Split, Kroatia

Juhannuksen jälkeisellä viikolla lähdimme miehen ja Kaksosten kanssa Splitiin Kroatiaan. Esikoinen jäi kesätöihin sekä talon- ja koiranvahdiksi Tampereelle. Matka oli viikon mittainen, keskiviikosta keskiviikkoon, ja sää perillä hurjan helteinen. Majoituimme Villa Brankoon, joka sijaitsee vähän reilun kilometrin päässä Splitin historiallisesta keskustasta ja aivan Marjan-luonnonpuiston porteilla. Lähin uimapaikka löytyi n. 500 metrin päästä ja hienoon Bene-rantaan Marjanin niemeen oli n. kahden kilometrin matka. Emäntämme Anka Bekavac kertoi asuvansa talossaan Splitissä vain kesät. Talvisin hän asuu Saksassa ja saksaa hän käyttikin mieluummin kuin heikkoa englantiaan. Ihana ystävällinen rouva! Harmi, että meidän saksantaitomme oli hiukan ruosteessa.

Villa Branko, mukava ja siisti majapaikkamme aivan Marjan-puiston porteilla.

Ensimmäinen tehtävä majoittauduttuamme oli löytää ruokakauppa ja uimapaikka. Nuoriso oli kai odottanut eniten juuri rantaelämää. Lähdimme siis koluamaan rantoja. Emme jääneet lähimpään, purjehdusseuran rantaan, vaan jatkoimme paahtavassa helteessä eteenpäin ja löysimme melko kansoitetun uimapaikan vähän kauempaa. Illalla  kävelimme vielä keskustaan Riva-rantakadulle ihailemaan auringonlaskua. Kävelimme takaisin majapaikkaamme Marjan-kukkulan rinteillä sijaitsevan vanhan sokkeloisen Veli Varoš -kaupunginosan kautta.

Kissoja oli kaikkialla. Ne tulivat esille piiloistaan iltapäivisin ja pimeän aikaan niitä näkyi joka puolella.

Toiseksi lähimmän uimapaikan, pikkukivisen luonnonrannan, näkymät. 

Toisena matkapäivänämme torstaina, päätimme valloittaa historiallisen keskustan. Tutkimme aukioita ja kapeita kujia ja näimme paljon alueelle tyypillisia vanhoja vaaleita kivitaloja. Kävimme koskettamassa Grgur Ninskin varvasta ja etenimme siitä Kultaisen portin kautta Diocletianuksen palatsialueelle, jonka muurien sisäpuolella sijaitsevat mm. Peristyle-aukio, tuomiokirkko Katedrala Sv. Dujma, ja hyvin vaatimaton Jupiterin temppeli sekä matkamuistomyymälöiden täyttämä temppelin kellarikerros. Poikkesimme myös palatsialuuen lähellä sijaitsevaan modernin taiteen museoon. Illalla kävelimme vielä uimaan Bene-rantaan.

Kansallisteatteri

Kolmantena päivänä eli perjantaina hyppäsimme bussiin ja ajoimme parin tunnin matkan ihmettelemään Krka-luonnonpuiston vesiputouksia. Bussimatkan jälkeen ostimme liput pieneen vesibussiin, jolla pääsimme neljän kilometrin päähän Skradinski Buk- putousten alueelle. Söimme lounaan, kiersimme putousalueen ympäri vievät pitkospuut ja päästimme nuorison uimaan. Alue on runsaasta turistimäärästä huolimatta kaunis. N. 800 metriä pitkä putous laskeutuu yhteensä 46 metriä. 

 
Neljäs päivä, lauantai, oli nuorisolaisten shoppailupäivä. Ajoimme bussilla Mall of Splitiin, nelikerroksiseen ostoskeskukseen muutaman kilometrin päähän Splitin historiallisesta keskustasta.

Viides päivä toi tullessaan jälleen laivamatkan, tällä kertaa merelle ja Hvarin saarella. Sunnuntai kului kaunista pikkukaupunkia katsellessa, rantaelämää viettäessä ja illalla kukkulan linnoitukselle kiivetessä. Koko reissun ehkä ihanin päivä!

 

Kuudeskin päivä oli retkipäivä, vaikka nuoriso alkoi jo kyllästyä vanhoihin kivirakennuksiin ja kapeisiin kujiin. Maanantai-aamuna ajoimme hirvittävän hikisen matkan aivan kamalalla paikallisbussin rämällä Trogiriin, jossa oli - odotusten mukaisesti - vanhoja rakennuksia, kirkko, aukioita, kapeita kujia ja rantakatu. Lisäksi löytyi linnoitus. Takaisin palasimme paatilla.

Oleanterit Trogirin rantapuistossa.

Tiistaina, seitsemäntenä matkapäivänä, Mies ja nuoriso suuntasivat Bene-rantaan ja minä vielä kerran palatsille. Etsiskelin myös turistioppaassa mainittuja kala- ja vihennestoreja, mutta joko olin liian myöhään liikkeellä tai sitten ne olivat aika vaatimattomat. Illannsuussa, päivän hiukan viilennyttyä, lähdimme vielä kiipeämään Marjan-kukkulalle. Illalla oli aika pakata ja aamulla jättää hyvästit aurinkoiselle Splitille, emännällemme Ankalle ja Villa Brankolle.

Tuliaisina oli mm. kahvia. Ostin kahvipaketit heti ensimmäisellä kauppareissulla, mutta koko matkan aikana en löytänyt kaupoista suodatinpusseja asunnon kahvinkeittimeen. Hätäapukeinona aamuihin oli pikakahvijauhe. Kotona testattu suodatinkahvi oli aika hyvää tummapaahtoista, mutta espresso on yhä testaamatta. Täytyykin kaivaa käyttämättömänä pölyttynyt mutteripannu kätköistään.

Ljubljana, Slovenia

Heti kesäkuun ensimmäisellä viikolla suuntasi 38 eskarin ja peruskoulun opettajan seurue Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan. Matkanteko aloitettiin keskiviikkona aamulennolla ja takaisin palattiin lauantaina iltakoneessa, joten matkustuspäivät saatiin hyvin hyödynnettyä. Sää pysyi enimmäkseen poutaisena ja loppua kohti yhä helteisempänä.

Bussin ikkunasta näkyivät heti lumihuippuiset vuorijonot, jotka tuntuivat ympäröivän kaupunkia joka puolella etäämmällä. Veimme matkatavarat hotellille säilöön ja suuntasimme lounaalle vanhaan kaupunkiin Ljubljanica-joen rantaan yhteen sen lukemattomista terassiravintoloista. Vanha kaupunki sijaitsee melko kapeana nauhana joen molemmin puolin. Tovin toria ja katunäkymiä tutkailtuamme kävimme kirjautumassa Park-hotelliin ja palasimme torin kulmille ja sieltä funikulaarilla ylös kukkulalle linnaan. Kolusimme linnan museoita ja katselimme näkymiä ympäröivään kaupunkiin näköalatasanteelta ja tornista.

Vanha kaupunki oli mielenkiintoinen sekoitus kauniisti entisöityjä, kunnostuksen vuoksi huputettuja ja hyvin ränsistyneitä, osa suorastaan rumia rakennuksia. Joki ja sillat, erityisesti lohikäärmesilta (Zmajski most), lukkosilta (Mesarski most) ja kolmoissilta (Tromostjove), olivat näkemisen arvoisia. Kolmoissillan ulommaiset osat on suunnitellut sama slovenialainen arkkitehti kuin pitkän, jokea myötäilevän kauppahallin (Plečnikove Arkade), mutta keskimmäinen osa on vanhempaa perua.

Ensimmäinen matkapäivä oli jossain määrin pilvinen, jopa ukkosen uhka oli olemassa, mutta toinen päivä aukeni kirkkaan aurinkoisena ja helteisenä. Runsaan hotelliaamupalan jälkeen kävelimme läheisen etnografisen kulttuurikeskuksen alueelle. Ohitimme virallisen museorakennuksen kierrelläksemme vaihtoehtoisen taiteen korttelia, Metelkovaa.

Toisen päivän varsinainen ohjelma oli kävellä joen vartta seuraillen kasvitieteelliseen puutarhaan. Puutarha ei sinällään tehnyt lähtemätöntä vaikutusta, vaikka sen sanotaankin olevan yksi Euroopan vanhimmista (perustettu 1810), mutta se oli kuitenkin ihan mukavan rauhallinen vihreä keidas. Kävelimme rauhaksiin toista reittiä joen vartta takaisin kaupunkiin pysähtyen välillä lounastamaan.

Illansuussa kävimme vielä ihailemassa maisemia joelta päin. Itse asiassa teimme veneajelun kahdesti, sillä meidät houkuteltiin isomman seurueen mukaan seuraavanakin iltana.

Kolmantena matkapäivänä lähdimme päiväretkelle Bled-järvelle ja linnaan. Bussimatka kesti tunnin verran. Perillä ajoimme ja kiipesimme ensin linnaan korkealle kallioisen vuorennyppylän huipulle juliaanisten/julisten (?) Alppien eteläreunalla. Järven puoleisilta muureilta on 130-metrinen pystysuora pudotus turkoosille jäätikköjärvelle. Linna on perustettu aivan 1000-luvun alussa ja sitä on laajennettu 700 vuoden ajan. Illansuussa Ljubljanaan palattuamme kiertelimme torilla ruokamarkkinoita ja pistäydyimme 1700-luvulta peräisin olevassa tuomiokirkossa, Pyhän Nikolaoksen kirkossa.

Viimeisenä päivänä lähdimme vielä torin kautta etsimään merkkejä Rooman valtakunnan ajoilta. Matkan varrella löysimme Tasavallan aukion (ent. Vallankumouksen aukio), jonka reunamilla sijaitsevat mm. parlamenttitalo ja Vallankumouksen muistomerkki, sekä kaupunkikuvaan paljon vaikuttaneen slovenialaisen arkkitehdin Jože Plečnikin Pyhän ristin luostarin pihalle rakennuttamaan ulkoilmateatterin, Križanken. Rooman valtakunnan aikaista muuriakin löytyi ihan hyvä pätkä. Sitten olikin aika lounastaa, syödä viimeiset herkkuleivonnaiset ja lähteä paluumatkalle.

Terveisiä telakalta

Hatanpään arboretumin ruusut viime syksynä.

Blogi on ollut niin sanotusti telakalla lähes vuoden eikä vuodesta 2018 ole juuri muuta kuin matkakertomukset. Valokuvia on tullut otetuksi vähemmän eikä muitakaan virikkeitä kirjoittamiseen ole ollut. Arki oli talven ajan kovin harmaata. Muutamia museokäyntejä ja satunnaisia teatteri- ja elokuvateatterikäyntejä lukuunottamatta elämä valui eteenpäin melko tapahtumattomana.

Syksyllä retkeiltiin Ritajärvellä ja Kintulammella.

Maisa, lähimetsien prinsessa.

 Ja nyt on taas kesä ja se armas aika joutui jo. Piha vihannoi kostean ja aurinkoisen sään jäljiltä, rehottaa suorastaan, ja laiho kasvimaalla (tai no, eihän siellä tietenkään viljaa kasva). Eilen kävin parin viikon tauon jälkeen kasvimaata ihmettelemässä: rikkaruohoviidakko oli vallannut alaa ripeästi. Kitkin pari tuntia ja sain siistittyä vain kolmasosan palstasta eli noin kymmenen neliömetriä. Nokkoset polttivat sääreen ison laikun ja ohdakkeet pistelivät paljaisiin käsivarsiin. Tänään olisi mentävä jatkamaan ainakin toisen kolmanneksen lisää ja pitäisi aloittaa suursiivous, sillä koti valuu kaaokseen kevään työsesongin aikana. Siivotessa (ja kun syksyn lukujärjestys kolahtaa viestikanaville) pää ja ajatukset alkavat yleensä asettua hetkeksi kesäasentoon siihen saakka, että elokuun alku ja lukuvuoden aloitus alkaa lähestyä.

Kevään merkkejä Pyhäjärven rannalla.

Maisa talviturkissaan.