kotonakin - kaikkea ei ehdi kuitenkaan - ja haave viikonlopusta ilman loputonta aivan välttämättömien tehtävien listaa karkaa aina seuraavan mutkan taakse. Välillä pitäisi kuitenkin muistaa pysähtyä kuulostelemaan itseään ja ympäristöään.

Juuri nytkin työt odottavat edessäni pöydällä ja ajatukset karkaavat tekeillä olevasta tekstistä. Pahinta työkiirettä kestää tänä keväänä onneksi enää puolitoista viikkoa. Kolmen viikon kuluttua olen jo vähintäänkin toinen jalka kesälaitumella. Onkohan sitten enemmän aikaa antaa ajatusten kulkea vapaammin? Sinne saakka edetään päivä kerrallaan yrittäen olla läsnä hetkessä. Huominen pitäköön huolen itsestään.