Hyvät ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä -
eivät lyhennä matkaa,
mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea.
"
Ystävyys (
amicitas) on molemminpuolista hyvää tahtoa ja parasta se on hyvien – eli hyveellisten – ihmisten kesken", on todennut Aristoteles. Hän on sanonut myös, että ystävyys on "mitä välttämättömintä elämiselle, sillä ilman ystäviä ei kukaan tahtoisi elää, vaikka hänelle olisi kaikki muu hyvä".
Ystävänpäivä oli ja meni. Tänäkään vuonna en tullut lähettäneeksi kortteja enkä soittaneeksi puheluita. Muutama tekstiviesti tuli päivän mittaan ja itse lähetin muutamia vasta myöhään illalla. Ja mietin todella paljon ystävyyttä. Mitä se oikein on? Osaanko itse olla oikealla tavalla ystävä? Keitä ovat aidot ystäväni, mistä heidät tunnistan?
Minä täällä - sinä siellä,
mitä se voi tarkoittaa?
Jompikumpi on taatusti
väärässä paikassa.
"Ystävyys on eräänlainen taito – hyvä taito, siis hyve. Sitä voi
oppia, ja vastaavasti ystävyyden siteitä voi tietoisesti kasvattaa.
Jotkut ovat siinä parempia kuin toiset. Eivät synnynnäisistä syistä,
vaan koska he ovat oppineet ystävyyttä "elämän koulussa". Idea on helppo: ystävyys lähtee siitä, että tahtoo toiselle hyvää.
Mutta kyse ei ole vain sisäisestä tahtomisesta. [---] Hyvän tahdon
pitää välittyä konkreettisissa asioissa: yhdessä olemisessa, ilojen ja
huolien jakamisessa, kiinnostumisessa toisen asioista, mielipiteistä,
harrastuksista, perheestä, työstä, elämästä. [---] Sanotaan, että ystävyys ei kasva eniten silloin, kun henkilöt
katsovat toisiaan kasvoihin, vaan silloin, kun he katsovat samaan
suuntaan. [---] Toisaalta on tarpeellista avata sydäntä. Usein ystävyyden suurin este
on se, että emme osaa avata sydäntämme vilpittömästä toiselle ihmiselle
– tai toinen osapuoli ei sitä osaa tehdä, emmekä itse osaa auttaa. Tavallaan se on luonnollista: kun avaamme sydämemme, teemme
itsestämme haavottuvia, asetamme itsemme alttiiksi iskuille. Mutta ilman
sitä riskiä ei ystävyys ole mahdollista. Sitä paitsi onneksi lähes aina
ihmiset reagoivat positiivisesti, vastavuoroisesti." Näin kirjoittaa Oskari Juurikkala kiteyttäen hyvin myös minun mietteitäni.
Vastavuoroisuutta siis ja avoimuutta. Luottamusta ja heittäytymistä sekä hyvää tahtoa. Niistä on hyvä ystävyys tehty. Todella usein suren sitä, että aivan liian harvoin mahdollisuutta nähdä pitkään elämässäni vaikuttaneita ystäviä. Tekstiviestein yritän edes pitää yhteyttä ja toivon, että joskus on helpompaa. Samanlaisten ruuhkavuosien keskellä elävät muutkin: kaukana olevalle ei riitä konkreettisia tekoja, mutta toivottavasti ajatus silloin tällöin.Tänä vuonna, kun kuuntelen oravanpyörän raksutusta sen ulkopuolella, olen toivonut ystäviä ympärilleni enemmän kuin koskaan. Harmi vain, että he ovat täydessä vauhdissa kukin omassa juoksupyörässään ja vain harva ehtii sieltä hetkeksi kurkistamaan ulos.
Tosi ystävä on sellainen,
jonka ystävyys ja olemassaolo
on luonnollista ja elintärkeää
kuin ilma, jota hengitän.
Tosi ystävyys säilyy
vaikka kuljemme eri teitä,
kaukana toisistamme,
emmekä muista edes
ajatella toisiamme kuin harvoin.
Tosi ystävän kanssa
on yhtä helppo olla kuin yksin.
Paljon mukavampaa vain.
