Viime viikko oli kummallinen; se alkoi valvotulla yöllä, sillä Esikoinen lähti leirikouluun Britteinsaarille. Lähtö koulun pihasta maanantaina klo 3.45. Ajamaan en joutunut, mutta noustuani hetkeksi lähtijän seuraksi uni ei tullutkaan enää. Kotona oli kummallisen hiljaista iltaisin, kun lapsia oli kolmen sijaan kaksi. Päivät kuluivat kuitenkin nopeasti, yksi toisensa perään. Väsymys ei hellittänyt koko viikolla vaan jyskytti päänsärkynä ohimolla.
Dokumentti, jonka yhteistyöhankaluuksista kirjoitin aiemmin, jatkoi elämäänsä. Työryhmä kokoontui viime viikolla ja yllättäen yhteistyö olikin parempaa kuin kertaakaan aiemmin. Keskustelu ja työskentely sujuivat hyvässä hengessä ja saimme tehtyä paljon tehokkaasti. Upeaa! Olen iloinen ja jo kertaalleen sammunut innostus syttyi uudelleen. Pienin varauksin tosin. Ihmisistä kun ei koskaan tiedä.
Perheemme muut jäsenet urheilevat innokkaasti. Minäkin lenkkeilen koiran kanssa ja käyn jumpassa ehtiessäni eli liian harvoin. Minun vastuullani on urheilevien jälkeläisten huolto ja kuljetus. Menestys kuittaa kaiken koetun vaivan. Mitaleita on tullut erinäisiä kuluvan kauden aikana useammastakin lajista. Taitavat ja reippaat lapset minulla!
 |
| Mitalikaffeilla Kahvila Ansarissa. |
 |
| Sadepäivän vieras perennapenkissä. Argh! |
 |
| Varastettu nopea aamupalahetki Tallipihan kahvilassa turnauskuljetusten lomassa. Käsittämättömän herkullinen mozzarella-ciapatta, lämpimänä suoraan uunista, minua varten täytetty. Nam! |
