Arkinen aika soljuu

Syyskuussa minulla oli Pirkanmaan kieltenopettajat ry:n jäsenenä ilo osallistua Tampereen kaupungin järjestämälle juhlavastaanotolle Raatihuoneen kristallikruunujen loisteessa. Rakennus on kauniisti remontoitu ja siihen olisi mukava päästä tutustumaan joskus tarkemminkin.

Kesä oli viileä ja sateinen. Kasvimaalla ihan kaikki ei ehtinyt kasvaa täyteen loistoonsa eikä sato ollut millään tavalla mitattuna suuren suuri. Auringonkukat jäivät harmillisen keskenkasvuisiksi.

Pullan tuoksua on tänä syksynä kodissamme ollut muutamaan otteeseen. Juhlistimme valtakunnallista Korvapuustipäivää tuoreella pullalla ja lisäksi Poika ja Kuopus ovat molemmat saaneet koulun kotitaloustunnilta läksyksi pullanteon. Vieraita meillä on käynyt hyvin vähän, joten muuten ei ole juurikaan tullut leivottua. Huomasin jopa, etten ole ehkä koskaan tullut tehneeksi mokkapaloja, niin perusleivonnainen kuin se onkin. Lapset niitä ovat kyllä meillä leiponeet.

Liikkuvan perheen äitinä oma liikunta on jäänyt liian vähälle. Kävellyt olen toki paljon, mutta lihaskunto alkaa keski-ikäisyyden myötä rapistua. Ryhtiliike pitäisi tehdä, mutta mistä aikaa ja puhtia. laiskottelu kun on milloin minkäkin tekosyyn varjolla niin paljon helpompaa ja ainakin aina hetkellisesti mukavampaakin. Esikoisen sanoin totean kuitenkin, ettei moista pitäisi valitella vaan tehdä asialle jotakin. Itsekkyys, tervekään, on ollut minulle aina yksi vaikeimmista lajeista. Olen taipuvainen karrikoidusti sanoen suoranaiseen marttyyriäitiyteen, joka asettaa lasten (ja yleensä miehen ja jopa koiran) hyvinvoinnin kaiken edelle. Se on huono, tiukkaan pinttynyt ominaisuus ja siitä pitäisi jollakin keinolla ponnistella pois.

Arki soljuu eteenpäin. Päivät ja viikot valuvat, rutiinit uurtavat oumaansa yhä syvemmälle arkeen, kalenteri täyttyy aikatauluista. Aikatauluttamattomat kohdat tulevat usein yllättäen tietokatkosten seurauksena enkä osaa niitä aina hyödyntää niin kuin toivoisin. Arjen virrassa on vaikea tarttua mihinkään rutiineista hetkeksi irrottaviin tekoihin, vaikkapa pieniin matkoihin.

Kaunis elokuu

Sateista kesää seurasi aurinkoinen syksy. Elokuussa säät todella suosivat. Heinä-elokuun vaihteessa juhlimme häitä. Miehen veljen tytär meni naimisiin. Edellisistä häistä olikin aikaa. Viime vuosina on ollut lähinnä vain rippi-, ylioppilas- ja valmistujaisjuhlia sekä hautajaisia. Joukkoon ovat mahtuneet tietysti myös satunnaiset syntymäpäivä- ja yksittäiset kastejuhlat.

Kesän loppuhetkillä ajelimme Lounais-Suomeen Maskuun tervehtimään Miehen serkkua. Kiersimme paluumatkalla Rauman kautta. Kävelimme ihailemassa kauniita vanhoja puutaloja. Ilta-aikaan ja loppukesästä kaupunki vaikutti kovin hiljaiselta, muita kulkijoita ei kujilla juurikaan näkyny.

Loppukesä ja alkusyksy on ollut oivallista aikaa tehdä monenlaisia kävelyretkiä lähiympäristössä. Siirtolapuutarha, Hatanpään Arboretum, Kaupin ja Pyynikin metsäpolut ja rannat ovat suosikkeja Maisa-koiran kanssa kuljeskeluun.

 

 

Uusillekin retkireiteille osumme joskus. Kävimme ihmettelemässä 60-luvulta peräisin olevaa Pispalan uittotunnelia, jota myöten kävelimme Pispalan harjun ali Näsijärveltä Pyhäjärvelle. Kävelimme palan matkaa Tahmelan rantapolkuja ja palasimme tunnelia myöten takaisin Näsijärven puolelle. Uittotunnelin kahvilassa söimme hyvät letut.

Sadepisaroita

Blogiparka on virunut hylättynä kesästä saakka. Olen kyllä siirtänyt kuvia kännykältä odottamaan, mutta tekstejä en ole saanut aikaiseksi kirjoitella. Jospa nyt syksyn pimeydessä tulisivat myös sanat tallennetuiksi. Tällaisena marraskuisena sateisen harmaana päivänä kirjoitteluunkin on ehkä parhaasti aikaa.

Takana on hyvin sateinen kesä ja ennätysaurinkoinen syksy. Jälkimmäisestä olen erityisen iloinen: valoisat päivät ovat pitäneet mielialan korkealla. Kesä meni nopeasti ohi, kuten vuodenajoilla on tätä nykyä tapana. Olen ajan kulun kiihtymistä ihmetellyt, niin kuin moni muukin ikäiseni, ja silmiini osui teoria. Vuosien ohi vilahtelun nopeutuminen johtuu siitä, että lapsena ja nuorena päivät ovat täynnä merkityksellisiä uusia kokemuksia, jolloin niistä jää tarkempia muistijälkiä, kun taas tässä iässä viikot ovat pitkälti itseään toistavaa rutiinia. Kuulostaa perin uskottavalta.

Mitä muistijälkiä viime kesästä sitten jäi? Matkojen lisäksi melko arkisia asioita.

Kasvimaa. Ensimmäinen kesä viljelyn harjoittelua. Ei siis niinkään harjoittamista vaan nimenomaan harjoittelua. Oma palstani oli kyllä todella vaatimaton naapurin hyvinvoivan kasvimaan rinnalla. Satoa ei juurikaan tullut muutamaa kesäkurpitsaa ja herneitä lukuunottamatta. Siirtoistutetut perunat lähtivät kasvuun, mutteivat ehtineet tuottaa montaakaan mukulaa. Iloa kuopsuttelusta ja kitkemisestä oli silti.

  

Loppukesästä satoa riitti kuitenkin muuten pakastettavaksi. Mansikoita, mustikoita ja vadelmia poimin torilta pakkaseen ja vähän herukoita pikkurisen pihan pensaista. Luumusato jäi neljän luumun kokoiseksi, omenia saatiin hiukan enemmän.

 

Elokuussa juhlistettiin 17. hääpäivää Helsingissä karkaamalla Esikoisen turnausmatkalla kaksin katsomosta sushille.

Kesä oli sateinen. Paljoakaan ei kuitenkaan säiden vuoksi varmasti jäänyt tekemättä. Ainoa harmituksen aihe oli se, että ystäviä näimme kesän aikana poikkeuksellisen vähän. Syynä omat arkiset kiireemme, harrastavat teinit kun sitovat perheen aikatauluja, ja sama elämäntilanne on monilla ystävilläkin. Osittain varmasti oli laiskuuttakin. En, ystävieni lailla, tule tarttuneeksi kovinkaan usein puhelimeen kyselläkseni kuulumisia. Ja ajattelemattomuutta. Sitä, ettei ymmärrä ajan valuvan käsistä nopeasti, jos heti tartu ajatuksesta toimeen ja ota vain itse yhteyttä ihmisiin sen sijaan, että itse aktiivisesti toimisi. Suurin suruni on siis yhä se, että monet ihanat ihmiset, joiden kanssa on aikaisemmin ollut paljonkin tekemisissä, katoavat elämästä jonnekin arkirutiinien kiivaana valuvaan virtaan.

Perennat rehottivat sateisen kesän ansiosta sekä etu- että takapihalla ennennäkemättömällä voimalla. Suorastaan lähes liiankin voimallisesti. Kukkapenkit jäivät myös vähälle huomiolle ja huonosti hoidetuiksi. Ensi kesänä ehkä sitten huomioin niitäkin paremmin. Oikeastaan niitä pitäisi uudistaakin nostamalla kasvit ylös ja sommittelemalla ne kauniimmin, jotta jokaiselle olisi sopivasti tilaa kasvaa omien mittojensa mukaan.