Syyslomalla pakkasimme koko perheen koiraa myöten autoon ja ajoimme Keski-Suomeen rennolle kylpylälomalle.Aloitimme seikkailun Jyväskylän Laajavuoren uudesta köysiratapuistosta. Minun ei onneksi tarvinnut kiipeillä vaan kuljeskelin Maisa-koiran kanssa tutuissa, mutta kahdessa vuosikymmenessä kovin muuttuneissa, opiskeluaikojen maisemissa: kiipesimme Laajavuoren huipulle, kävelimme Haukkalan lähteelle ja kiertelimme Kortepohjan Ylioppilaskylässä. Kuljeskellessani mietin, kumpi on hämmentävämpää, iso muutos vai se, että monet pienet asiat säilyvät 20 vuotta ennallaan.
Parasta matkassa oli tavata ystävä. Olen ajatellut tänä syksynä ystävyyttä paljon. Monet, joita olen luullut ystäviksi, ovat kadonneet maailman kiireisiin. Pitkään yritin pitää yhteyttä tekstiviestein, mutta huomaan kutistuneeni monelle turhaksi tuttavaksi. Luopuminen on ikävää, mutta väistämätöntäkin kai. Olen surullinen jokaisesta välimatkan ja ajanpuutteen vuoksi menettämäni vuoksi, mutta samalla yhä iloisempi niistä muutamista, jotka pitävät vielä yhteyttä. Uusiakin ystäviä olen matkan varrella saanut, heistäkin olen tavattoman kiitollinen.
 |
| Kiipeilijä vaijereiden varassa. |
