Leppoisaa loppukesää

Alekorin mukulasta ei kasvanutkaan valkoinen vaan upea hennon vaaleanpunainen daalia.

Lahjadaalia - kiitollinen muistutus ihanista ihmisistä ympärilläni.

Säät ovat hellineet. Parasta lämpöä on ehdottomasti elokuun aurinko. Olen nauttinut suunnattomasti valosta. Illat alkavat jo hämärtää niin, että ajatus kynttilälyhdyistä terassilla on käynyt jo mielessä. Nurmikko on aamuisin syyskasteesta märkä ja koivuissa on paikoin jo keltaista, kuivuuden vai syksyn aiheuttamaa, kukapa tietää, mutta syksyn tuntua kuitenkin. Haluaisin jarruttaa syksyä ja nauttia alkusyksyn lempeydestä.

Muuta, eniten sydäntä lämmittävää, on loppukesässä olleet ystävät. Heitä olen tavannut kiihtyvään tahtiin yksittäin ja joukoittain. Minulla on ilo tuntea monia ihania ihmisiä, joiden kanssa on helppo viihtyä. Kuinka osaisin pitää kiinni ystäville varatusta ajasta taas työn ja muiden kiireiden keskellä?

 

Syysleimujen loistoa: vaikka piha ja perennapenkit ovat pikkuruiset, mahtuu niihin monta ilon aihetta kuten viiden värisiä tuoksuvia syysleimuja.

"Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä. 

"-Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle. -Aika, jonka olen tuhlannut ruusulleni... toisti pikku prinssi paremmin muistaakseen. -Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden, sanoi kettu, mutta älä sinä unohda sitä. Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt. Olet vastuussa ruusustasi."


"Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikku poikaa. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa." 
 
"Niinpä pikku prinssi siis kesytti ketun. Ja kun eronhetki lähestyi, sanoi kettu: -Voi...! Kuinka tulenkaan itkemään. -Se on oma syysi, sanoi pikku prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa, mutta itsehän pyysit, että kesyttäisin sinut... -Aivan niin, kettu sanoi. - Mutta nyt alat itkeä! pikku prinssi sanoi. - Aivan niin, kettu sanoi. - Mutta silloinhan et voittanut mitään! - Voitinpas, sanoi kettu, voitin vehnän kullankeltaisen värin."

"Ja kun sitten olet unohtanut surusi (ihminen unohtaa surunsa aina), niin olet iloinen, että olet tuntenut minut. Tulet aina olemaan ystäväni."

”Asioiden merkitys ei piile niissä itsessään, vaan asenteessamme niitä kohtaan."

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi (1943)