Toukokuun alku

Kevät on ollut kolea, mutta siitä huolimatta pihalla on tarjolla uusia löytöjä päivittäin. Alla joitakin otoksia viimeisen noin kuukauden ajalta sekalaisessa järjestyksessä. Tänään oli kaunista ja aurinkoista. Ostin ensimmäiset kesäkukat ja ajattelin jotakin viisasta ihmisenä elämisestä. Se ajatus kuitenkin katosi jo jonnekin minut taas imuunsa vetäneen touhun ja tohinan hälyyn. Jotenkin se liittyi liikaan vääränlaiseen kiltteyteen, kuinka siihen voi sairastua, ja siitä paranemiseen. Päättäväisyyttäkin siinä ajatuksessa taisi olla mukana ja se vanha pohdintani siitä, kuinka elämän liemissä kiehuessaan toiset pehmenevät ja toiset taas kovettuvat. Aivan kuin keittäisi perunoita ja kananmunia.

Se, mitä aiemmin luulin pikku narsissin kärjeksi, olikin kevätkurjenmiekka.

 

Kevään ensimmäinen olikin neito- eikä tavanomainen sitruuna- tai nokkosperhonen.

Puutarhurin pikku apulainen.

Mistähän nämä ilmestyivät? En muista istuttaneeni valkoisia krookuksia.

Näitä pikkuruisia tulppaaneja nousee pensaan juurelta joka kevät muutamia.

Aronian juurella kukkii.

Kevätkurjenmiekkoja ja krookuksia vuosikerrostumina. Kevätkukkia nousi tänä keväänä poikkeuksellisen paljon johtuen myyrien katoamisesta.

Lumikellot arastelivat tänä keväänä kylmää eivätkä olleetkaan ensimmäiset lumen seassa kukkivat.

Maisa pikku muruseni.

Touhutuokio naapurin Bobin kanssa.

Kumpi on kumpi?

Mummolassa hetken asustellut Misu-kissa.

Tänä keväänä sain pidettyä maltin orvokkikaupassa!

Kevätpörriäisiä.

Muutama tete-narsissikin mullasta viimein nousi.

Esikko aloittelee kukintaa.

Torisevan rotkojärvi.

Ensimmäistä kertaa pysähdyin Ruoveden Ryövärinkuopalla ajettuani lukuisia kertoja ohi. Juuri sellaista matkanteon pitäisi ollakin, mahdollisuuksia pysähtyä ja yllättyä.

Ryövärinkuoppa oli taianomainen: lähteestä alkunsa saava puro solisi, linnut pitivät kaunista konserttia ja lempeä auringon valo siilautui lehdettömien puiden lomasta aivan kirkkaaseen veteen sekä vihreään puron pohjan kasvillisuuteen.

Etupihan pensaan alla sinivuokot virittäytyvät kevääseen. Muuten varjopiha onkin ankea: nurmikko on taas jään vaurioittama ja perennapenkistä ei vielä pilkistä mikään muu kuin yksi rohkea kurjenpolven alku.