Ajattelin tänään... Sitä sun tätä

Olin aamupäivällä italiantunnilla. Lähtemisen kynnys oli korkea, sillä olen hoitanut opiskelun huonosti jo viimeisen kuukauden ajan ja pudonnut niin sanotusti kärryiltä. Onneksi kuitenkin lähdin. Tunneilla on aina kivaa ja olen saanut siellä mukavia kavereita.

Aamulla silmiini osui juttu riittävän hyvästä. Ajatus on pyörinyt mielessäni koko päivän ja se vaatii vielä lisää työstämistä.

Eilen en malttanutkaan olla aloittamatta kesän tekemistä takaterassille: lapioin lumikerrosta ohuemmaksi. Samalla tarkistin pikkuruisen takapihan tuhot ja niitähän löytyi. Rusakot ovat yltänee katkomaan pilariomenapuusta oksia ja entiseltä työkaverilta saatu luumupuu on syöty.

Aurinko lämmitti tänäänkin ja lumet virtaavat kirkkaina luruina lammikoksi.

Oli ihanaa käydä oman miehen kanssa lounaalla. Liian harvoin tapahtuu se.

Ja vielä tavoitetta omaksi itseksi kasvamiselle:

"Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun. "

- Eeva Kilpi -

Värejä ja tuoksuja

 Pajunkissat ovat pukeutuneet höyheniin.

 

 

Kevätaurinko paistaa jälleen hangille ja sulattaa niitä varsinkin sieltä, mistä kaupungin pöly on ne harmaannuttanut. Ilmassa on selkeästi kevään tuntua! Ulkona värejä ei vielä ole, mutta sisällä maljakossa loistavat eilisen palmusunnuntain jäljiltä pikku trullien antamat virpomavitsat. Perunanarsissit tuoksuvat keittiön ikkunalaudalla ja helmililjat aukovat pikkuruisia kukintojaan olohuoneessa. Tekisipä mieleni mennä takapihalle jouduttamaan kevään tuloa lapioimalla lumet terassilta, mutta maltan vielä.

Tuoksuvat perunanarsissit.

Helmililjojen vaatimattomat kukinnot kurottelevat valoon.

Lähdimme Maisa-koiran kanssa Iidesjärven jäälle. Aurinko lämmittää jo selvästi ja tuntui ihanalta kääntää kasvot kohti lämpöä. Tuulikin oli vaimentunut viime viikkoisesta. Ladutkin näyttivät olevan erinomaisessa kunnossa. Saisinkohan ne sukset jalkaani kolmannenkin kerran tälle talvelle? Kulkijoita ei ollut liikaa, joten saatoin päästää Maisan irti. Se tottelee jo hienosti tänne-kutsua (ainakin, ellei lähistöllä ole muuta ylivoimaisesti kiinnostavampaa, jolloin kuulo muuttuu tavattoman valikoivaksi) ja vierellä kulkeminenkin onnistuu hienosti palkkioiden avulla. Hihnaanlaittokin ujui upeasti joka kerta, kun siihen oli tarvetta.

Aurinko on sulattanut jo pälviä koivujen juurelle Iidesjärven rantatörmälle.

Osmankäämit ovat pehmenneet höytyviksi.

Earth Hour

Eilen illalla vietettiin kynttilänvalossa maapallon tuntia. Sammutimme sähkövalot, television ja kaikki muutkin mahdolliset sähkölaitteet ja söimme iltapalaa kynttilöiden loisteessa. Pehmeä valo vaikutti rauhoittavasti. Lapset toivoivat, että alamme viettää Earth Houria joka lauantai.

Kevättä ilmassa

Joku on saanut ilmaa siipiensä alle. Erilaisia jälkiä on ollut hangella runsaasti. Kevätaurinkoko on saanut jänikset, oravat, ketut ja myyrät retkeilemään rohkeammin?

Viikko on ollut iiiihanan aurinkoinen! Pakkasta ja tuultakin on riittänyt. Olen tankannut valovoimaa joka päivä jopa niin, että jätin italiantunnit väliin ulkoilun vuoksi. Linnut ovat voimistaneet kevätlaulajaisiaan ja ensimmäiset pälvet on bongattu. Kevätpäivän tasauskin meni jo ja pääsiäinen lähestyy. Ostin helmililjoja ja perunanarsisseja ikkunalaudalle.

Aurinko kimaltaa päivisin kylmän viiman muotoilemalla hangella.

Talventörröttäjät.

Mikä meni?

Pensaiden silmut ovat jo heräämässä. Pajut ovat saaneet kissansa ja lepissä on pieniä somia käpyjä. Ihania kevään merkkejä ja enteitä siitä, että pian värit palaavat maailmaan!

Jokin pieni otus on käynyt haistelemassa ulkoilmaa.

Olen ollut kuluvan viikon aikana mukana parissa mielenkiintoisessa työhön liittyvässä koulutuksessa, osallistunut ammattiyhdistyksen retkelle ja vieraillut työpaikalla. Tiedän olevani herkkänahkainen, mutta joka kerta, kun käyn siellä, tuntuu ikävältä kuulla kysymys " Mitä ihmettä sä täällä teet?" Olisi huomattavasti hauskempaa kuulla sen sijaan "Kiva nähdä sua!" Töihin paluu on kuitenkin syystä jos toisestakin ollut paljon mielessä. Välillä mietin sitä (vaikka edes hetkittäin) innostuneesti ja arvelen, että jo kauan sitten kadotettu kutsumus on mahdollista löytää elokuuhun mennessä. Niinä hetkinä myös ammatillinen itsetuntoni kohenee ja tiedän olevani oikeastaan jopa ihan hyvä työssäni. Toisinaan taas epäilen itseäni ja sitä, olenko kuitenkaan temperamentiltani oikea henkilö sukeltamaan takaisin yläkoulumaailmaan. Se kaikki vain on yksinkertaisesti niin paljon.

Suklaanmaistajaisissa ylöjärveläisellä Suojärven Suklaatilalla.

Onneksi koko ihana kevät on vielä edessä. Yritän olla haalimatta enempää "pakollisia" projekteja, nauttia jäljellä olevista neljästä kuukaudesta ja olla ottamatta turhia murheita tulevista.

Maisa, uskollinen kamu, on jo 9 kk vanha.

Rakkausruno

Rakkaus on lepo.
Oikeastaan ainoa lepo mitä ihmisellä on.
Eikä mikään ole niin rasittavaa.
Ja se on vapautta.
Eikä kuitenkaan mikään sido niin paljon.
Siinä on rakkauden paradoksi.
Ilman rakkautta ihminen kantaa kuin taakkaa
koko ajan ja on yksinäisyytensä vanki,
niin vapaa kuin yksin ollessaan onkin. 

- Eeva Kilpi -
 

Hento haave

Olen leikitellyt ajatuksella aloittaa kirjan kirjoittaminen - oikeastaan ajatukset askartelevat aika usein sen parisssa. Aloin jopa jopäivänä muutamana tehdä muistiinpanoja siitä, mistä kirjoittaa ja mistä etsiä lähdekirjallisuutta. Ajatus on aina vain kiehtovampi! Olisiko minulla oikeasti jotakin annettavaa vaikkapa jollekulle nuorelle kieltenopettajalle? Olisi hauska uskaltaa avata aihe keskustelulle kieltenopettajille, erityisesti, jos lähipiirissä olisi pian valmistuvia tai juuri opintonsa päättäneitä, sillä heiltä varmasti saisin paljon ajatuksia siitä, mitä he mahdollisesti toivoisivat omaa ammattiaan käsittelevältä kirjalta. Uskaltaisinko? Melkeinpä tekisi mieleni uskaltaa!

Ystävyydestä

Hyvät ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä -
eivät lyhennä matkaa,
mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea.

"Ystävyys (amicitas) on molemminpuolista hyvää tahtoa ja parasta se on hyvien – eli hyveellisten – ihmisten kesken", on todennut Aristoteles. Hän on sanonut myös, että ystävyys on "mitä välttämättömintä elämiselle, sillä ilman ystäviä ei kukaan tahtoisi elää, vaikka hänelle olisi kaikki muu hyvä".

Ystävänpäivä oli ja meni. Tänäkään vuonna en tullut lähettäneeksi kortteja enkä soittaneeksi puheluita. Muutama tekstiviesti tuli päivän mittaan ja itse lähetin muutamia vasta myöhään illalla. Ja mietin todella paljon ystävyyttä. Mitä se oikein on? Osaanko itse olla oikealla tavalla ystävä? Keitä ovat aidot ystäväni, mistä heidät tunnistan?

Minä täällä - sinä siellä,
mitä se voi tarkoittaa?
Jompikumpi on taatusti
väärässä paikassa.

"Ystävyys on eräänlainen taito – hyvä taito, siis hyve. Sitä voi oppia, ja vastaavasti ystävyyden siteitä voi tietoisesti kasvattaa. Jotkut ovat siinä parempia kuin toiset. Eivät synnynnäisistä syistä, vaan koska he ovat oppineet ystävyyttä "elämän koulussa". Idea on helppo: ystävyys lähtee siitä, että tahtoo toiselle hyvää. Mutta kyse ei ole vain sisäisestä tahtomisesta. [---] Hyvän tahdon pitää välittyä konkreettisissa asioissa: yhdessä olemisessa, ilojen ja huolien jakamisessa, kiinnostumisessa toisen asioista, mielipiteistä, harrastuksista, perheestä, työstä, elämästä. [---] Sanotaan, että ystävyys ei kasva eniten silloin, kun henkilöt katsovat toisiaan kasvoihin, vaan silloin, kun he katsovat samaan suuntaan. [---] Toisaalta on tarpeellista avata sydäntä. Usein ystävyyden suurin este on se, että emme osaa avata sydäntämme vilpittömästä toiselle ihmiselle – tai toinen osapuoli ei sitä osaa tehdä, emmekä itse osaa auttaa. Tavallaan se on luonnollista: kun avaamme sydämemme, teemme itsestämme haavottuvia, asetamme itsemme alttiiksi iskuille. Mutta ilman sitä riskiä ei ystävyys ole mahdollista. Sitä paitsi onneksi lähes aina ihmiset reagoivat positiivisesti, vastavuoroisesti." Näin kirjoittaa Oskari Juurikkala kiteyttäen hyvin myös minun mietteitäni.

Vastavuoroisuutta siis ja avoimuutta. Luottamusta ja heittäytymistä sekä hyvää tahtoa. Niistä on hyvä ystävyys tehty. Todella usein suren sitä, että aivan liian harvoin mahdollisuutta nähdä pitkään elämässäni vaikuttaneita ystäviä. Tekstiviestein yritän edes pitää yhteyttä ja toivon, että joskus on helpompaa. Samanlaisten ruuhkavuosien keskellä elävät muutkin: kaukana olevalle ei riitä konkreettisia tekoja, mutta toivottavasti ajatus silloin tällöin.Tänä vuonna, kun kuuntelen oravanpyörän raksutusta sen ulkopuolella, olen toivonut ystäviä ympärilleni enemmän kuin koskaan. Harmi vain, että he ovat täydessä vauhdissa kukin omassa juoksupyörässään ja vain harva ehtii sieltä hetkeksi kurkistamaan ulos.

Tosi ystävä on sellainen,
jonka ystävyys ja olemassaolo
on luonnollista ja elintärkeää
kuin ilma, jota hengitän.
Tosi ystävyys säilyy
vaikka kuljemme eri teitä,
kaukana toisistamme,
emmekä muista edes
ajatella toisiamme kuin harvoin.
Tosi ystävän kanssa
on yhtä helppo olla kuin yksin.
Paljon mukavampaa vain.