Pispalassa

Pispalaan on harvemmin tullut jalkauduttua. Mies houkutteli mukaan vaihtamaan koiranulkoilutusmaisemaa. Hän meni haastamaan itseään Pispalan postaisiin, mutta minä olin vielä flunssainen ja ajattelin suunnata tutuille poluille Pyynikinharjulle. Heti aloittaessa tutkiskelin Lauri Viidalle pystytettyä monumenttia Betonimyllystä runon siivet Ulkoilureitit olivat kuitenkin Pyynikin näkötornin suuntaan aivan jäiset, joten palasin Pispalan suuntaan ja kävelin kapeaa Pispalanharjua kohti Punakaartilaisten muistomerkkiä Pyykkimettän puistossa. Pyynikinharju kulkee korkeimmalla kohdalla harjun suuntaisesti ja siitä putoaa harjun kylkiä myöten molempiin suuntiin, siis niin Pyhäjärven kuin Näsijärven puolelle, puisia rappusia. Päivä oli aurinkoinen ja maisemat upeat. Virisi ajatus patsasbongauksesta. Tampereen julkiset monumentit ja patsaat löytyvät listattuna netistä osoitteesta http://www.tampere.fi/ekstrat/taidemuseo/patsaat/. Aivan ajan tasalla tuo listaus ei ole, mutta voisi siitä jonkinlaisen tavoitteen ottaa itselleen ja lähteä tutkimaan Tampereen kaupunginosia.

Näkymä Pyykkimettän puistosta kohti Pyhäjärveä.

Lätäköiden vesi oli yöllä jäätynyt taiteeksi.

Sisustusta ja taidetta

Yksi talven suurprojekteista on ollut olohuoneen sisustaminen. Emme ole innokkaita sisustajia ja olohuoneemme onkin ollut enemmän kokoelma vuosien varrella mukaan tarttuneita huonekaluja kuin sisustuksellinen kokonaisuus. Ensin hankin uudet valaisimet, jotka saivat jopa vanhan sohva raukan näyttämään mukavalta. Hankkiuduimme siitä kuitenkin eroon, aivan kuin toisestakin sohvasta. Huonekaluliikkeen poistomalleista löytyi uusi laiskanlinna. Uutta sohvaa etsimme ja tuumailimme tovin. Päädyimme hiukan epätavalliseen kulmasohvan muotoon osittain siksi, että tilaa on hyvin rajallisesti ja osittain ihan vain siksi, että se vaikutti meistä hauskalta. Nyt odottelemme vielä tv-tasoa saapuvaksi.

Otsikko lupasi sisustusta ja taidetta. Taidetta on kertynyt nähtäville alkuvuoden aikana useamman kerran. Tampereen taidemuseossa oli alkuvuodesta Essi Renvallin töitä. Paljon päitä, mutta myös muita. Hiihtolomalle näyttely oli rakennettu teemalla "Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa". Sara Hildenillä oli esillä Jarmo Mäkilän töitä.  

Kevät tulee kohisten. Talvi ei toisaalta koskaan oikein tullutkaan. Eilen oli aurinkoista, tänään sateista. Huomasin eilen takapihalla hämmentyneenoloiset lumikellot, jotka tuntuivat kurkistelevan kevätaurinkoa hämmästyneenä: Joko nyt, ne tuntuivat kysyvän - entä talvi? Eikö se tullutkaan? Takapihalla on ollut erityisen ilahduttavaa, että ainakin toistaiseksi rusakot ovat jättäneet rauhaan hedelmäpuut, jotka unohdin syksyllä suojata korkeilla verkoilla. 

Jossakin kohdassa talvea innostuin aiheesta bullet journal. Olen aina ollut huono kalenterinpitäjä. Unohdan kirjoittaa asioita kalenteriin, vaikka tarjolla olisi useitakin. Joskus asioita tulee yllätyksenä, mutta yllättävän usein muistan tapahtumia kalenterittakin. Bullet journal on yksi tapa rakentaa itse kalenteri vihkoon, jossa on vähintään 31 riviä sivulla. Sellaisia vihkoja oli haasteellista löytää. Helsingistä kuitenkin onnistuin sellaisia hankkia. Samalla ostin myös repeptivihkon. Paljon olisi mukavaa tehtävää, jos vain ehtisi toteuttaa. Myös valokuvakirjoja pitäisi tehdä menneiden vuosien matkoilta.

Enimmäkseen talveton talvi

Kevät on jo pitkällä ja tämä blogi jatkaa yhä hunningolla oloaan. Koko keväänä ei ole tullut kirjoiteltua, vaikka monenlaisia juttuja onkin mielessä pyörinyt. Kevät on ollut tavattoman raskas. Työmäärä on lisääntynyt ja arki tuntuu vaativalta. Oma temperamenttini ei oikein istu tähän hektiseen menoon - se kun vaatisi aikaa ja tilaa proaktiiviselle prosessoinnille tämän kovin reaktiivisen arjen sijaan. Haluaisin suunnitella ja kehittää enkä vain touhottaa, useimmiten askelen jäljessä. Nyt olen kotona flunssan kourissa ja istahdan hetkeksi blogin äärelle, vaikka olo onkin kuin yhden suosikkirunoni Vanhalla Jaakko Vaakko Vesirotalla:

Silmät vettä siristen,

nenä nuhaa tiristen,

tuhisten ja puhisten.

Ja sitten voi voi Vaivastus!

Ja atsii atsii aivastus!

(Vaivastus on vesirotan omaa kieltä

ja tarkoittaa aivastuksen vaivaa

ja sitä että täytyy esiin kaivaa

nenäliina

    niistääksensä nenän pieltä.

Totisesti piina!)

Ja taasen - voi Vaivastus,

ja atsii atsii aivastus!

Paras lääke tautiin olisi toimia kuin viisas vanha vesirotta, joka "juoksi suoraan kaislavuoteeseen ja makaa jalat luoteeseen ja kuono kohti kaakkoa". 

(Jälkihuomautus: rivivälien kanssa pulmia runossa, rivinvaihto muuttuu välillä automaattisesti kappalejaoksi ja osaaminen loppuu ongelman korjaamiseksi. Voihan blogger, kuinka olet kankea muotoiluiltasi! Kuvatkin asettuvat yleensä miten sattuvat, vaikka niitä huolella asettelisivat ja luonnoksessa kaikki näyttää hyvältä. Tuo runokin on luonnoksessa ihan ehjä, valmiissa tekstissä rivit harittavat rumasti.)

Valikoituja paloja vuoden alkuneljännekseltä päätin nyt kuitenkin keräillä kännykän uumenista.

Joululomalla olin viimevuotiseen tapaan ystävättäreni kanssa yhden yön hotellimatkalla varsin talvisessa Helsingissä. Kävimme Kansallisteatterissa katsomassa Seela Sellan 80-vuotis juhlanäytöksessä, monologissa Pieni eläin. Onnistuimme saada viime hetken liput ennakkonäytökseen. Tassuttelimme ympäriinsä, söimme hyvin ja tutustuimme Helsingin Kaupunginmuseoon.

Loppiaisen tienoilla kävimme perinteiseen tapaamme katsomassa Sorin nuorisosirkuksen näytöksen. Nuo näytökset tekevät vaikutuksen vuosi vuoden perään: moneen kertaan nähdyille perustempuille löytyy aina joku uusi tulokulma ja joukossa on aina jokin Wautsi!-elementti

Kauppatorin lokki räntäsateessa.

Töiden alettua tein yönylimatkan Jyväskylään. Ohjelmassa oli täydennyskoulutusta yliopistolla, mutta ehdin vähän myös kävellä ympäriinsä. Jyväskylässä on onnistuttu hyvin taiteen tuomisessa yleisten kulkureittien varrelle. Tampereella on yritetty "elävöittää" keskustaa hiukan kömpelösti. Muutenkin minulla olisi iso sananen sanottavana Tampereen tavasta "kehittää" keskustan viihtyvyyttä. Muovinen ruohomatto ei sitä tee ja kaikkien keskusta-asukkailla kävelle saavutettavissa olevien rantojen rakentaminen puistoja tuhoamalla on siitä hyvinkin kaukana. Suunnitelmista täyttää Eteläpuisto kerrostaloilla olen todella vihainen, äärettömän pettynyt ja surullinen. Tampereella kuitenkin raha puhuu ja ihmisenkokoisten monumenttien sijaan halutaan järkälemäisiä suurhankkeita, ostoskeskuksia, lisää tunneleita, pidemmästi lämmitettyjä katuja, rantasauna satama-alueelle torin laitaan, tornitaloja rautatien päälle tehtävälle kannelle ja tietenkin yksi ratikkalinja. Rantatunnelin ajatus on sinällään ihan hyvä. On ollutkin outoa, että kauniilla rantakaistaleella kulkee kaksikaistainen läpikulkutie, ja sen tilan ottaminen asuinkäyttöön on parempi ratkaisu. Ratikkakin on sinällään ihan kiva hanke. Mutta ne muu tuntuvat vähemmän järkeviltä tai suorastaan järjettömiltä.

Lunta on ollut maassa ajoittan. Kerran ehdin jopa suksille Iidesjärven jäälle. Surettaa, että talvista on tullut niin kovin syksyisiä. Saa nähdä, selvisivätkö perennat tästä talvesta. Pahaa pelkään, vaikkei kovin kylmää lumettoman maan pakkasjaksoa ollutkaan tänä talvena. Juuri nyt maa on kutakuinkin lumeton ja sataa vettä. Kevät kutkuttaa jo mielessä ja muutaman kerran olen jo tuumaillut kasvimaan kesää. Muutama siemenpussikin tarttui jo helmikuussa lähimarketista matkaan.

Jouluksi ostettu amarylliksen sipuli sai vartensa kasvatettua ja alkoi kukkia helmikuussa.

Helmikuussa tuli jälleen asiaa pääkaupunkiin. Kävin bussimatkalla entisten työkavereiden kanssa katsomassa näytelmän Juurihoito ja päivällisellä hiukan fiinimmässä ravintolassa nimeltään Olo, joka on saanut peräti Michelin-tähden. Piskuisia maistelu-annoksia kannettiin eteemme kaikkiaan kymmenen. Kaikki oli hyvää tai jopa herkullista, mikään ei ollut liian outoa. Omat suosikkini olivat mannapuuro, keitto ja leipä, made ja tietenkin jälkiruuat, viimeisenä seljasuukkoset.

(Kuvat on ottanut ja koostanut Marja-Liisa)

Paitsi arkea ja pieniä elämän kohokohtia mahtuu kevääseen myös juhlaa. Oma lukiolaisemme tanssi vanhaintanssinsa helmikuussa. Onnistuin nähdä ensin katkelmia tansseista Koskikeskuksessa ja illalla koko hurmio Tampere-Areenassa. Oi sitä ihanuutta ja kauneutta.

Joulu

Talvi teki tuloaan - ja perui tulonsa - monta kertaa. Rippunen lunta ja jokunen auringonsädekin silloin, musta maa ja lyijynharmaa taivas tällöin. Voi kuinka odotinkaan maisemaa valaisevaa lumiharsoa, edes ohuen ohutta. Joulu vietettiin lumetta.

Loppusyksy oli kiireinen, mutta yritin siitä huolimatta etsiä joulun tunnelmaa. Käsityömessuilta löytyi vain markkinameininkiä ja tungosta, joulutoriltakaan en joulumieltä löytänyt. Juhlafiilis antoi odottaa itseään aattoon saakka.

Joulunpyhät menivät laiskotellessa, ulkoillessa ja arkisissa puuhissa. Vuosien varrella paras oppi on ollut se, ettei joulun tarvitse olla pakosti mitään tiettyä vaan se tulee myös leppoisin valmisteluin. Muutamasta perinteestä pidimme yhä kiinni: Lumiukko, joulurauha, riisipuuro, hautausmaan iltatunnelma. Piparin tuoksu, kuusen syvä vihreä, kynttilöiden pehmeä valo.

Pitkälle koiralenkille pääsimme Miehen kanssa kaksin lempimaisemiin Pyynikin rannoille.