Juhlaa, juhlaa (tai Arki maistuu taas makaronilaatikolta)

Rentoa menoa kissakahvilassa.

Pimeimmän sydäntalven juhlakausi alkaa vähitellen vierähtää lopuilleen. Se alkoi ystävien tapaamisella (Note to Self: pitääkin muistaa kirjoittaa tuosta ystäväasiasta myöhemmin lisää). Sanna kissakahvilassa, Jaana ja Heikki glögi-iltaa viettämässä tapasten ja sapasten merkeissä, Anne konsertissa ja kahvilla, Kirsi teatterissa, Mies stand up -keikalla ja elokuvissa, Tuuli lounaalla. Marras- ja joulukuu olivat siis ihania kohtaamisia täynnä vaikken kaikkia niitä onnistunutkaan tapaamaan, joita olisin toivonut näkeväni. Oli tietysti myös kummityttö Hannen synttärit Helsingissä, kolmet pikkujoulut, oman työpaikan nyyttärit koululla, entisen lähikollegaryhmän päivälliset ravintolassa ja miehen firman isot upeat juhlat 20-luvun hengessä, ja oman koulun itsenäisyyspäivän iltajuhlat. Oli Suomen sadas itsenäisyyspäivä ja yhtäkkiä yllättäen kulman takaa tupsahti joulu.

Takapihan lyhdyt.

Kalevankankaan hautausmaan kukkulalle oli joku rakentanut aattoiltana lumilyhdyn.

Joulupäivänä Pyhäjärven rannassa: aurinko paistoi ja rantavesi oli saanut kevyen jääkuoren.

Upein amaryllis ikinä, ystävältä lahjaksi saatu.

Joulu pääsi todellakin yllättämään. Töissä osui hyvin kiireinen hetki juuri joulunalusaikaan ja valmistelut jäivät aatonaattoon. Valoja olin toki jo joitakin kaivanut esille muutamaa hetkeä aiemmin, mutta lahjojen osto ja muu kodin joulun valmistelu jäi kiireen jalkoihin. Onneksi vuodet, tätä paljon raskaammat, ovat opettaneet, että oikeastaan joulu syntyy hyvin vähillä toimin. Lahjat tulivat ostetuiksi (vaikka harhauduinkin ostoskeskuksessa harhapoluille: ensin poikkesin hetken mielijohteesta kysymään kampaamoliikkeestä, ehtisivätkö leikata pitkän lettini lyhyempään kuosiin, ja heti sen jälkeen päivitin talvitakkini tyylikkämpään. Ruokakauppaan mennessäni kysyin nuorisolta mielipiteen pakollisista ruuista. Esikoinen halusi ehdottomasti graavilohta, Kaksoset olivat kinkun kannalla. Siispä ostoskärryyn kerättiin pikkuruinen pikkukinkku, hiukan graavikalaa, porkkana- ja perunalaatikko, uunilohi ja -juurekset, rosolli ja salaattiainekset, riisipuuroon ja luumukeittoon tarvittavat ainekset, siinä ne tärkeimmät maut. 

Joulu sujui leppoisasti, tapanina sännättiin matkaan kohti mummoloita, vaikka teinistö olisi kyllä mieluummin järjestänyt jo kaveriaikaa perjeajan sijaan. Menomatkalla Esikoinen, aatonaattona ajokortin saanut, ajoi. Keli oli kauhea, liukas ja loskainen. Etelä-Pohjanmaalle päästyä oli talvisempaa. Paluumatkalle osui myös vaaratilanne: ajelimme rauhalliseen tahtiin kolmen auton letkassa, me takimmaisena, kun yhtäkkiä etummaisen auton edestä vilahti valo ja penkassa pöllähti lumi. Seuraavana päivänä luimme netistä, että vastaantuleva auto oli suistunut tieltä, koska tanakassa humalassa ollut mies oli tarttunut kesken ajon vaimon kuljettaman ajoneuvon rattiin. Vain sekunteja myöhemmin he olisivat osuneet johonkin meistä kolmesta. Liikenteessä selviytyminen on joskus onnenkauppaa.

Joulun alla saimme mukavaa postia: kutsun saapua juhlistamaan ystävämme esikoiskirjaa. Enemmän kuin mielellämme tulemme, vastasimme minä ja Mies hetkeäkään epäröimättä. Vietimmekin koko juhlakauden mukavimman illan: hieno teos, jännittävä juhlapaikka Patosillalla Tammerkosken yllä, mukavia ihmisiä, iloisen leppoisa tunnelma, maukkaita herkkuja. Oli suuri ilo ja sydäntälämmittävä kunnia saada kuulua kutsuttujen joukkoon!  

Ai niin, se makaronilaatikko. Tänään oli ihan tavallinen arkilomapäivä. Lapset toivoivat ruuaksi aivan tavallista makaronilaatikkoa. Se ja ruisleipä maistuivat mainiolta.

Kaamosvalot (ja Tukholma)

Syksy alkaa kääntyä synkeimmilleen, kesä on vain kaunis, kirkkaana valona välähtävä muisto. Syysflunssa on ottanut minut tiukkaan otteeseensa, päivää vaille kaksi viikkoa olen riutunut enemmän tai vähemmän voimattomana. Ja raakkunut rumaäänisenä. Mökkiintynyt, ankeutunut, kyllästynyt, turhautunut. Olishan täs ny parempaakin tekemistä ollu! Mieli on harmaa kuin marraskuinen lyhyt sumuinen päivä.

Kaamosvalot asettelin kuitenkin pensasaitojen päälle valaisemaan nopeasti pimeneviä iltoja. Niistä tosin tulee mieleen oikeassa oleminen. Siihen olen törmännyt monesti tämän syksyn aikana. Ihmetellen olen kuunnellut tuttavia, jotka esittävät mielipiteensä ehdottomalla varmuudella. Minä olen tätä mieltä, näin se menee. Itsestäni tuntuu, että en ole oikein mistään enää ehdottoman varma. Tai jos olen, saattaa osoittautua, että olinkin väärässä, joten viisainta on antaa aina mahdollisuus myös toisenlaisille näkökulmille. Kaamosvalot ovat esimerkki siitä. Olen kuullut ehdottomia mielipiteitä siitä, kuinka mitään ylimääräisiä valoja ei missään tapauksessä pidä laitella näkyviin ennen adventtia, koska ne ovat nimenomaan jouluvaloja. Piste. Enpä voi väittää vastaan. Jouluvalojapa voivat hyvinkin olla. Tai kaamosvaloja. Tai talvivaloja. Olivat mitä olivat, kyllä minua ilahduttaa sopiva valojen tuike jo marraskuussa. Olen saattanut omani ripustaa joskus lokakuunkin puolella. Ja ilahduttavat, jos eivät ole liian runsaita, liian kirkkaita, välkkyviä. Ja liian raja on tietysti häilyvä.

Syysloma oli syksyn kohokohta (olenko siis niitä, jotka elävät vain lomasta lomaan). Tein ystävättären kanssa pienen retken Tukholmaan. En ole laivamatkailun ystävä (koska Estonia, krooninen huonounisuus, kansalaisten alkoholinkulutustottumukset, tanssitaidottomuus...), joten kokeilimme lentää Tampere-Pirkkalasta Arlandaan. Kätevää! Eikä tuhottoman kallistakaan. Yhden yön reissu, perillä puolitoista päivää.

Olimme perillä tavattoman aikaisin tiistaiaamuna. Kävimme viemässä vähäiset matkatavaramme hotelliin (ihana persoonallinen ei-ketjuhotelli Lady Hamilton), kävimme aamupalalla, kävelimme kiertoteitä (koska koko Slussenin alue on valtavan suuri työmaa) kohti Fotografiska-museota, sieltä SoFoon (South of Folkungagatan, vertaa New Yorkin SoHo, South of Houston Street) Katarina-Sofia-kaupunginosaan. Valtava määrä sisustusliikkeitä, käytettyjen tavaroiden liikkeitä ja pieniä kivijalkakauppoja. Pieniä ikivanhoja puutaloja. Sää, hiukan harmaa ja pienellä sateella uhkaava, soveltui ulkoiluun. Kävimme kirjautumassa hotelliin, jatkoimme Drottningatanille, myöhäiselle lounaalle Hötorgetin kulmaan (Oi, kuinka rakastankaan Hötorgetia!), kiersimme Stureplanin kautta isoihin tavarataloihin, NK:lle ja Åhlénsille.

Keskiviikkoaamupäivän kiertelimme kuninkaanlinnan saleja ja aarrekammioita. Lounaalle ja lentokentälle menimme aivan liian aikaisin, osittain ehkä siksi, että niin usein runsaastikin varattu aika on huvennut yllättävissä liikennesählingeissä ja paluulennolle ehtiminen on ollut hermoja kiristävän tiukalla, hiuskarvan varassa.

Kiitän matkakohdetta (Tukholma tulee varmasti aina olemaan yksi suosikkikaupungeistani), erinomaista matkaseuraa ja hyvää säätä (olenkohan koskaan aiemmin ollut Tukholmassa syksyllä) ja mahdollisuutta verrytellä ruotsintaitoani, mukavaa majapaikkaa; moitin huonon unen aiheuttamaa väsymystä ja ehkä hiukan liikaa shoppailuun keskittynyttä ajankäyttöä. Toisaalta itselläni ei ollut ehdottaa parempaakaan ajankulua, joten oli avartavaa kokeilla tällä kertaa tällaista minulle hyvin poikkeuksellista kaupunkilomaformaattia.

Kesä kiirehti syksyksi

Valentinon juhlapuvut Milavidassa.

Kesä on kaukainen muisto vain ja syksy tuntuu olleen harmaa, yksitoikkoinen ja ikävä. Valokuvat kuitenkin paljastavat sen olleenkin jotain ihan muuta. Museoita, elokuvia, teatteria, pieniä elämysmatkoja lähimetsiin ja muuallekin.

Helsingissä Miehen kanssa, rennosti kävellen Töölönlahden rantoja: Talvipuutarha, jätskillä Lintsillä, kahvilla Sinisessä huvilassa.

     

Vuoden 2016 luontokuvat ja Birckala Vapriikissa.

Patsasbongausta Sorsapuistossa.

Arboretumin rannoilla.

Kasvimaalla.

Taidenäyttelyn avajaisissa Sara Hildenillä. Robert Longon hiilipiirrokset olivat upeita!

Metsissä.

Tampereen keskustassa eräänä erittäin sumuisena iltana.

Etsimässä herra Haitulaa Tiitiäisen puistossa.

Ateneumissa katselemassa kansallis- ja ankallistaideaarteita.