Etäkouluilua

Etäkoulua on nyt takana viisi ja puoli viikkoa. Hallinnan tunne on jossain määrin palannut, mutta miellyttäväksi tämä uusi työ ei ole kuitenkaan muuttunut. Päivät seuraat toisiaan samanlaisina. Olo on välillä kuin elokuvassa Päiväni murmelina (mainio elokuva muuten). Aamulla kello herättää 6.30. Suihku, aamukahvi, tietokoneen ääreen viimeistään 7.30. Edellisen päivän viestejä, päivän opetustuntien tarkistaminen, oppilaille linkkeinä jaettavien materiaalien haku valmiiksi, päivän työskentelyohjeet sähköiselle alustalle. Klo 10, kun luokanopettajat ovat saaneet omat aloitustuntinsa pidettyä, on minun vuoroni pitää etäopetusta eri ryhmille. Puheluita sähköisen alustan kautta, valtava määrä viestejä ja vähitellen viestilaatikko alkaa täyttyä tehtävien palautuksista (kuvista ja ääniviesteistä), joiden läpikäyntiin menee aikaa. Seuraavan päivän suunnittelua. Kahden aikoihin alkavat linjat hiljentyä ja ehtii valmistaa nopeasti myöhäisen lounaan itselle, etätöitä tekevälle Miehelle ja lapsille, jotka saavat opiskelupäivänsä päätökseen kun ruoka on valmis. Lisää töitä, koiralenkki, mahdollisesti vielä vähän töitä tai sitten television tuijotusta. Rutiinin katkaisee vain mahdollinen ruokakauppareissu. Ja sama seuraavana aamuna alusta.

Kevät on tullut ihan varkain. Säät ovat vaihdelleet vesi-, räntä- ja lumisateesta poutapäiviin, pilvisestä kirkkaaseen, erittäin tuulisesta lähes tyyneen, hytävän kylmästä lämpimään. Kevätkukat ovat nousseet loistoonsa urheasti monenlaisista säistä huolimatta, pionitkin kurkistelevat jo rohkeasti mullasta. Metsä vetää puoleensa ja olemme tallustelleet ahkerasti lähialueiden poluilla.

Sain opinnot loppuun tällä viikolla. Tai toivon niin. Viimeisen opintotehtävän ja tentin tuloksia saattaa joutua odottamaan jopa kuukauden ja sen jälkeen odotellaan todistusta. Tiukka rypistys oli opiskella 40 opintopistettä työn ohessa, myös verrattuna ihan siihen, että päätoimisilla yliopisto-opiskelijoilla vuoden vähimmäisvaatimus on 45 opintopistettä. Välillä töitä piti tehdä ihan vain pelkällä sisulla ja tahdonvoimalla puskien. Saa nähdä, pääsenkö koskaan työskentelemään erityisopettajana. Unelmana on tehdä puoliksi laaja-alaisen erityisopettajan ja englanninopettajan työtä alakoulussa. Tuon toteutuminen saattaa vaatia kuitenkin vähintäänkin työpaikan vaihdon, jos toteutuu sittenkään.

Tyttäret leipoivat Madeleine-kakkusia.

Parhaat mokkapalat ikinä.

Pohjanmaan rannikolla

200. julkaisu, joka löytyi keskeneräisenä luonnoksista.

Viimeisellä kokonaisella kesälomaviikolla karkasimme Miehen kanssa pienelle kahdenkeskiselle matkalle. Alkuperäinen ajatus oli lähteä Savonlinnan ja Valamon luostarin suuntaan, mutta idän sijaan päädyimmekin länteen. Ajoimme kohti Kaskista pysähtyen matkalla ensin Jämikeskuksessa. Matkailusesonki vaikutti olevan ohi. Seuraava pysähdys oli Niinisalon varuskunnan sotilaskoti Kankaanpäässä.

Päästyämme perille Kaskisiin ihmettelimme aivan autiota kaupunkia. Kävelimme Kalarannassa katselle pieniä kalamajoja ja tuulimyllyä. Kaupungilla ihmettelimme ruutukaavaan rakennettuja kauniita puutaloja kukkivine pihoineen ja viivasuoria (mutta aivan autioita) paraatikatuja. Söimme ainoassa aukiolevassa ruokapaikassa, torin kebab-grillillä myöhäisen lounaan ja jatkoimme matkaa yöksi Närpiöön.

Närpiössa majotuimme hotelliin ja lähdimme tutkimaan vanhoja kirkkotalleja ja ajelimme Fageröhön. Matkalla ihmettelimme tuntmatonta historiaa operaatio Stella-Polariksen muistomerkillä. Enemmän olisi kiva tietää kaikesta!

Seuraavana aamuna ajoimme Kristiinankaupunkiin, joka on kelpuutettu kansainväliseen Cittaslow-verkostoon. Aloitimme Ulrika Eleonoran kirkosta, vaeltelimme pitkin kauniiden puutalojen reunustamia katuja ja kujia ja kävimme opastetulla kierroksella Lebellin kauppiaantalossa.

Illansuussa ajelimme kohti kotia. Maisemassa oli merkittävää laajat perunapellot ja lukemattomat kasvihuoneet. Onnistunut matka!

Korona(- tai oikeastaan etäkoulu)päiväkirja

Ensimmäinen etäkouluviikko 16.-22.3.2020

Toiseksi viimeinen erityisopettajakoulutuksen lähiviikko käynnistyy - etänä. Vielä edellisellä viikolla mietin Jyväskylään lähtemistä, mutta viikon lopulla tulleessa sähköpostissa korostettiin kehoitusta välttää matkustamista. Niinpä jäin Tampereelle. Sähköposti tulvii etätehtäviä. Yliopiston opettajat ovat päättäneet ottaa tilanteesta kaiken irti. Jopa luento, jolla ei ole läsnäolopakkoa, pitää korvata pakollisella etätehtävällä. Tehtävien töiden lista on varsin mittava, mutta alkaa vaikuttaa siltä, että aika niiden tekemiseen käy vähiin.

Maanantaina illansuussa Suomen hallituksen ministereillä pääministeri Marinin johdolla on asiaa: poikkeuslailla kokoontumista rajoitetaan ja mm. koulut suljetaan keskiviikosta alkaen ja perusopetuksessakin siirrytään etäopetukseen. Vain pienimmillä, esi- ja alkuopetuksen oppilailla on oikeus mennä lähiopetukseen, mutta heidänkin pitämistään kotona suositeltiin painokkaasti. Opettajille jää yksi työpäivä aikaa valmistautua etäopetukseen siirtymiseen.

Tiistaina urakoin aamupäivän tiiviisti opintotehtäviä, yritin saada mahdolisimman monta liikkeelle, sillä virkavapaa peruttaisiin ja hyppäisin hoitamaan etäopetusta. Ajatukset olivat kuitenkin jo huolesta sumeat. Oppilaat oli määrä päästää kotiin klo 12, jolloin alkoi pitkä opettajien kokoontuminen ja pikainen etäopetukseen siirtymisen suunnittelu. Hiukan yhteisiä asioita poikkeustilaan siirtymiseen liittyen ja sitten mahdollisuus ihmetellä käyttöön otettavaa sähköistä alusta, joka on toisille tutumpi kuin toisille. Itse olen alkutekijöissä enkä osaa edes oikein kysellä mitään osaavammilta, jotka kyllä neuvosivat. Sähköisellä alustalla on kuulemma videotutorialeja. Ahdistus kasvaa.

Keskiviikkoaamuna, unettoman yön jälkeen, yritän saada sen päivän ryhmille jotakin ohjetta aikaiseksi ja lähetettyä. Kaikki työn hallinnan tunne on kadonnut. Kaikki osaaminen on tyystin poissa. Työtä, jonka vielä edellisenä päivänä osasin, ei toistaiseksi ole. On vain iso sähköisen maailman musta aukko. Ahdistaa. Aivan kamalasti. Tämä on silkkaa painajaista.

Torstai. Unta kolme tuntia. Huolet pyörivät isona synkkänä umpisolmuna päässä. En vain selviä tästä. Minulta puuttuu ihan varmasti joku tarvittava kiinnostusgeeni. En pysty, en jaksa, en halua. Pakkodigiloikka ei ollut mikään soma pikku hypähdys vaan minut työnnettiin väkisin syvään suonsilmään. Olen vuorovaikutushumanisti, en aateekoonörtti, intterwebbiwelho enkä varsinkaan minkäänlajin tietokonekuiskaaja. Asetukset eivät tottele minua enkä tunne kaikenkarvaisten laitteiden ominaisuuksia, niin että osaisin neuvoa lapsia ja lasten isiä, mikä täppä pitää minnekin tyrkätä. Palaute on kaikkiin ohjeisiini  enimmäkseen luokkaa "ei toimi meidän laitteessa". Yritän pureskella kaiken niin sileäksi kuin osaan ja palaute on "liian monimutkaiset ohjeet" ja "ei löydy". Ahdistaa ja itkettää. Kouluihin palataan aikaisintaan pääsiäisen jälkeen.

Perjantai. Paineet kasvavat. Pari tuttua tuomitsee kovin sanoin opettajat, jotka eivät pidä etätunteja netissä livenä. Olen täydellinen luuseri, joka yrittää vain selviytyä seuraavaan päivään eloonjäämismoodissa, mutta pitä siltiä tehdä enemmän ja paremmin. Kirjoitan ahdistusviestin rehtorille. Lähden käymään koululla ihan vain jotakin tehdäkseni. Koululla olen hetken omassa luokassa lukon takana, en laita edes valoja päälle, kuuntelen ilmanpuhdistimen kohinaa. Jossain takaraivossa on tunne, että tänne ei ehkä tänä keväänä palata. Luokanopettajat näyttävät uivan sujuvasti sähköisessä virrassa, minä rämmin syvällä epätoivoisessa suossa. Opehuoneessa saan rehtorilta opastusta sähköisen alustan käyttöön. Seuraavalla viikolla on selviydyttävä näillä eväillä.

Lauantaina koko päivä koneen ääressä opintotehtäviä tekemässä. Sunnuntaina kymmentuntinen työpäivä päivä yrittäen keksiä, miten homman saisi haltuun ja löytäisi jotakin struktuuria.

Toinen ja kolmas etäkouluviikko

10-12-tuntiset työpäivät seuraavat toistaan samanlaisina. Aamulla seitsemältä ylös, kahvia, ohjeet ryhmille, etätunti jokaisen ryhmän jälkimmäisellä viikkotunnilla, satoja viestejä, kymmeniä puheluita, lukematon määrä palautetta palautetuista töistä, yhdeltä etäopekokous. Jossain kohtaa suihkuun, jos ehtii, ruuanlaittoa, tiskikone, pyykkiä, koiranulkoilutus. Päiväni murmelina. Kuutena päivänä viikossa töitä, lauantaina opintotehtäviä. Hengissä ja järjissään selviytymistä. Välillä ahdistaa enemmän, välillä hiukan vähemmän. Osa oppilaista hoitaa hommansa hienosti, mutta muutamat potentiaalisesti lahjakkaat, mutta normaalistikin laiskasti rimaa hipoen suoriutuvat yrittävät kadota järjestelmään, eivät palauta mitään annettuja tehtäviä, eivät vastaa viesteihin. Koulunkäynninohjaajat auttavat, ottavat koppia muutamista heikosti suoriutuvista. Väsyttää, ärsyttää.

Ajankulku hämärtyy. Maailma kutistuu kotiin, töihin ja loputtomaan ruuanlaittoon, koiralenkkeihin, ruokakauppaan. Sosiaaliset suhteet ovat kuolleet. Pari ystävää ottaa yhteyttä, viestillä ja soittamalla. Esikoinen, jo kotoa muuttanut, on paljon kotona paitsi silloin kun on muutamia päiviä pienessä kuumeessa, jonka syytä emme tietenkään tiedä. Ulkona on aurinkoisia päiviä, tuulisia päiviä, pilvisiä päiviä, sateisia päiviä. Poika käy pienessä leikkauksessa. Käydään pari kertaa metsässä pidemmällä kävelyllä. Esikoisen poikaystävä pääsee viikoksi lomille armeijasta. Kelloja käännetään kesäaikaan. 

Jossakin kohtaa opetusministeri tiedottaa, että koulujen sulkua jatketaan ja kouluihin palataan aikaisintaan äitienpäivän jälkeen, mutta varaudutaan siihen, ettei kouluihin palata enä lainkaan tänä keväänä. En ylläty.

Neljäs etäkouluviikko

Arvelen keksineeni toimivat rutiinit. Tiedotan perheillekin, että näin tämä menee. Ohjeet sähköisellä alustalla, yhdelle perheelle myös Wilmassa. Ohjeet aamulla, tehdään samana päivänä, peukutus, kun ohjeet on luettu, pieni viesti, kun kaikki on valmista, linkitän tarvittavat äänitteet ja tarkistusvideot tai -sivut, palautetaan pyydettäessä kuva tai ääniviesti, yksi etätunti joka ryhmälle kellonaikaan, joka on luokanopettajalta jäänyt yli eikä törmää muiden opettajien tuntien kanssa (minkä saa selville pahimmassa tapauksessa vain, jos oppilas toteaa, että hänen pitäisi oikeastaan olla toisella tunnilla), kysy lisäohjeita viestillä tai soittamalla. Yksi luokanopettajista haluaa minun toimivan kuitenkin toisin. Ohjeet tulevat väärään aikaan, etätunteja on oltava enemmän, kuva pitää palauttaa joka kerta. Ookoo. Rakennan siis rutiinit uudelleen seuraavaksi viikoksi.

Yllättäen onkin hiljainen viikko, nelipäiväinen työviikko, kiirastorstaina alkaa tenttiinluku, joka jatkuu lauantain, sunnuntain. Väsyttää, keskittyminen hajoaa. Yritän olla tekemättä töitä, mutta vastaan silti muutamaan viestiin. Lapsi ei ole palauttanut töitään tiistaina eikä keskiviikkona. Kahdesti olen niitä viestillä pyytänyt. Lauantaina isä laittaa viestiä, että ohjeet ovat lapselle liian monimutkaiset. Lapsella on paha mieli. Pyörittelen vastauksen sanoja mielessäni "eivät ne ole lainkaan monimutkaiset, jos niitä viitsii ylipäätään katsoa ja erityisesti sinä päivänä, kun niitä pitää katsoa, ja olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä, jos ei niitä silloin ymmärrä, ja ryhmässä kaikki muut ymmärsivät eikä kyseessä ole tyhmä lapsi, olisiko viitsimisestä kiinni). Vastaan jotakin ympäripyöreän ystävällistä ja toivotan pääsiäiset. Pyydettäjä tehtäviä ei tule paluupostissa.

Saan Kuntaliiton hopeisen merkin 20 vuoden työstä. Valmistumisesta tulee syksyllä 26 vuotta, josta on sulanut kuusi vuotta perhevapaisiin ja lukuvuoden mittaiseen vuorotteluvapaaseen. Niistä kuudesta vuodesta ei kerry myöskään eläkettä. Lasken vuosia eläkkeeseen: alin eläkeikä 65 v 7 kk (aikaisintaan 1.10.2034) tai täysin palvelleena 67 v 8 kk (aikaisintaan 1.11.2036).

Poika saa kutsuntakuulutuspostia. Kaksoset täyttävät toukokuun alkupuolella 18 vuotta. Tunnen itseni ikivanhaksi ja puhkikuluneeksi.

Viides etäkouluviikko

Maanantai, toinen pääsiäispäivä. Tämän kirjoittaminen on puhdasta prokrastinaatiota. En jaksa lukea tenttiin enkä saa itseäni aloittamaan työviikon suunnittelua. Pesin aamulla takapihan terassikalusteet. Ulkona vuoroin paistaa aurinko, vuoroin sataa lunta.