Talvi on takana, kevätpäivän seisauksesta on jo viikko ja kellotkin käännettiin viime yönä kesäaikaan. Kovin paljon talvesta ei jäänyt muistoja, sillä se oli poikkeuksellisen tiukasti aikataulutettu, työ- ja perhekiireiden kyllästämä, samanlaisina toistuvia rutiineja täynnä. Levoton merimiehensieluni on ollut monesti kipeästi särkevä ja levoton: jos minkäänlaista matkaa ei ole näköpiirissä, elämä on näköalatonta. Arki musertaa, jos siihen ei ole luvassa katkoksia.
 |
| Syntymäpäiväkukat helmikuussa. |
Maaliskuussa oli muutamia keväisen aurinkoisen ilahduttavia päiviä. Lumikellot, kevätkurjenmiekat ja krookukset innostuivat auringosta. Ja myyrät. Voihan itku! Perennapenkkejä on myllerretty, sipuleita tuhottu (pirstaleita vain jäljellä lojumassa) ja koloja kaivettu. Pippurihyökkäykseen siis!
Eilen illalla vietettiin WWF:n Earth Hour, sammutimme sähkölaitteet ja valot tunniksi ja söimme iltapalan kynttilöiden pehmeässä tunnelmassa. Lapset rakastavat tuota perinnettä ja tahtoisivat, että viettäisimme ihan omaa maapallotuntia joka kuukausi.
Tänään lähdin uskollisen lenkkikaverini kanssa pitkälle kävelylle tutkimaan kevään merkkejä. Pysäköimme auton Koulukadulle minigolf-radan viereen ja lähdimme Pyhäjärven rantapolulle. Jäät olivat suurelta osin jo sulaneet, mutta paikoin tuuli puski jäälauttoja rantaa kohti. Jäistä kuului hyväntuulinen kilkatus aaltojen liikuttaessa niitä. Linnut lauloivat ja tuuli suhisi. Aurinko pilkahteli.
Reittimme kulki rantoja pitkin kohti Varalaa ja sieltä Pyynikin näkötornin kautta takaisin autolle.
Pyynikin kesäteatterin lähellä Joselininniemessä, Kultakutrin lähteellä, loistivat mustassa märässä maassa kirkkaanvihreät japaninruttojuuren sykeröt. Lähde sinällään on nykyään surullinen näky. Pronssinen Kultakutri-patsas on siitä kadonnut ja lähde on hoitamaton. Silmiini osui jonkun kunnallispoliitikon aloite siirtää Kultakutri Ratinan suvantoon. Minusta sen paikka on alkuperäisellä paikallaan.
 |
| Matti Hauptin Kultakutri. Kuva sivustolta www.tampere.fi/ekstrat/taidemuseo/patsaat/ |
