Loman loppusuora häämöttää

Museokeskus Vapriikin Terrakottasotilaat-näyttelyssä.

Kyltti Tallipihan suklaapuodin eteisessä.

Mahnalassa Hämeenkyrössä marjareissulla. Lampaat ovat vanhaa suomalaista rotua.

Miehen loma loppui jo. Päivänä muutamana ilmassa on ollut jo syksy valloillaan, välillä helle hyrisee, tänään on taas harmaata. Aamuisin nurmikko on kosteaa. Pelkään jo loman loppua vaikka onhan töihin mukavakin palata. Syksy vain tuo kiireen ja tiukan aikataulutuksen tullessaan ja niitä en elämääni kaipaa. Koiranreppanankin on opittava tulemaan toimeen päivät omillaan ja sepä on kurjuutta jos jokin!

Nepalinhanhikki on viimeinkin paikassa, jossa se viihtyy

Syysleimut täydessä kukassa jo heinäkuussa. Kaikki on kukkinut tänä kesänä aikaisin ja nopeasti.

Syksyksi on jo monen monta tavoitetta: pitäisi opetella säännölliset elämäntavat. Ihan ne tavalliset, syö säännöllisesti, juo vettä, liiku joka päivä, opettele menemään ajoissa nukkumaan, älä tee liikaa töitä mutta tartu tarpeellisiin hommiin säntillisen jämäkästi, älä stressaa turhia, suunnittele ja aikatauluta työt järkevästi. Vuoden poissaolon jälkeen paluu jännittää: osaankohan enää, pääsenkö mukaan kaikkien poissaoloni aikana tapahtuneiden muutosten vauhtiin, hoksaanko muutokset. Kokonaan uusien työntekijöiden perehdyttäminen on talossamme aina ollut melko heikkoa (ymmärrettävääkin, onhan kaikilla kiire omissa touhuissaan) ja voin kuvitella, että vanhana palaajana ei muutoksista ehkä hoksata informoida, sillä muutoksiin jo olemassa olevina käytänteinä tottuneet tuskin edes muistavat mikä oli vallalla oleva käytäntö toissavuonna. Pedanttina ihmisenä toivoisin kuitenkin osaavani tehdä asiat heti kerralla oikein. Mutta voihan kaikki mennä hyvinkin ja hoksaan napata uudet jutut ilmasta.

Jo menetetyksi luulemani väriminttu yllätti ja ilahdutti työntämällä maasta muutaman verson. Takana kukkiva mustilanhortensia.

Ruusut kukkivat kauniisti aurinkoisemmassa paikassa. Jokohan Arboretumin ruusut kukkivat?

Heräteostos, todella upea iso daalia.

Lumikärhökin aloittelee jo kukintaansa.

Mies teki ison työn muokatessaan etupihamme uuteen uskoon. Se on varjossa, aurinko paistaa keskikesällä lyhyen aikaa vain naapurin autokatoksen seinään ja pihaa rajaavaan pensasaitaan, ja nurmikko on kasvanut lähinnä sammalta ja vesiheinää kalkitsemisesta ja muista hoitoyrityksi huolimatta. Teimme ystävättären kanssa vaihtokaupat: hän sai etupihalta kolme tuijaa ja minä hänen pihaltaan ylijääneet liuskekivet. Ostimme neljän neliömetrin verran lisää kiviä ja mies istutti ne maahan. Ajatuksena on, että kivien välit saavat nurmettua ja sammaloitua.

Ylös kaivetut tuijat jättivät aukot, jotka kuitenkin sai nopeasti peittoon jakamalla tuuhettuneet kuunliljat. Lisäsin sormivaleangervon taimen ja pikkutalvion. Soikean perennapenkin lisäys oli myös positiivista. Siihen istutin mustilanhortensian (joka alkoi heti uhkaavasti kellastua), kevätkaihonkukan sekä angervoja. Varsinainen heräteostos oli tarhalapinvuokko. Ostin taimen miettimättä sille sopivaa paikkaa. Nyt se majailee lopulta etupihan pensasaidan juurella.

Uusi etupiha.

Reissujen jälkeen Maisa päätti linnottautua matkalaukun päälle, ehkä jottei tulisi enää jätetyksi matkasta.