Huimaa vauhtia kohti kesää

Huomasin tänään työmatkan varrella ensimmäiset kukkivat kurjenpolvet. Mistä ne yhtäkkiä ilmestyivät? Toukokuu on kulunut paperihommissa ja kevät on päässyt hyökyaallon lailla vyörymään joka puolelle ympärille. Juuri nyt tahtoisin jarruttaa kevään kääntymistä täydeksi kesäksi. Haluaisin nauttia hiukan aikaa kukkivista omenapuista. Niinpä niin, se oma jäniksen syömä pilariomenapuunikin kukkii tänä keväänä. Mies esitti jälleen toiveen kitukasvuisen puoliksi oksattoman puun vaihtamisesta johonkin elinvoimaisempaan (ehdotin mongolianvaahteraa, koska kuvittelisin sen kasvavan maltillisen kokoiseksi, sopivaksi pikkuruiselle pihallemme), mutta onko oikeasti olemassa mitään omenankukkaa kauniimpaa?

Luumupuu, jonka pelastin viimeisinä syystöinäni taimistolta kaatopaikkatuomiolta (ja josta maksoin todellakin hyvin vähän), on tehnyt pikkuruisia vihreitä lehtiä. Se ei kuitenkaan taida ryhtyä kukkimaan ainakaan vielä tänä keväänä. Sain luumupuun ostaessani kaupan päällisiksi kaksi hyvin elinvoimaiseksi osoittautunutta marjapensaan tainta. Toivottavasti istutuspaikka ei ole niille aivan liian paahteinen.

Terassin ritelikössä kiipeilevä lumikärhö hämmästytti minut tänäkin keväänä. Istutin sen kaksi vuotta sitten. Se kasvoin huikealla vauhdilla ja kukki upeana valkoisena pilvenä. Vuosi sitten keväällä maanpäälliset osat olivat elottomat ja leikkasin ne kokonaan pois, kun maasta työntyi uusia versoja, jotka edellisen vuoden tapaan lähtivät varsin vallattomaan tapaan rönsyilemään seinällä. Tänä keväänäpä uusi kasvu lähtikin vanhojen versojen oksien haaroista eikä maasta ole noussut ainoatakaan uutta versoa. Viisas kasvi!

Arovuokot leviävät pioneiden juurella ja aloittelevat nekin kukintaansa mielestäni aivan liian nopeasti. Pioneiden nuput ovat jo suuret nekin. Niidenkin kukittua pitäisi keksiä lisukkeeksi jotakin myöhemmin kukkivaa.

Kesäkukat istutin takapihan ruukkuihin paljon myöhemmin kuin viime vuonna.

Äitienpäivä

Olin äitienpäiväviikonloppuna matkalla Helsingissä. Lauantaina katselin tyttäreni joukkuevoimistelukisoja Töölön kisahallissa ja vierailin ystävän luona. Sunnuntaina nautin tavattoman aurinkoisesta ja kauniista päivästä kävellessäni rautatieasemalta Töölönlahden rantaa kohti Talvipuutarhaa. Se on aina ollut yksi suosikkipaikoistani pääkaupungissa. Nyt se on kauniisti korjattu ja entistäkin upeampi vierailukohde. Ulkona ruusut olivat vasta heräilemässä, mutta pensasaidoissa olivat lehdet jo puhkeamassa. Kevät oli huomattavasti edellä etelässä Tampereeseen verrattuna.

Sisällä huomion keräsivät hortensiat ja orkideat. Hortensioita oli niin upeina runsaina istutuksina kuin yksittäisissäkin ruukuissa. Orkideoista vain valkoiset perhoskämmekät olivat kukassa tällä kertaa. Edellisellä käynnilläni pari vuotta sitten mieleen jäi erilaisten orkideoiden kukinta. Ehkä ne palaavat vielä myöhemmin takaisin.

Kevät on unelmien aikaa

Johtotähteni matkalla kohti uusia seikkailuja!

Kevät etenee

Tänä vuonna kevät tuntuu etenevän poikkeuksellisen hitaasti. Kylmä pohjoistuuli on viilentänyt aurinkoisia päiviä niin, ettei takkia ole voinut vielä jättää pois. Takapihalla kuitenkin tapahtuu koko ajan. Etupihalla sinivuokot ovat kukkineet jo tovin aroniapensaan juurella.Takapihalla, jonne aurinko paistaa kirkkaina päivinä koko päivän, kukkivat idänsinililjat ja kevättähdet. Valkoiset sarjatähdikit ovat ehtineet jo kukintansa loppupuolelle.

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna, juuri ennen vappua, istutin kevään ensimmäiset orvokit ja yhden urhean pelargonin uhmaamaan yhä hyvin kylmiä öitä. Pelargonikin on selviytynyt hyvin terassilla.

Toissapäivänä pyöräilin Kauppiin katsomaan, joko ulkoilureitit ovat siellä lenkkeilykunnossa. Metsänpohja oli sinisenään sinivuokkoja. Niiden erilaiset sävyt jäänsinisestä lähes syvään lilaan oli hämmästyttävä. Ensimmäistä kertaa löysin myös kukkivan näsiän.

Mullasta aiemmin kurkistellut mystinen kasvi osoittautui, aivan kuten arvelinkin, hyasintiksi. Niitä nousi useampiakin. Huonomuistinen istuttaa erilaisia heräteostossipuleita perennapenkkiin ja yllättää itsensä keväällä iloisesti. Ja jos unohtaa maahan kätketyt yllätykset riittävän hyvin, ei myöskään pety, jos rusakot ja myyrät ovat ne kaikessa hiljaisuudessa pistellyt poskeensa talven mittaan.

Muistutus itselle: kastele perennapenkkejä!

Lintuja

Pikkuruisen takapihan tuntuvat tänään valloittaneen linnut! Aamulla nurmikolla käyskenteli fasaanikukko. Se ei ole aiemmin tullut pensasaidan sisäpuolelle vaan yleensä se tepastelee ulkopuolella aidan viertä kana jonkin matkaa jäljessään. Hetken kuluttua fasaanikukon vierailun jälkeen huomasin kaksi talitinttiä perennapenkissä. Kaverukset puuhasivat siellä pitkän tovin.

Variksen käynti ei herättänyt lainkaan samanlaisia positiivisia tuntemuksia kuin tinttien. Ojan varren pöpelikössä on varisten risumaja, joten niidenkin läsnäoloon on vain sopeuduttava. Ilahduttava vieras oli sitä vastoin västäräkki, joka jalkautui nurmikolle ja keikutteli siinä iloisena kevään merkkinä pyrstöään pihalla. Kesä on siis jo ihan lähellä! Voihan sen tietysti siitäkin päätellä, että ensi viikolla huhtikuu taittuu toukokuuksi. Vapun jälkeen voikin jo alkaa odotella hiirenkorvia!

Kukkia ja mehiläisiä ynnä muita öttiäisiä

Tänään oli jälleen sunnuntain kunniaksi todella keväistä. Aurinkoiset päivät ovat olleet harvassa, mutta joka kerta selkeästi toinen toistaan lämpimämpiä. Edellisen kirjoituksen jälkeen ovat kelit olleet lumi-räntä-vesisateisia. Keskiviikkoaamuna maa oli jälleen valkeana. Nopeastihan lumi tietenkin suli, mutta pettymykseltä se silti tuntui. Lapsetkaan eivät millään malttaisi pukea kelin mukaisesti vaan mielellään ottaisivat jo kevättakit käyttöön.

Tänään kuitenkin aurinko on houkutellut ulos ja hellinyt. Takapihan krookuksissa tanssivat kevään ensimmäiset nokkosperhoset ja mehiläiset ja maassa vilisti tuhatjalkainen ja hämähäkki. Pikkuruisia kastematojakin pelastin harharetkiltä takaisin kukkapenkkiin. Levitin terassin isot ruukut odottamaan kesäkukkia. Olen vielä malttanut mieleni enkä ole ostanut orvokkeja. Vappua edeltävänä viikonloppuna on varmasti niiden istuttamisen aika! Viimeistelin pensasaitojen leikkaukset ja tutkailin kukkapenkeistä pilkistäviä versoja. Akileijat, unikot ja pionit kurkistelevat jo varovasti mullasta. Tai no, muihin verrattuna unikot jo suorastaan rehottavat: versot ovat jo ainakin kymmensenttisiä. Pioneista yhtä, viime kesänä lahjaksi saatua, odottelen hiukan huolissani. Sen toivoisin selvinneen talvesta siitä huolimatta, että istutin sen vasta myöhään syksyllä.

Lenkkikauden vauhtiin saamisen kannalta olisi suotavaa säiden jatkuvan näin. Pahaa kuitenkin pelkään, sillä tulevalle viikolle on luvattu jälleen sateista.

Uusi kevät

Joka kevät riemu on yhtä suuri, kun ensimmäiset talvea uhmaavat lumikellot näyttäytyvät. Tänä vuonna ne olivatkin todella rohkeita, sillä versot kasvoivat aronian juurella aivan eheän hangen läpi hiukan maaliskuun puolenvälin jälkeen.

Kevät on tehnyt tuloaan hitaasti: vaikka ensimmäiset leskenlehdet näyttäytyivät takapihan rinteessä maaliskuun viimeisinä päivinä, lunta on riittänyt, sillä talvi näytti voimansa ja 2.4. lunta satoi Pirkanmaalla vuorokauden aikana 30 senttiä. Sankka pyry peitti alleen jo kukkimaan ryhtyneet kevätkurjenmiekat ja pikku krookukset.

 

Vilustuneet kurjenmiekat eivät täysin toipuneet koettelemuksestaan ja marjapensaan alle kylmettyneet krookukset kokivat lumen sulettua karun kohtalon: rusakko napsi kaikki valoa kohti kurkottelevat kukkaset. Kukkapenkissä myyrät ovat tehneet niin ikään tuhojaan ja popsineet poskeensa osan uusista vihreistä versoista huolimatta tervantuoksuisista karkoteliemistä ja kukkapenkkiin levitetystä pippurista.

Tänään, 15.4., oli ensimmäinen todellinen kevätpäivä. Aurinko lämmitti ja kuivatti takapihan niin, että innostuin jo tytär apunani haravoimaan takapihan ja rinteen, leikkaamaan aronia-aitoja sekä siistimään kukkapenkit. Kevätlannoite odottaa vielä varastossa ja kalkkia pitäisi muistaa ostaa. Pitäisi keksiä lisää keinoja taisteluun myyriä ja jäniksiä vastaan. Monenlaisia versoja alkaa maasta jo puskea näkyville. Olisi sääli, jos ne katoaisivat kutsumattomien vieraiden ahneisiin pikku suihin.

Kukkapenkistä löytyi pikku kotiloita. Enimmäkseen kuoret olivat tyhjiä, mutta yhdestä löytyi asukaskin. Tytär vei sen sisälle aikeinaan ottaa se lemmikiksi. Se sai nimekseen Marilyn Monroe. Lämpimässä Marilyn-kotilo virkistyi nopeasti ja lähti hämmästyttävällä vauhdilla tutkimusmatkalle. Lemmikiksiottoaikeista luovuttiin kuitenkin ja Marilyn palautettiin ulos villiin luontoon.

Vuosi sitten keväällä keittiön ikkunalla ilahduttaneet ruukkukrookukset nousivat ulkona perennapenkin reunassa auringon voimasta kauniiseen loistoon.

Perennapenkissä muhii yllätyksiä. Pistelin sinne taas syksyllä monenlaisia sipuleita. Pienten scillojen keskeltä nousee kahdesta kohdasta jotain jykevämpää. Hetken mietittyäni arvelin niiden olevan ehkä hyasintteja. Kunpa ne vain säästyisivät myyriltä kukkiviksi asti!