Onnellisen elämän salaisuus?

"Motivaatiopsykologian johtavien tutkijoiden Richard Ryanin ja Edward Decin mukaan sisäisen motivaation ytimessä on psykologisten perustarpeiden täyttyminen. Näillä ei ole juuri mitään tekemistä Maslowilaisen tarvehierarkian kanssa. Ne kertovat ennemminkin terveen ihmisen psykologiasta. Psykologisten perustarpeiden täyttyminen vaikuttaa merkittävästi koettuun onnellisuuteen ja hyvinvointiin.
Ryanin ja Decin mukaan psykologisia perustarpeita on kolme: vapaus, kyky saada asioida aikaiseksi ja yhteys toisiin ihmisiin. Daniel Pink soveltaa Ryanin ja Decin tutkimusta ja linjaa perustarpeiksi vapauden, hallinnan tunteen ja merkityksen tunteen. Roman Krznaricin mukaan ne ovat puolestaan vapaus, flow-kokemukset ja merkitys. Kaikissa linjauksissa tulee esiin sama perusajatus. Nimitänkin tässä suomeksi psykologisia perustarpeita nimillä vapaus, virtaus ja vastuu.

Vapaus
Vapaus tarkoittaa tunnetta siitä, että pystyt vaikuttamaan omaan elämääsi. Toisin sanoen, se tarkoittaa, ettei toimintaasi rajoita ylenpalttisesti toisten tahto ja toiminta, ja että pystyt kohtalaisella vaivalla saavuttamaan tavoitteesi.
Vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisit tehdä ihan mitä vaan päähän pälkähtää. Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että voit toimia niin kuin on omalta kannaltasi paras. Kykenemme vaikuttamaan omaan ajatteluumme ja toimintaamme paljon vähemmän kuin yleensä luullaan. Siksi vapaudessa on vähintään yhtä paljon kysymys asenteistasi ja arvoistasi kuin käsillä olevista mahdollisuuksista.

Virtaus
Virtaus tarkoittaa sitä, että saat asioita tapahtumaan ja saavutat päämääriäsi. Se tarkoittaa sitä, että koet elämäsi pysyvän hallinnassa ja että saat aikaiseksi sen, minkä aloitat. Virtaus ei tarkoita sitä, että tällaiset saavutukset olisivat aina helppoja. Päin vastoin, hallinnan tuntu ja flow-kokemus syntyy usein silloin kun pusket itseäsi kykyjesi äärirajoille.

Vastuu
Vastuu tarkoittaa sitä, että tiedostat vuorovaikutuksellisuutesi ja riippuvuutesi toisista ihmisistä. Se tarkoittaa sitä, että koet olevasi osa jotain ryhmää, oli kyse sitten perheestä, työtiimistä tai vaikkapa uskonnollisesta ryhmästä. Vastuu tarkoittaa sitä, että koet voimakkaasti, että teoillasi ja elämälläsi on merkitystä myös toisille ihmisille. Vastuu liittyy myös läheisesti kokemukseen siitä, että olet osa jotain itseäsi suurempaa kokonaisuutta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri viimeksi mainittu on yksi keskeisimpiä tekijöitä kestävän hyvinvoinnin ytimessä.
 
Sisäinen motivaatio koostuu siis vapaudesta, virtauksesta ja vastuusta. Jos nämä psykologiset perustarpeet tyydyttyvät, ihminen on onnellinen ja voi hyvin. Lisäksi vapaus, virtaus ja vastuu muodostavat vielä positiivisen kehän: vapaus mahdollistaa uuden kokeilemisen ja uusien virtauskokemusten kartoittamisen. Työskentelemällä flow-tilassa taitosi puolestaan karttuvat ja pystyt tekemään yhä hienompia asioita yhteisössäsi. Ja kun kannat vastuusi toisista ihmisistä ja teet flow-tilassa toisten puolesta arvokkaita asioita, ovat ihmiset usein valmiit myös kompensoimaan työtäsi. Tämä puolestaan lisää resurssien kautta vapauttasi, ja niin edelleen."

Lähde:  http://ajattelunammattilainen.fi/

Talvinen viikonloppu Tallinnassa

Olde Hansan ruusuvanukas

Matka alkoi perjantaina iltapäivällä ja perillä Tallinnassa olimme seitsemän aikoihin. Asettauduimme 13. kerroksen huoneeseen ja lähdimme kohti vanhaa kaupunkia etsimään ruokapaikkaa. Katsastimme muutamia paikkoja, mutta päätimme mennä keskiaikaiseen Olde Hansa -ravintolaan. Ravintola oli hämärä - pelkin kynttilöin valaistu - täpö täynnä ja vetoisakin (onnistuimme saada paikat ihan ovensuusta tovin odoteltuamme) mutta palvelu oli ystävällistä ja tunnelma mukava. Jänispaisti lisukkeineen oli erinomainen ja ruusuvanukas oivallinen jälkiruoka.

Pulu kujerteli meille Katariina Käikillä.

Lauantaina lähdimme etsiskelemään joulutunnelmaa vanhasta kaupungista. Sitä löytyi niin kapeilta kujilta kuin raatihuoneen aukioltakin. Katariina Käik -kujalla pistäydyimme erilaisiin käsityöläispuoteihin, joista monet toimivat myös työpajoina. Kujan vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1200-luvulta. Raatihuoneen aukiolla oli joulutori: pieniä mökkejä täynnä jouluisia koristuksia, käsitöitä, herkkuja ja kuumaa glögiä. Ohjelmalavalla esitettiin laulua ja tanssia.

Katariina Käikin kapeaa kujaa koristivat havuseppelet.

Savenvalajan työpaja-puoti.

Käsityöläispuotien ja torin jälkeen kävelimme Pikk Jalgaa pitkin ylös Toompean mäelle. Kävimme Aleksander Nevskin kirkossa ja vaateplatsilla eli Kohtuotsan näköalatasanteella katselemassa vanhan kaupungin yli avautuvia näkymiä. Pyhän Neitsyt Marian tuomiokirkkoon emme päässeet sisään.

Aleksander Nevskin katedraali.

Näkymä Vaateplatsilta.

Lokki lennähti poseeraamaan Kohtuotsan näköalatasanteen muurille.

Kävimme ostamassa iltapäivällä Kansallisoopperan lippukassalta liput illan Pähkinänsärkijä-balettinäytökseen. Onnistuimme saada ylimääräiset lisäpaikat. Poikkesimme syömään georgialaiseen Must lammas -ravintolaan. Varsin mainiota oli ruoka sielläkin.

Pähkinänsärkijä.

Rahvusoopera Estonia - Kansallisoopperan ja konserttisalin pienoismalli rakennettu marsipaanista.

Raekoja platsin (Raatihuoneen torin) joulukuusi iltavalaistuksessa.

Jouluvalaistus vanhan kaupungin Viru-portilla.

Kukkakojut Viru-porttien tuntumassa tuntuivat olevan aina auki.

Lisää jouluvalojen tuomaa tunnelmaa.

Matkaseurani oli erinomainen valinta! Suuret kiitokset siis matkanjohtajalle, joka varaukset, tunsi kaupunkia entuudestaan eli opasti meidät erehtymättä paikasta toiseen ja piti puoliamme niin, että pääsimme lauantaina siirtymään parempaan huoneeseen 17. kerrokseen.

Näkymä 17. kerroksen huoneesta sunnuntaiaamuna kohti vanhaa kaupunkia.

"Toompean mäki on lähes 50 metrin korkeuteen kohoava kalkkikivinen mäki. Tarun mukaan mäki on Viron kansallissankarin Kalevin hautakumpu, joka syntyi kun Kalevin sureva leski Linda alkoi kasata kiviä miehensä haudan päälle ja jatkoi kunnes Toompean mäki oli noussut nykyiseen korkeuteensa. Viimeinen hautakumpuun tarkoitettu kivi kuitenkin lipsahti Lindan käsistä ja leski jäi murtuneena itkemään kivenlohkareen viereen. Hänen kyynelistään syntyi Ülemiste-järvi, jonka rannassa Lindankivi on edelleen nähtävissä.

Toompean mäellä asuivat aikoinaan aateliset, piispa ja muut vallanpitäjät. Mäellä sijaitsi puulinna, joka oli Tallinnan ensimmäisiä merkittäviä rakennuksia. Viron aateliset asettuivat asumaan linnan ympärille. Paikka oli luonteva valinta koska jyrkkä mäki tarjosi asukkaille hyvän suojan ja lisäksi mäeltä avautui esteetön näköala satamaan ja sinne saapuviin kauppalaivoihin. 1600-luvun lopulla Toompeaa koetteli suuri tulipalo, jossa suurin osa alueen rakennuksista tuhoutui. Maahan jäi läjäkaupalla romua ja raunioita, joiden päälle uudet rakennukset rakennettiin. Tämä nosti alueen maanpintaa useilla metreillä. Palossa pahoin kärsinyt Tuomiokirkko oli kuitenkin poikkeus. Sen lattia kaivettiin esiin raunioista ja uusi kirkko rakennettiin alkuperäisen lattiapinnan päälle. Koska kirkkoa ympäröivä maanpinta oli siis noussut, Tuomiokirkkoon pitää nyt laskeutua portaita alas eikä ylös kuten useimpiin muihin kirkkoihin.

Toompealla on kaksi hyvää näköalapaikkaa, Patkuli ja Kohtuotsa. Patkulin näköalapaikalta avautuu maisema kaupungin ja sataman ylle aina Suomenlahdelle asti. Kohtuotsan näköalapaikalta voi ihailla maisemia vanhaankaupunkiin. Toompealle pääsee joko Pitkää tai Lyhyttä jalkaa pitkin. Ne ovat katuja, joista Lyhyt jalka (Lühike jalg) erkanee Pitkästä jalasta (Pikk jalg) ja kulkee jyrkkänä portaikkona yläkaupunkiin. Pitkä jalka on Lyhyttä jalkaa loivempi ja sitä kulkivat aiemmin myös hevosvankkurit.
Siinä missä yläkaupunki oli aatelisten ja vallanpitäjien seutua, alakaupunkia kansoittivat kauppiaat ja käsityöläiset. Heidän suojakseen rakennettiin kaupunginmuuri, joka oli aikoinaan yksi Euroopan suurimmista ja vahvimmista puolustusjärjestelmistä. Järeimmiltä kohdiltaan muuri oli yli 3 metriä paksu ja 16 metriä korkea. Sillä oli pituutta kolmisen kilometriä ja muurin varrella oli peräti 35 vartiotornia. Eikä siinä vielä kaikki. Jos halusit hyökätä Tallinnaan sinun piti selvittää myös vallihaudat ja lukuisat sillat - emmekä vielä edes maininneet sataman omia puolustusjärjestelmiä. Nykyään jylhästä kaupunginmuurista ei ole jäljellä kuin pätkiä siellä täällä, minkä ansiosta Alakaupunkiin pääsee vaivatta." 

Lähde: http://www.pienimatkaopas.com/tallinna/vanhakaupunki.html

The Paradox of Our Times

"Is that we have taller buildings, but shorter tempers

Wider freeways, but narrower viewpoints

We spend more, but we have less.

We have bigger houses, but smaller families

More conveniences, but less time.

We have more degrees, but less sense

More knowledge, but less judgement

More experts, but more problems

More medicines, but less wellness.

We have multiplied our possessions, but reduced our values.

We talk too much, love too seldom, and hate too often

We have learnt how to make a living, but not a life.

We have added years to life, but not life to years.

We've been all the way to the moon and back

But have trouble crossing the street to meet the new neighbour.

We have conquered outer space, but not inner space.

We've cleaned up the air, but polluted our soul.

We've split the atom, but not our prejudice.

We've higher incomes, but lower morals.

We've become long on quantity but short on quality.

These are the times of tall men, and short character;

Steep profits, and shallow relationships.

These are the times of world peace, but domestic warfare,

More leisure, but less fun; more kinds of food, but less nutrition.

These are the days of two incomes, but more divorces;

Of fancier houses, but broken homes.

It is a time when there is much in the show window, and nothing in the stockroom.

A time when technology can bring this letter to you,

And a time when you can choose,

Either to make a difference .... or just hit, delete."

- Dalai Lama

 

Matkakertomus Islannista

Sain tilaisuuden matkustaa Islantiin marraskuun puolivälissä. Tässä pieni matkakertomus kuvien kera.

Lähdimme ystävättären kanssa matkaa maanantaina aamupäivällä. Auto, juna, bussi, lentokone, kaikki matkustusvälineet sujuvasti ajallaan. Olimme perillä Reykjavikissa vasta pimeän aikaan. Kaamoshan on siellä pidemmällä kuin Tampereella, Islannin pääkaupunki sijaitsee kai suunnilleen Oulun korkeudella, ja päivät runsaan tunnin lyhyempiä marraskuussa.

Tiistaina nousimme varhain aamupalalle ja odotimme hotellin aulassa kuljetusta, pikkubussia, joka vei meidät koko päivän kestävälle kiertoajelulle. Ulkona oli matkaan lähtiessämme vielä melkein pimeää. Ensimmäinen pysähdys oli Kerið, pikkuruinen järvi vanhan tulivuoren kraaterissa. Ympäristö oli karua laavakiveä.

Tulivuoren kraateri.

Laavakiveä kraaterin reunalla.

Lyhyt aamupäivän kahvitauko pidettiin Selfossissa, kylässä, joka oli viimeisimmän ison (6,3 richteriä) maanjäristyksen keskuksessa 2008. Sen jälkeen matka jatkui Faxi-putouksille Tungufljót-joella.

Faxi-putous.

Grand Golden Circle -kierros jatkui geysireille, jossa pidettiin pidempi lounastauko. Siellä oli kuumaa vettä puroina, höyryävinä ja kiehuvina silmäkkeinä ja tietenkin Strokkur, joka purkautui epäsäännöllisin väliajoin jopa parinkymmenen metrin korkeuteen. Kultainen kierros on muuten saanut nimensä menninkäisten mukaan ja kunniaksi: heillä on saagojen mukaan yllään kullasta punottu vyö.

Lounaan jälkeen kierros jatkui Gullfoss-putouksille Hvita-joelle, jossa mahtavalla voimalla virtaava vesi on peräisin ylänköjen jäätiköiltä. Siinä kohtaa olin kuluttanut kännykkäni akun yrittäessäni vangita talteen Strokkurin purkausta, joten kuvia loppumatkasta on vain postikorteilla. Kahvitauon jälkeen matka jatkui yhä upeissa maisemissa. Islannin suurimman järven Þingvallavatnin näkymien jälkeen saavuimme sen toiselle puolelle 
Þingvellir-kansallispuistoon. Siellä ajoimme mannerlaattojen erkanemiskohtaan revenneeseen laaksoon ja kävelimme Euraasian mannerlaatalta viikinkiaikaisen kokoontumis- ja parlamenttipaikan, Lögbergin, kautta polkua ylös Pohjois-Amerikan mannerlaatalle. Näköalatasanteelta aukesi hieno näkymä laaksoon ja järvelle. Kierros päättyi illan hämärtyessä.

Keskiviikkona oli ratsastuspäivä. Ishestar-tallien auto kävi noutamassa meidät hotellilta. Kirjauduimme kierrokselle, katselimme opastusvideon ja varustauduimme matkaan. Minä sain uskolliseksi ratsukseni Frostyn. Valitsin hitaamman ryhmän ja etenimme enimmäkseen käyntiä mutta välillä pieniä matkoja myös tölttiä ja taukopaikan jälkeen hiukan vauhdikkaammin takaisin.

Frosty.

Torstaina aloitimme päivän kiipeämällä (no, oikeasti hurautimme mukavasti ja nopeasti hissillä) Islannin korkeimman rakennuksen, Hallgrímskirkjan torniin. Aamupäivä oli todella tuulinen (n. 16 m/s) ja kun kirkko vielä sijaitsee kaupungin korkeimmalla kohdalla, tornissa kävi aikamoinen puhuri.

Näkymä kirkon tornista kaupungin yli merelle.

Iltapäivällä oli Bláa lóniðin, Sinisen laguunin vuoro. Se oli todella erikoinen paikka. Keskellä laavakivikenttiä höyrysi kallioiden välissä maitomainen sinertävänvihertävä pieni järvi. Vesi on 2/3 meri- ja 1/3 makeaa vettä ja siinä on paitsi tietenkin paljon suolaa, myös mineraaleja ja aivan omanlaisensa bakteeristo. Kylpylän vesi tulee tuliperäisen maan uumenista. Maan sisällä lämpötila on noin 240-asteista, joten pintaan nouseva vesi on kiehuvan kuumaa. Vesi johdetaan louhittuun altaaseen, ja jäähdytetään sopivaksi. Allas näyttää luonnon muovaamalta ja se on ulkona paljaan taivaan alla.

Laguunin merkillinen vesi on terveellistä iholle, mutta ei hiuksille. Omani (luonnonväriset) tosin pysyivät sileinä, mutta ystävättäreni (värjätyt) kutrit muuttuivat todella tottelemattomiksi. Kasvoille levitimme silica-mutaa ja iho oli käsittelyn jälkeen silkinpehmeä. Illan pimetessä alkoi sataa räntää. Siinäpä tunnelmaa: mustan taivaan alla räntäsateessa nautiskelimme vihreää smoothieta kaulaamme myöten sinisessä vedessä. Smoothie näytti kamalalta mutta oli herkullista ja varmasti hurjan terveellistä: se sisälsi mm. mangoa, banaania, pinaattia ja inkivääriä. Päätimme illan laguunin ravintolassa vielä yhteen kala-ateriaan.

Tiet laguunille kulkivat sammaloituneiden laavakenttien keskellä.

 

Sinisen laguunin vettä.

Perjantai-aamuna herätys oli jo 3.30. Hotellin ravintolaan oli katettu varhaisille lähtijöille kevyttä aamupalaa ja bussi haki matkaajat jälleen kerran suoraan hotellilta. Missään ei varmasti pidetä vieraista niin hyvää huolta kuin Islannissa!

Vertu velkomin í vinalegt andrúmsloft á Hótel Frón í hjarta Reykjavíkur.

"The snow never melts

in the ears of trolls

that have turned to stone

at dawn on the moors."

Sigurbjörg Þrastardóttir

Marraskuun pimeyttä

 Edellisestä kirjoituskerrasta on vierähtänyt tovi. Syksy on jatkunut sateisena: kuulaita syyspäiviä ei ole juuri ollut. Koiranpennun kanssa ulkoilu on ollut aika ankeaa ja tassupyykkiä on riittänyt. Aika usein pesulle on vietävä koko koira kuralenkin jälkeen. Onneksi sellaiset huoltotoimet sujuvat jo rutiinilla. Kynsien leikkuukin sujuu ja silmien puhdistus. Vain korvakarvojen nyppiminen tuottaa todellista päänvaivaa. Se aiheuttaa eripuraa ja Maisa katselee minua pahasti kulmiensa alta pitkää jokaisen yrityksen jälkeen.

Kuulumisia ei ole paljon kertynyt. Päivät kulkevat tasaisena harmaana helminauhana. Opiskelutahtia tosin oli ja on yhä tiivistettävänä, kun verkkotehtävien sulkeutuminen uhkaa ja tentti lähestyy. Vielä olisi kirjoitettavana kahdeksansivuinen essee ja laadullisen tutkimuksen teoksia luettavana ennen joulukuun alun päiviä.

Ensilumi

Tänä aamuna maa oli valkoinen. Lumipeite, ohutkin, muuttaa maiseman. Syksyn kalpea valo voimistuu ja äänet pehmenevät. Kontrastit terävöityvät: lehdettömät puut piirtyvät terävästi valkoista taustaa vasten. Vasta nyt huomaan, että omenapuu ja kärhö ovat unohtaneet riisuutua talviunillensa. Ne näyttävät surullisilta saatuaan yöllä lunta hartioilleen. On aika heittää pois viimeinenkin kylmettynyt pelargoni, muut  pihan välttämättömimmät syystyöt ehdin viimeistellä eilen lukuunottamatta marjapensaiden suojaamista. Jänikset eivät tosin ole kiinnostuneet niinkään pensaista itsestään vaan keväällä niiden juurelle toivottavasti nousevista kevätkukista.Tämä lumi kuitenkin sulaa nopeasti pois ja sääennusteen mukaan sade harmaannuttaa päivät taas pian.

Talitintti kurkkii pienen hetken pihlajan oksalta ja pyrähtää nopeasti matkoihinsa. Kahden kuukauden kuluttua on joulu.

Jäähyväiset kesälle

Syksy on ollut todella sateinen, mutta eilen ja tänään sää on ollut kirkas. Aurinkokin kurkisteli varovasti pilven takaa. Poutasää tuli hyvin käytetyksi: siivosin terassilta loput kesäkukkaruukut. Toisaalta en olisi raaskinut, sillä pelargonit kukkivat vielä (pakkasöitä ei ole vielä ollut) ja pelargonien ruukuista valuvat muratit ja hopeaputoukset olivat kauneimmillaan. Kokemuksesta tiedän, että pakkasten tultua ruukkujen tyhjäys jää tekemättä.

Tätä kirjoittaessani muistuu mieleeni, että etupihalla on vielä roikkumassa yksi amppelipelargoni. Sekin näyttää parempivointiselta kuin koko menneenä kesänä. Takapihalla uskollisesti koko kesän kukkinutta tummanpunaista hortensiaa en raaskinut heittää pois. Harkitsin sen siirtämistä perennapenkkiin, mutta siellä ei oikein ole tilaa. Jätän sen ehkä ruukkuun toivoen, että se herää uuteen eloon keväällä. Pikkuruinen mustilanhortensia on syksyn mittaan tehnyt ensimmäisen hennon nupputerttunsa ja avannut siihen pieniä valkoisia kaunottaria.

Uskollinen seuralaiseni Maisa. Ikää nyt 16 viikkoa.

Siistin myös kuihtuneita versoja perennapenkistä ja piilottelin hiukan lisää kukkasipuleita. Sipulit tulevat todellakin piilotetuiksi, sillä tuskin muistan kovin kauan, minne niitä sirottelin. Minut on siis helppo yllättää, onnistun siinä jopa ihan itsekin! Toivon mukaan myyräennuste pitää paikkansa ja niiden aiheuttamat tuhot jäävät ensi keväänä pienemmiksi kuin muutaman edeltävän kevään aikana.
 

Syyspäivien viemää

Puut ja pensaat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa ennen riisuutumista levolle.

Syksyiset päivät kiitävät eteenpäin hurjaa vauhtia. Syyspäiväntasaus meni jo ja illat pimenevät nopeasti. Syksy on ollut sateinen ja päiväkausia ympärillä on hallinnut ulkoiluilon nujertava harmaa hämärä.

Daaliat näyttävät parhaan loistonsa, kun säät viilenevät.

Päivärutiinit alkavat muotoutua: aamulla hyvin, hyvin aikaisin tohistaan pentukoiran ulkoilua ja ruokaa, sitten lasten ja miehen lähtöä kouluun ja töihin. Kun koti hiljenee, nelijalkainen ystävä käy nukkumaan ja minä asetun opintojen tai tietokoneen ääreen. Esikoisen luokkatoimikuntaan mukaan lähteminen tuntuu työllistävän aika tavalla enkä ole kovinkaan iloinen siitä, että taas velvollisuudentunto selätti päättäväisyyden olla sitoutumatta hoitamaan muiden asioita vain siksi, että muut onnistuvat jurottaa hipi hiljaa painostavassa tunnelmassa, kun vapaaehtoisten odotetaan ilmoittautuvan. Samat syythän ovat kaikilla: kaikilla on työ, lapset ja lasten harrastukset. Empatia opettajaa kohtaan sai päättäväisyyden murtumaan.

Pieni ystävämmekin on jo reipas ulkoilija. Ikää tulee tänään juuri tasan 15 viikkoa.

Kun aamupäivän ensimmäiset torkut on nukuttu, lähden pennun kanssa ulos. Tänään tosin autoilimme keskustaan pienen asiointireissun. Huomasin, että eurooppalainen ruokatori on asettunut Hämeenpuistoon. Olisi ollut kiva pistäytyä, mutta koiran kanssa sinne ei liene menemistä. Iltapäivällä Maisa nukkuu jälleen ja minä puuhastelen omia puuhiani. Lapset tulevat koulusta ja mies töistä häipyäkseen taas jonnekin harrastusten tai kavereiden pariin. Illalla on lauma taas kasassa ja käydään nukkumaan, jotta sama voi alkaa jälleen alusta aamutuimaan. Karuselli pyörii nopein kierroksin.

Perennapenkkiin on piilotettu yllätyksiä kevään varalle: kahdenlaisia tulppaaneja ja pieniä jääkurjenmiekkoja.

Pikkuruinen pilariomenapuu kantoi kokoonsa nähden hurjan suuren sadon. Oksat taipuilivat omenoiden painosta. Hedelmät olivat raikkaan happamen kirpeitä.

Hämärän hyssyä ja hidasta elämää

 

Syksy on tuntunut viime aikoina... No, syksyiseltä. Ulkona on märkää ja koleaa, sade läikkyy pilven reunasta tuon tuostakin, illat ovat jo tavattoman pimeitä. Puut ovat kellastumaan päin, osa vaahteroista on jo alkanut pukeutua hehkuviin väreihin. Pihalla pitäisi puuhastella syksyisiä: aidata hedelmäpuut, tyhjätä kesäkukat ruukuistaan ja piilottaa maahan kukkasipuleita odottamaan uutta kevättä. Yksi pussillinen tulppaaninsipuleita odottaa eteisen naulakon päällä, kevätkurjenmiekkoja pitäisi ostaa lisää, ehkä lumikellojakin. Myllertelin perennapenkeissä niin paljon, että ensi keväänä ne saattavat pilkistää mistä vain. Omenat pitää poimia talteen ihan pian.

Vuorotteluvapaan kaukaiseen horisonttiin yltävä aika virtaa nyt levollisesti uomaansa asettuneena.Ensimmäisten viikkojen hyödyttömyyden tunne on vaihtunut leppoisaan aikaansaamattomuuteen. Päivät solisevat kuitenkin ohi pelottavalla nopeudella.Opiskelujen ihan oikea aloittaminen odottaa parempaa päivää. Viimetinka on vielä liian kaukana edessä. Osa tarvittavista kirjoista tuntuu olevan kiven alla, siinäkin oiva tekosyy olla aloittamatta niitä, jotka jo on saatavilla.

Erinomainen syy olla tarttumatta arkisiin askareisiin löytyy jalkojeni juureen kerälle käpertyneenä. Haimme oman pikkuisen, 12 viikkoisen, Maisa-koiran kotiin kolme päivää sitten. Siinä ajassa se on tottunut hyvin uuteen laumaansa. Koska vietän sen kanssa kaiket päivät, taidan olla sen maailman keskipiste, jota ei mielellään sovi kadottaa näkyvistä. Hetkellistä yksinoloakin on syytä ryhtyä harjoittelemaan heti, kun saamme portin jakamaan alakerran puolikkaan sille turvalliseksi.

 

Koiramaisia haaveita

Perheessämme haaveillaan koirasta. On haaveiltu jo pitkään. Pieni ja oppivainen sen pitäisi olla, soma ja siisti, kiva kaveri kotiin ja lenkille. Vuorotteluvapaan keksin olevan tuhannen taalan paikka perheenlisäykselle.Voi, kunpa meitä lykästäisi!

Tällaisesta koirakaverista haaveilemme. Rotu on bichon bolognese. Kuva on lainattu sivustolta http://www.toydogs.net/rodut/bolognes.htm.

Syksyn tuntua

Muroleen kanavan varrella kasvaa ritirinnan jalokuusia (pihtoja) ja tavallisia metsäkuusia. Ajelimme kanavan kesäkahvilaan lauantai-iltana.

Viikonloppuna saattoivat olla viimeiset kesäntuntuiset päivät. Syksyinen harmaus ja kosteus alkoi hiipiä eilen illansuussa pihan ympärille. Tänä aamuna on pilvistä ja tuulisen koleaa. Lämpötila jaksaa kuitenkin kivuta päivän mittaan vielä 16 asteeseen.

Tein eilen pihahommia sunnuntain iloksi ja leikkasin ensin aivan liian pitkäksi päässeen etupihan nurmikon (tai no, sammalta ja vesiheinäähän pohjoispuolen pikku pihalla kasvaa, varsinainen nurmi menestyy täysvarjossa huonosti). Aronia on venähtänyt hurjasti korkeutta kesän aikana, suorastaan muuriksi asuntopihan rajalle, sitäkin oli siis siistittävä. Sitten tartuin lapioon: istuttaakseni ystävältä saadun luumun taimen minun piti siirtää mustilanhortensia, jonka tieltä piti siirtää idänunikko, jonka tieltä piti siirtää pioni, jonka tieltä piti siirtää peittoruusu, jonka tieltä piti repiä pois sammalleimuja ja hopeahärkkiä. Nyt vain toivotaan, että mikään siirretyistä ei suutu häädöstä ja muutosta vaan kaikki siirretyt alkavat kiltisti juurtua uuteen paikkaansa. Siinäpä jännitystä ensi kevääksi. Ensimmäisestä yöstä kaikki näyttävät selvinneen hyvin.

Vielä odottavat uutta kotia taimimyymälästä pelastetut laventelinsininen kärhö Justa ja oranssinpunakeltakukkainen ryhmäruusu Rumba, josta toivon uskollista kukkijaa suunnittelemaani ruusupenkkiin. Huonosti vanhalla paikalla menestynyt Sommarwind sai uuden kodin aurinkoisemmasta paikasta ja kaksi pikkuruusua pitävät sille seuraa. Ja sitten vielä se Rumba. Saapa nähdä, viihtyykö se. Kärhöstä toivon näkösuojaa naapurin terassille. Sää näyttää suosivan lapioon tarttumista vielä tänäänkin.

Samalla pitäisi vielä prosessoida lopullinen päätös tämän vuoden opiskeluun, ryhtyäkö jatkamaan erityispedagogiikkaa aineopintoihin vai ei.

Muroleen kanavan vanhan laiturin laudat ovat kauniisti sään harmaannuttamat.