Kesä

Eletään kesäkuun alkua. Säät lämpenivät toukokuun loppupuolella humauksessa ja kaikki oli yhtäkkiä huikean vihreää ja kukkivaa. Takapihalla perennapenkit ryöpsähtivät täyteen. Aiempina keväinä myyrät ovat pitäneet huolen siitä, ettei kevätkukkasia ole päässyt nousemaan liikaa; tänä keväänä myyriä ei ollut ja perennapenkeistä nousi hämmästyttävä määrä kukkia  sipuleista, joita en sinne muistanut edes piilottaneeni. Kolmena syksynä näytin esimerkiksi päätyneen oransseihin tulppaaneihin, sillä kolmea eri lajiketta aivan yksinkertaisesta ruusumaisen kerrattuun kukki samanaikaisesti. Omenapuu on kärsinyt talvivaurioita eikä luumupuukaan näytä vankkenevan. Etupihalla jo melko isoiksi kasvaneet tuijat kituvat. Väliseinäkkeiden ja -aitojen maalausta pitäisi kiireesti aloitella ja terassit pitäisi öljytä.

Sinivuokot varjoisan etupihan aronian alla toukokuussa.

Sarjatähdikki.

Puutarha-apulaiseni haukkaa pieneksi kepeäksi välipalaksi orvokkia.

Pikkiriikkiset tulppaanit.

Jotakin vuokkoja nämäkin ovat - yllätyskukkasia luumupuun juurella.

Puutarha-apulainen ja uskollinen lenkkikaveri Hallilan metsäpoluilla.

Kevätpiipot.

Mustikka kukki toukokuussa - ei yöpakkasia, joten ennustan mustikkasyksyä.

Valko- ja keltavuokot.

Keltavuokot, joita en ennen vuosi sitten kevättä ollut nähnytkään.

Kestosuosikkini. Onko lemmikinsinistä kauniimpaa väriä olemassakaan?

Pionit puskevat maasta voimalla.

Kolmesta tulppaanilajikkeesta kaksi.

Maisa kesäturkissaan.

Ahomansikoita pihlajan alla.

Amppelimansikoita ruukussa.

Hennot kauniit, mitkä lie nimeltään.

Daalioita ruukussa.

Koskipuiston omenapuut.

Arboretumin syreenit.

Unikot avasivat ensimmäiset kukkansa tänä aamuna.

Arovuokot.

Kurjenpolvia metsässä.

Kurjenpolvia kukkapenkissä (kivikko- ja neidonkurjenpolvia).

Mitä muuta on tapahtunut paitsi ulkoilmaelämää? Vuorotteluvapaa alkaa olla ohi (hienoa saada ensimmäinen palkka lähes vuoteen heinäkuussa). Ajatukset askartelevat yhä enemmän töihinpaluussa. Ystäviin olen pitänyt yhteyttä lähinnä siinä määrin kuin hekin minuun: aktiivinen läheisten joukko on siis alkanut kaventua huomattavasti. Välillä olen siitä todella pahoilla mielin, mutta enimmäkseen yritän vain hyväksyä sen olemassaolevana tosiseikkana. Opintoja on kertynyt vuoden mittaan jos jonkinlaisia ja kirjantekohaave on tasaantunut keveäksi ehkä-sitten-joskus-aikeeksi. Tämän viikon olen istunut opetushallinnon luennoilla lunastamassa lupaustani mennä työkaverin seuraksi, mutta ilman sen suurempia omia päämääriä. Tenttejä käyn kokeilemassa, mutta jos en niitä läpäise, se ei minua mitenkään haittaa. Hallinnon arvosanat eivät tuo työhöni lisäarvoa aivan kuten eivät ne kesken jättämäni yltiöteoreettiset erityispedagogiikan aineopinnotkaan. Elämän ja työn sisältö ja mielekkyys tulee jostakin muualta kuin akateemisista lisäopinnoista.

Vuorotteluvapaan - erityisesti kevään - aikana monet solmut ovat auenneet ja ajatus on päässyt vapaaseen kasvuun.

Toukokuun alku

Kevät on ollut kolea, mutta siitä huolimatta pihalla on tarjolla uusia löytöjä päivittäin. Alla joitakin otoksia viimeisen noin kuukauden ajalta sekalaisessa järjestyksessä. Tänään oli kaunista ja aurinkoista. Ostin ensimmäiset kesäkukat ja ajattelin jotakin viisasta ihmisenä elämisestä. Se ajatus kuitenkin katosi jo jonnekin minut taas imuunsa vetäneen touhun ja tohinan hälyyn. Jotenkin se liittyi liikaan vääränlaiseen kiltteyteen, kuinka siihen voi sairastua, ja siitä paranemiseen. Päättäväisyyttäkin siinä ajatuksessa taisi olla mukana ja se vanha pohdintani siitä, kuinka elämän liemissä kiehuessaan toiset pehmenevät ja toiset taas kovettuvat. Aivan kuin keittäisi perunoita ja kananmunia.

Se, mitä aiemmin luulin pikku narsissin kärjeksi, olikin kevätkurjenmiekka.

 

Kevään ensimmäinen olikin neito- eikä tavanomainen sitruuna- tai nokkosperhonen.

Puutarhurin pikku apulainen.

Mistähän nämä ilmestyivät? En muista istuttaneeni valkoisia krookuksia.

Näitä pikkuruisia tulppaaneja nousee pensaan juurelta joka kevät muutamia.

Aronian juurella kukkii.

Kevätkurjenmiekkoja ja krookuksia vuosikerrostumina. Kevätkukkia nousi tänä keväänä poikkeuksellisen paljon johtuen myyrien katoamisesta.

Lumikellot arastelivat tänä keväänä kylmää eivätkä olleetkaan ensimmäiset lumen seassa kukkivat.

Maisa pikku muruseni.

Touhutuokio naapurin Bobin kanssa.

Kumpi on kumpi?

Mummolassa hetken asustellut Misu-kissa.

Tänä keväänä sain pidettyä maltin orvokkikaupassa!

Kevätpörriäisiä.

Muutama tete-narsissikin mullasta viimein nousi.

Esikko aloittelee kukintaa.

Torisevan rotkojärvi.

Ensimmäistä kertaa pysähdyin Ruoveden Ryövärinkuopalla ajettuani lukuisia kertoja ohi. Juuri sellaista matkanteon pitäisi ollakin, mahdollisuuksia pysähtyä ja yllättyä.

Ryövärinkuoppa oli taianomainen: lähteestä alkunsa saava puro solisi, linnut pitivät kaunista konserttia ja lempeä auringon valo siilautui lehdettömien puiden lomasta aivan kirkkaaseen veteen sekä vihreään puron pohjan kasvillisuuteen.

Etupihan pensaan alla sinivuokot virittäytyvät kevääseen. Muuten varjopiha onkin ankea: nurmikko on taas jään vaurioittama ja perennapenkistä ei vielä pilkistä mikään muu kuin yksi rohkea kurjenpolven alku.