Matkan jälkeen on aina tylsää purkaa matkatavarat ja pestä pyykit. Tällä kertaa ainakin tuo pyykkiosuus kotiinpaluusta sujui nopeasti, sillä pesin jo Espanjassa pyykkiä kahteen kertaan. Vieläkin kauhistuttaa sikäläinen tapa ripustaa pyykin parvekekaiteen ulkopuolella oleville naruille. Yläkerrasta yksi pyyheliina olikin roiskahtanut meidän pyykkiemme päälle, mutta onneksi se oli jarruttanut menoaan siinä, sillä aivan alas loiskahtanutta karkulaista olisi voinut olla vaikea saada takaisin.
Paluuta seuraavana päivänä lähdin uteliaana tutkimaan kasvimaata testaten samalla palstan saavutettavuutta pyöräillen. Matka on sopivan mittainen, vajaan seitsemän kilometriä, ja mäet antavat menomatkalla hiukan lisähaastetta. Monenmoista oli tuloillaan: kylvetyt kukat (auringon-, kehä- ja ruiskukkia) ja salaatit, herneet, lehtimangoldi ja punajuuri sekä istutetut kesäkurpitsat olivat sateen vuoksi lähteneet hyvään kasvuun kuivuutta kärsimättä. Muutamia perunanvarsia kasvoi karkulaisina naapuritontilta siellä täällä, mintun juuressa ja auringonkukkien keskellä. Nyhdin varret pois ja itselleni vinosti hymyillen päätin istuttaa ne tyhjään kohtaan palstalle. Tuskin ne lähtevät kasvamaan, mutta voihan sitä aina kokeilla. Käyntini jälkeen on ollut ukkosia. Toivottavasti rankkasadekuurot eivät ole tuhonneet taimenalkuja.
Kotona takapihalla perennat rehottavat. Niille on ehkä syksyllä tehtävä jotakin, sillä villiintynyt perennapenkkini ei ole nyt kovin edustava. Kauniita kukkia sieltä kyllä pilkottaa, mutta epäjärjestys on melkoinen. Hupaisaa on, että sinnekin on ilmestynyt karkulaisia: jo viime kesänä perennojen joukossa kasvoi malvan ujo varsi, joka näyttää tänä kesänä saaneen uutta voimaa. Lisäksi sininen kurjenkello näyttää löytäneen jostain tiensä perennojen joukkoon.
Matkalta paluuta seuraavana viikonloppuna saimme vieraiksemme ensin tamperelaiset ystävät ja sitten Helsingin aikaiset naapurimme. Virkistävää! Harmillista, että ihmisiä ehtii tavata aivan liian harvoin. Jälleen kerran olen päättänyt, ettei syksyn aikataulutettu arki saa lapahduttaa kaikkea sosiaalista kanssakäymistä, sillä jokainen kohtaaminen on kuin pieni loma.
Ehdin myös vierailujen lomassa elokuviin. Klaus Härön ohjaama viron(- ja venäjän)kielinen elokuva Miekkailija oli tositapahtumiin perustuva kaunis tarina. Lavastus, puvustus, musiikki, kieli ja tarina toimivat hienosti kokonaisuutena. Rauhallisuus ja ilmeikäs vähäeleisyys miellyttivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti