Mitä missäkin on

Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi

Vuosi vaihtui ystävien ja perheen seurassa Vuolteentorilla. Musiikkia ja huikea ilotulitus!


Vuosi vaihtui ja jälleen on totuteltava uuteen lukuun. 2015. Vuonna viisitoista Esikoinen on kuusitoista ja Kaksoset kolmetoista. Minä ja Mies olemme pitäneet yhtä 21 vuotta, joista naimisissa 17 vuotta, tamperelaisuutta on takana 12 vuotta, opettajan ammatissa olen ollut 21 vuotta ja nykyisessä työpaikassa 10. Kaikesta on kulunut isoja lukuja.


Edessä on muutosten vuosi: Esikoinen muuttuu lukiolaiseksi, Kaksoset yläkoululaisiksi. Työni muuttuu elokuussa, kun jätän ainakin toistaiseksi yläkouluelämän taakseni ja vaihdan sen alakouluun. Olen muutoksesta innoissani, jos hiukan peloissanikin. Saan juuri sen, mitä toivon, mutta menetän samalla lähikollegat, joiden joukko on juuri alkanut toimia yhteistyössä paremmin kuin koskaan aiemmin. Ehkä kollegat kuitenkin muuttuvat työtovereista ystäviksi. Onneksi tiedän jo, että mukavia ihmisiä on uudessakin työyhteisössä ja luotan siihen, että muutos tapahtuu lopulta kuitenkin parempaan.


Uuteen vuoteen kiinnitän monia tavoitteita ja toiveita. Kunnon kohotusta, siihen todella toivon löytyvän aikaa, ja terveyttä. Levollisuutta ja taitoa luovia stressikarikoiden läpi. Malttia elää mukavaa yllätyksetöntä arkea ja viitseliäisyyttä viritellä väliin pieniä irtiottoja. Lasten huolettomuutta, mutta sujuvaista koulunkäyntiä ja harrastamista. Ystäviä. Kyllä, ehdottomasti tarvitaan ystäviä, sillä ilman heitä arki muuttuu kamalan puuduttavaksi. Aikaa kirjoittaa, saada viimeinkin oikeasti alulle jo pitkään suunniteltu pidempi työ. Matkoja, niitä kaipaan ikuisesti hiljaa jäytävä levottomuus sisuksissani. Haluan nähdä, kuulla, maistaa ja tuntea olevani kaukana kotoa. Tasapainoa kodin, työn, moneen suuntaan repivien velvoitteiden ja hetkittäisen valinnanvapauden välille. Hiljaista onnellisuutta ja pirskahtelevaa iloa.


Onnellisuutta on tutkinut emeritusprofessori Markku Ojanen. Hän antaa seuraavia vinkkejä onnellisuuden metsästäjille:


"Älä valita turhista

Valitatko kaikesta? Kielteisyys on kuin sumuverho, joka estää näkemästä ratkaisuja. Se myös peittää näkyvistä kaiken sen, mikä on hyvin.

Nalkuta vähemmän

Nalkutus on harmin purkamista, ei tehokasta viestintää. Sen teho vain vähenee tunnepitoisilla ”miksi et taaskaan” -huomautuksilla.

Pidä järjestys

Kaaos alentaa onnellisuutta, mutta samoin tekee täydellisen järjestyksen vaatimus. Vähennä tavaran määrää, jos se helpottaa pitämään ympäristösi jäsentyneenä.

Huomaa toisen onnistumiset

Pyöriikö maailma ympärilläsi? Laskeudu jalustaltasi, niin voit huomata kuluvasi joukkueeseen, jossa muiden onnistuminen on sinunkin etusi.

Älä ota henkilökohtaisesti

Suhtaudu arvosteluun tyynesti ja koeta korjata se, minkä voit. Jos saat kohtuuttoman arvosteluryöpyn niskaasi, huomaa, että reaktio ei ehkä johtunut sinusta, vaan jostain muusta asiasta.

Naura enemmän

Luonteva, hyväntahtoinen nauru rentouttaa, vapauttaa ja yhdistää ihmisiä. Nauru myös tarttuu. Nauru ei ehkä pidennä ikää, mutta se saa elämän tuntumaan mukavammalta.

Harjoittele ihmissuhdetaitoja

Harjoittelu tekee mestarin myös ihmissuhteissa. Eräskin ujonpuoleinen mies lähestyi 150 naista pyytäen heitä kanssaan treffeille. Yksikään ei suostunut, mutta miehen pelot hävisivät. Varsinkin pelkojen voittamisessa harjoittelu toimii. Sen myötä syntyy vähitellen kokemus, että vaikeistakin tilanteista voi selviytyä.

Surkuttele asioita yhdessä

Sovi ystäviesi kanssa, että käytetään tunti kaikenlaisten kurjien asioiden surkutteluun. Joskus on nimittäin hyvä tuulettaa päässä pyöriviä kielteisiä ajatuksia ja huomata, että muiden mielessä liikkuu samanlaisia mielikuvia. Olisi outoa, jos tämä surkuttelu ei jossain vaiheessa johda hilpeyteen. Ja kannattaa liioitella – paras liioittelija saa parhaat naurut!

Vaali suhteita läheisiin

Jos läheisesi eivät ole onnellisia, on vaikeaa itsekään olla. Onnellisuus tarttuu siinä missä onnetonkin mieliala. Tunteiden tarttuminen on moneen kertaan tutkimuksissa todettu. Olisi hyvä huomata, mitä levittää ympärilleen. Onko ympärilläsi positiivisuuden kehä, johon muiden on mukava tulla? Vai onko se kyynisyyden, kriittisyyden ja väheksymisen kehä?

Ole kiltti

Kiltteys on pehmeyttä, hyväntahtoisuutta ja avuliaisuutta. Se on hieno ja arvokas ominaisuus ihmisessä. Ojasen ajattelussa kiltteys ei ole alistumista, avuttomuutta tai kynnysmatoksi asettumista. Kiltteys vaatii sisäistä vahvuutta, joka näkyy esimerkiksi kykynä olla antamatta takaisin samalla mitalla, jos tulee kohdelluksi huonosti.

Tee positiivisia tekoja

Kiitä, pyydä anteeksi ja ole ystävällinen, sillä hyvillä teoilla on voimaa. Ojasen tapauksessa esimerkiksi niin, että hän muistaa näin 53 vuotta myöhemminkin ne ainoat kehut, jotka sai kouluaikanaan. Miksikö? Ne muuttivat sen, mitä poika ajatteli itsestään.

Tunnista kielteiset asenteesi

Miksi tutkisit asenteitasi? Koska tiedostamattomat kielteiset ajatukset ovat sinulle haitallisia. Ne ovat onnellisuutesi esteenä."

1. joulukuuta 2014

Syysloma lokakuussa

Löysin pitkän etsinnän jälkeen pajukartiot, joihin kieputella kaamosvalot, toinen etu- ja toinen takapihalle. Illat tuntuivat pimenevän nopeasti. Vai tuntuikohan se vain siltä siksi, että syksy oli muuten pitkään kaunis, poutainen ja aurinkoinen.

Syyslomalla pakkasimme koko perheen koiraa myöten autoon ja ajoimme Keski-Suomeen rennolle kylpylälomalle.Aloitimme seikkailun Jyväskylän Laajavuoren uudesta köysiratapuistosta. Minun ei onneksi tarvinnut kiipeillä vaan kuljeskelin Maisa-koiran kanssa tutuissa, mutta kahdessa vuosikymmenessä kovin muuttuneissa, opiskeluaikojen maisemissa: kiipesimme Laajavuoren huipulle, kävelimme Haukkalan lähteelle ja kiertelimme Kortepohjan Ylioppilaskylässä. Kuljeskellessani mietin, kumpi on hämmentävämpää, iso muutos vai se, että monet pienet asiat säilyvät 20 vuotta ennallaan.

Parasta matkassa oli tavata ystävä. Olen ajatellut tänä syksynä ystävyyttä paljon. Monet, joita olen luullut ystäviksi, ovat kadonneet maailman kiireisiin. Pitkään yritin pitää yhteyttä tekstiviestein, mutta huomaan kutistuneeni monelle turhaksi tuttavaksi. Luopuminen on ikävää, mutta väistämätöntäkin kai. Olen surullinen jokaisesta välimatkan ja ajanpuutteen vuoksi menettämäni vuoksi, mutta samalla yhä iloisempi niistä muutamista, jotka pitävät vielä yhteyttä. Uusiakin ystäviä olen matkan varrella saanut, heistäkin olen tavattoman kiitollinen.



Kiipeilijä vaijereiden varassa.





23. syyskuuta 2014

Elokuisia retkiä

Kävimme Yyterissä uintiretkellä loppukesän helteillä. Halusimme ottaa mukaamme nelijalkaisen ystävämme ja löysimme päärantaan hiukan etäämmältä rannan, jonne on luvallista viedä lemmikkejä. Koiria olikin kaikenkarvaisia ja hevosiakin useita. Tunnelma oli päärantaa rauhallisempi: juuri kyseisenä päivänä isolla uimarannalla olisi ollut hirmuinen tungos ja väenpaljous. Koirarannalle suuntaamme toistekin.





Juuri koulunalun alla houkuttelin ystävättären mukaani ihmettelemään Mänttän uutta taidekeskusta. Katselimme näyttelyt Pekilossa ja Göstassa (modernia taidetta) ja Joenniemen kartanossa (klassisempi kokoelma).



Poikani loppukesän ja syksyn innostuksen aihe on ollut geokätköily. Kaikki lähimaastojen kätköt on koluttu ja seikkailijan mieli halajaa kotikulmia kauemmas. Mies lupasi lähteä etsimään kätköä Lempäälästä Hirvi-Simunan kiven luolista. Sillä aikaa kun mies ja poika kolusivat luolia, minä retkeilin kiven lähiympäristössä sateen raikastamassa metsässä koiran kanssa ja yritin tunnistaa sieniä kännykän avulla - laihoin tuloksin. Metsäretket virkistävät kuitenkin aina, oli sitten kotiintuomisina sieni- tai marjasatoa tai ei.





3. elokuuta 2014

Loppukesän lämpö

Viime viikolla kävin yhdessä suosikkipaikoistani Tampereella, Hatanpään Arboretumissa. Ruusutarha oli jo lähestulkoon parhaassa loistossaan.

Omalla etupihallani perhoangervot ovat jo kukkineet ja osa töyhtöangervoistakin samoin kuin muutamat kuunliljat. Mustilanhortensia kuitenkin valaisee varjoista etupihaa valkoisilla kukinnoillaan.
Takapiha on hurjan helteen jäljiltä hiukan voipuneen oloinen. Nurmikko on kuivunut ruskeaksi ja suurin osa perennoista on jo parhaan loistonsa nähnyt. Pensasaidan taakse istuttamistani kasveista punahatut ovat kuitenkin voimissaan. Muutaman vuoden ikäisessä Sinikka-luumupuussa on ensimmäinen raakile. Syysleimut ovat parhaimmillaan juuri nyt.



Lumikärhö aloittelee kukintaansa. Etsiskelin toista taimea pihan vastakkaiselle puolelle kuitenkaan sitä löytämättä.
Nepalinhanhikki ja kurjenpolvi.
Tähkätädyke.
Yllättäen aivan tyhjästä ilmestynyt hento malvan varsi puhkesi kauniisti kukkaan perennapenkin reunassa.
Pioniunikko olisi kokeilemisen arvoinen, jos innostuisin siemenistä asti kasvattamisesta.
Ukkosen uhka.
Tänä aamuna hoksasin, että hitaat lehdenlukuaamut alkavat olla ohi. Ajatukset ovat askarrelleet jo töissä: tutkailin uuden lukuvuoden lukujärjestyksiä ja kaivoin käsiini uudet oppikirjat, joihin olisi pitänyt tutustua ennen töiden alkua. Huomenna pitäisi jo käydä ottamassa tuntumaa itse työpaikalle.

Töihinpaluun vastapainoksi kävelimme pitkän helteisen lenkin Maisa-koiran kanssa. Matkan varrella huomio kiinnittyi paitsi metsässä mustikoihin myös pientareiden surisevaan touhukkuuteen. Perhosiakin näin muutaman. Niitä on ollut liikkeellä tänä kesänä todella vähän.



31. heinäkuuta 2014

Matkalla Keski-Euroopassa, osa 3 (Bryssel)

Maanantaina 14.7. jätimme taaksemme Pariisin ja lähdimme ajamaan aurinkoisessa säässä kohti Belgiaa ja Brysseliä. Pysähdyimme lounastamaan Lilleen, hurmaavaan kaupunkiin. Söimme ulkona Coq Hardi -nimisessä ravintolassa La Place du Général-de-Gaulle -aukiolla.
Ravintolan lähellä oli ison vanhan rakennuksen sisäpihalla hauska kirpputori. 


Lyhyen pysähdyksen jälkeen matka jatkui edelleen. Yllättävä huomio oli, että heti Belgiaan tultuamme teiden kunto muuttui huomattavasti huonommaksi ja Ranskassa niin sileä ajorata muuttui kuoppaiseksi heti valtakuntien rajalla. Brysselin liikenne oli kaoottista ja hektistä. Olimme varsin iloisia, kun saimme pysäköidä auton pariksi päiväksi ja siirtyä jälleen käyttämään julkisia kulkuvälineitä. Julkinen liikenne tuntuikin hyvin organisoidulta: bussit, metrot ja ratikat toimivat hyvin sujuvasti.

Viimeinen majapaikkamme B&B Brussels Bed and Toast löytyi todella vilkkaan ja monimutkaisen kiertoliittymähässäkän jälkeen rauhalliselta Rue Henri Chomé
-kadulta. Ystävällinen romanialainen Mihaela-emäntämme osasi englantia varsin sujuvasti. Keskustelimme hänen kanssaan paitsi tietenkin käytännön järjestelyistä myös Euroopan tilasta ja Romanian menneisyydestä hirmuvaltiaan alaisuudessa. Molempina aamuina meillä oli aamupalalla myös seuraa: ensimmäisenä aamuna herra Liettuasta ja toisena Lontoosta. Molemmat tuntuivat olevan Bed and Toastin kanta-asiakkaita, jotka käyvät työnsä vuoksi säännöllisesti Brysselissä. Huone oli ihan siisti, kolmannessa kerroksessa ja kerroksen yhteiskäytössä oleva wc-kylpyhuone vaikutti hiljattain remontoidulta.
Näkymä majapaikan ikkunasta.
Pian majoittauduttuamme lähdimme tutkimaan kaupunkia. Ajoimme bussilla päärautatieaseman tuntumaan ja etsimme paikan, josta voimme ostaa turistiliput julkisiin kulkuneuvoihin. Sitten ryhdyimme tutkimaan vanhan kaupungin saloja. Kävelimme Grand Place -aukiolle ja sieltä Manneken Pis -patsaalle, Les Galeries Royales Saint-Hubert -ostoskujalle, maistelimme vohveleita ja olutta ja nautimme tunnelmasta.



Tiistaina 15.7. lähdimme jälleen liikkeelle heti aamupalan jälkeen. Ensimmäinen tavoite oli löytää kuninkaallinen puisto ja kuninkaanlinna. Puisto oli yllättäen jokseenkin mitätön. Jatkoimme matkaamme kohti sarjakuvamuseota, joka sitten yllättikin positiivisesti.



Kuninkaanlinna.
Toisen maailmansodan viiden tuntemattoman sotilaan hautamuistomerkki Colonne du Congrés leijonineen.


Sarjakuvamuseoon, Centre belge de la Bande dessinée tai Belgisch Centrum voor het Beeldverhaal tai The Belgian Comic Strip Center, ihan kuinka vain, oli kerätty paljon tietoa juonen rakentamisesta ja piirtämisestä tyylilajeihin ja tunnettuihin belgialaisiin sarjakuvasankareihin asti. Rakennus oli kaunis ja näyttely hyvin rakennettu. Näyttelyn jälkeen pikainen spaghettilounas läheisessä spaghettiravintolassa (listalla siis vain erilaisia ja -kokoisia spaghettiannoksia) ja eteenpäin.






Iltapäivällä lähdimme etsimään Cinquantenaire-puistoa ja Autoworld-museota, EU-hallintokortteleita sekä Atomium-rakennusta. Atomiumiin emme päässeet sisälle, sillä se oli sulkenut ovensa siltä päivältä jo tuntia ennen kuin ehdimme sinne. Lopuksi menimme vielä suklaaostoksille katetulle Les Galeries Royales Saint-Hubert -ostoskujalle.











Keskiviikkona 16.7. pakkasimme jälleen kerran kaikki tavarat autoon ja ajoimme läpi todella upeiden maisemien takaisin Hahnin lentokentälle. Pääsimme jopa kiemurtelemaan serpentiiniä ylös Moselin laaksosta ajettuamme ensin viininviljelysmaiden läpi ja Bernkastel-Kues -kylän ohi. Kylä näytti houkuttelevalta. Sinne ehkä viinimatkalle jonakin päivänä?

Mosel
Viiniviljelmiä auton ikkunasta kuvattuna
Uskollinen pieni kulkupelimme