Keskikesällä etupihan viileässä varjossa

Etupihan täysvarjossa kesä tulee aina hitaasti.Keskikesällä siellä kukkivat kuitenkin rehevästi jaloangervot ja peittokurjenpolvi.

 Perhoangervon herkät valkoiset kukat valaisevat varjoisaa pihaa: se nousee uskollisesti kesä toisensa jälkeen vaikka oikeastaan kasvupaikan pitäisi olla sille aivan väärä. Aurinkoisemmassa paikassa se saattaisi kasvaa voimakkaammaksi ja korkeammaksi.

 Varjoliljat kurottautuvat nuokkuvine kukintoineen korkealle muiden perennojen yläpuolelle.

 Terassin ruukuissa kukkivat hortensia, begonia ja lumihiutale.

Keskikesän auringossa

Takapiha on suoraan etelään. Aurinkoisella säällä se on todella paahteinen. Piha on sinällään pieni, vain 21 neliömetriä, mutta olen levittäytynyt hiukan tontin ulkopuolelle. Hallinta-aluettamme rajaavan aronia-aidan juurelle olen istuttanut kasveja, jotka menestyvät paahteessa. Kivikkotörmäkukka (yllä) ja tähkätädyke (alla) ovat uskollisia keskikesän kukkijoita vuodesta toiseen aivan kuten kissankäpälä, ketoneilikka, kivikkokurjenpolvi ja nukkapähkämökin.

Kesällä 2011 siellä kukki mehitähti ensimmäistä kertaa (alin kuva).

Italiassa

Vietimme aurinkoista lomaa Italiassa Toscanassa kesäkuussa 2011. Majapaikkamme sijaitsi maaseudulla vanhan pyhiinvaellusreitin varrella. Ajotien varrella kukkivat monet luonnonkasvit. Jotkut muistuttivat hiukan omia kotoisia kasvejamme, mutta olivat kuitenkin erilaisia.

Santo Pietron maatila, jossa asuimme San Gimignanossa, on viinitila. Kesäkuussa rypäleet olivat vielä pieniä. Myöhemmin kuulin, että Toscanan viinitilat kärsivät poikkeuksellisesta kuivuudesta koko kesän sadonkorjuuseen saakka.

Iloinen sirittäjä

Heinäsirkat soittelivat ahkerasti viuluaan takapihan reunamilla sekä viereisellä peltokaistaleella. Mieleen piti kyllä palauttaa hepokatin ja heinäsirkan erottavat tuntomerkit: hepokatin tuntosarvet ovat pitkät, heinäsirkan lyhyet.

Kesän hurmaavin metsän tuoksu?

Suopursun tuoksun tunnen jo lapsuudestani. Tapanani oli kuljeskella usein metsissä ja suon laidalla. Tähän sulostukseen osui katseeni Kaupin lenkkipolulla. Hieroin sormiani sen lehtiin ja hurmaava tuoksu seurasi minua kotiin saakka. En juurikaan poimi kukkia enää nykyisin. Mieluummin ikuistan ne kuviksi.

Kesäkuu

Kesäkuussa idänunikot kukkivat nopeasti. Parissa viikossa ne kasvattavat voimakkaat kukkavarret, nuput pullistuvat yhä muhkeammiksi kunnes avautuvat kukkaan. Muutaman päivän kukittuaan terälehdet putoavat maahan kuin jättiläismäiset punaiset lumihiutaleet ja kukinnon tilalle kypsyy koristeellinen siemenkota.

Kesäkuussa pienen pieni takapihani on täynnä elämää. Kukat kehittyvät nopeasti täyteen suloisuuteensa. Monena kesänä huomaan toivovani, että voisin hidastaa ajan kulkua ehtiäkseni nauttia jokaisesta uudesta kukkijasta. Mutta ajan kulkua ei käy pysäyttäminen. Kulunut kesä oli hyvin aurinkoinen. Valon ja lämmön vaikutuksen näki selkeästi kasvun voimasta.

Arokissankäpälät kasvattavat hopeiset lehdet ja kukkavarret ja kukkivat suloisen pehmein, pienin kukinnoin aurinkoisessa rinteessä.

Vuori- eli vuokkopioni.

Kurjenpolvista hennoimpana kukkii neidonkurjenpolvi.

En ole kovinkaan suuri maksaruohojen ystävä, vaikka niitäkin on löytänyt tiensä perennapenkkiini. Pienin tähdin kukkiva valkomaksaruoho on suosikkini. Se on kaino kukkija eikä myöskään levittäydy kovinkaan voimallisesti muiden maksaruohojen tapaan.

Alppiasteri kuuluu kesäkuun kukkijoihin toisin kuin monet muut asterit.

Punatähtiputken toivoisin levittäytyvän. Se kukkii ujona ja hentona paikoillaan kuin olemassaoloaan anteeksi pyydellen.

Nukkapähkämö kasvaa voimakkaana mutta kukkiia vaatimattomasti. Hopeinen kasvi on kuitenkin näyttävä. Ruotsinkielinen nimi "karitsankorva" (lammöron) kuvaa osuvasti kasvin lehtiä: ne ovat samettisen pehmeän nukan peittämät.

Syyslomalla - viimeinkin aika alkaa päivittää blogia?

Kesä hurahti nopeasti ohi ja koko blogi jäi kesannolle. Syksyn pimeinä iltoina lienee silloin tällöin tovi päivittää tänne kesän aikana kameraan ja kännykkään kertyneitä kuvia. Niitä onkin runsaasti omalta pihalta, lenkkipolkujen varrelta ja  ulkomailtakin. Kuvia oli tilaisuus napsia niin Wienin keisarillisten palatsien puutarhoista kuin toscanalaisen soratien pientareeltakin.

Kesäkuun alku

Hopeahärkki availee ensimmäisiä kukintojaan aivan kuten juhannuspionikin. Juhannuspioni on pionipenkkini suuri ylpeys. Ajatus siitä, että se on kukkinut suomalaisten kartanoiden puutarhoissa jo kauan sitten, antaa sille suuremman arvon kuin muille pioneilleni. Tarha- ja vuoripioneja saa kuka vain mistä tahansa puutarhamyymälästä, mutta juhannuspioni taitaa olla enemmänkin harvinaisuus. Kun ostin taimen, puutarhamyymälässä kerrottiin, että olivat onnistuneet saada myyntiin sinä vuonna vain kaksi taimea.

"Juhannuspioni on tullut eräiden kartanoiden puutarhoihin jo ehkäpä 200 vuotta sitten, niistä se on sitten siirtynyt alustalaisten puutarhoihin. Tämä kaikkien maatiaisperennojen äiti onkin tietyllä kartanokulttuurin alueilla jopa joka toisen yli 50 vuotta vanhan talon pihalla. Isompikukkaisten tarha- ja kiinanpionien tullessa markkinoille jäi juhannuspioni unohduksiin. Unohduksiin se on vaipunut muuallakin maailmassa, jopa hävinnyt. Sitä ei tunneta mistään Suomen ulkopuolelta. Voimme siis hyvällä syyllä kutsua sitä suomalaiseksi pioniksi.

Juhannuspioni on kasvupaikkavaatimuksiltaan vaatimaton ja sitkeähenkinen. Se voi olla hylätyn ja vuosikymmeniä sitten metsittyneen puutarhan viimeinen hengissä oleva ”puutarhaperenna”. Selviytymistä auttaa kyky vaeltaa, juhannuspioni voi lähettää vaakasuorasta varastojuurestaan versoja maan pinnalle puolenkin metrin päästä. Se pystyy väistämään kasvavia puita ja voi esimerkiksi sadan vuoden vaelluksen tuloksena olla siirtynyt johonkin kivenkoloon puutarhan reunalle. Selviytymis mahdollisuuksia lisää se, että juurenpalasilla on kyky kasvattaa silmuja. Tällöin uuteen paikkaan joutunut juurenpätkä voi yhden tai kahden vuoden lepotauon jälkeen muodostaa versoja.

Juhannuspioni kuuluu vuoripioniryhmään, lajiin Paeonia humilis. Kuitenkin kaikista lajitovereistaan poiketen sen kukat ovat kerrotut. Juhannuspioni on korkeudeltaan vähän yli puolimetrinen. Lehdet ovat kiillottomat sinivihreään vivahtavat. Lajituntomerkki on lehden alapinnan lehtisuonien karvaisuus. Kukat ovat pitkien kukkavarsien päässä.Juhannuspioni pitää kuivahkosta kasvupaikasta ja hyvin läpäisevästä maasta. Se on herkkä jääpoltteelle, joten maata tulisi olla juuren niskan päällä viitisen senttiä. Juhannuspioni pitää puolivarjosta, kehittyy kauniiksi kasviksi jopa täysivarjossa. Täydessä paahteessa se kasvaa hiukan lyhyemmäksi. Suositeltavaa on käyttö pionipenkin reunuskasvina. Kukinta-aika on ilmastonmuutoksesta johtuen Lounais-Suomessa jo pari viikkoa ennen juhannusta, muutama päivä ennen tarhapioneja. Pohjoisin tietämämme juhannuspioni kasvaa Kajaanissa."
Pionien koti

                                                 

Akileijat ja sarjatähdikki.

Kurjenpolvia

Takapihalla kukkivat jo tiiviinä mättäinä kivikkokurjenpolvi ja kissankäpälä. Metsässäkin näin tänään ensimmäiset kurjenpolvet. Myös metsätähdet ja kielot availevat jo kukkasiaan. Kesä tuntuu etenevän vuosi vuodelta hurjempaa vauhtia: kasvi toisensa jälkeen kiihdyttää kasvuun, mutta kuluu vain hetki ja sen on jo aika antaa tilaa seuraavalle kukkijalle.

Takapihan toukokuu

 Tulikellukka nousi tänä kesäänä perennapenkistä voimakkaampana kuin koskaan. Niin nousi sieltä monta muutakin. Kotikutoinen konsti myyriä vastaa tuntui tehoavat - tai ne vain löysivät mehevämpiä kukkamaita syötäväkseen. Joka tapauksessa kukkamaan pippuroinnista tullee jokakeväinen varotoimi myyrien varalle.

 Sipulikukat saivat kasvaa myyriltä rauhassa ensimmäistä kertaa. Niitä nousikin maasta enemmän kuin osasin odottaa. Suurinta osaa niista en muista edes sipuleina maahan kätkeneeni.

 Jonakin aiempana vuonna lahjaksi saatu perunanarsissi ilahdutti tanä keväänä upeina kukintoina.

 Ystävältä kauan sitten jo edellisen kodin pihaa koristamaan saatu esikon jakotaimi kukki hehkeissä väreissä. Viimeinkin se on - monen siirron jälkeen -  paikassa, jossa se viihtyy.

 Arovuokot ja nupullaan oleva juhannuspioni. Kaikki pionit ovat kehittyneet lupaavasti. Vuokkopioni kukkinee tänä kesänä ensimmäistä kertaa.

 Sammalleimu kukkii tiheänä mättäänä.

 Kotipihlajan juurella kasvavat ahomansikat.

 Ruukkuihin laitoin kevään ensimmäiset orvokit.

 Hallan vaaran väistyttyä ruukkuihin pääsivät myös daaliat ja pelargonit. Pelargonit viehättävät minua tänä kesänä aivan erityisen paljon.

Vuosi sitten istutettu lumikärhö kukki myöhäiseen syksyyn aivan hurjana valkoisena ryöppynä. Nyt se vaikuttaa täysin kuolleelta säleikössä, mutta juurelta nousee lupaavasti uutta elämää. Alla lumikärhön kukinto viime lokakuulta.

Ketunleipiä

"Antaisin sinulle kukan, 
mutta niitä on täällä niin vähän, 
vain oravalle marja ja ketulle leipä." -Risto Rasa.

Ketunleivät valaisivat mattoina metsän pohjaa. Oravanmarjat tulevat esille vähän myöhemmin.

Toukokuu metsäpoluilla

 Äitienpäivänä metsäretkellä sinivuokot koristivat polun reunaa.

 Lenkkipolun varrella oli jo monta kukkijaa. Metsäorvokki kuivemmassa paikassa mättään reunalla ja rentukka kosteassa notkelmassa.