Viisautta, voimaa ja kauneutta

Joulun hengähdyshetki meni ja työt alkoivat. Viime hetkellä tartuimme vielä monivuotiseen perinteeseemme, piparkakkutalon rakentamiseen. Yleensä se on koristeltu ja kasattu juuri joulun alla, säilytetty sellofaanissa joulua koristamassa ja syöty loppiaisena, mutta nyt rakentaminen ja tuhoaminen hoidettiin kokonaan joululoman viimeisenä päivänä.

Joululoman laiskottelun jälkeen oli hyvä ottaa ryhtiliike ja tarttua kuntoiluhaasteeseen. Osallistuin Martta-kerhon lihaskuntotestiin. Kyykkäsimme, punnersimme, rutistimme vatsoja ja selkiä kilpaa kellon kanssa. Tulos oli ilahduttava: lihaskunto ei ole kokonaan rapistunut, vaikka olen laiskotellut aivan liian kauan. Liikkuvuus on kyllä kadonnut, kannettavana on ylimääräisiä kiloja ja juoksukunto on hävinnyt, ja siinä onkin haastetta. Kuntoilimme kauniissa ympäristössä, Pyynikin koulussa. Olisipa hauska työskennellä sellaisessa talossa.

Lisää kaunista opiskeluympäristöä oli tarjolla Helsingissä, jossa osallistuin täydennyskoulutuspäivään. Vietimme antoisan päivän yliopinton entisellä anatomian laitoksella, joka on entisöity ja modernisoitu käyttäytymistieteitä varten. Ulkoa tuo Siltavuorenpenkereellä sijaitseva Athena-rakennus on kauniin taivaansininen.

Koulutuspäivän päätyttyä kävelin iltapäivän sinertyessä Säätytalon, Valtioneuvoston linnan ja Tuomiokirkon ohi klassiselle tapaamispaikalle Stockan kellon alle. Kävimme ystävättären kanssa pitsalla ja jätskillä ennen junan lähtöä.

Seuraavana päivänä, eli eilen, oli ohjelmassa lisää kouluttautumista. Yksi lukuvuoden kolmesta pakollisesta opettajien velvoitekoulutuspäivistä vietettiin Nuolialan koulun salissa. Opetuspäällikön ajankohtaiset, paperinmakuinen arviointiaiheinen luento, jonka dioista meille luki opetushallituksen opetusneuvos. Sama rouva luki dioja myös lukuvuodenaloitus-vesossa 4,5 vuotta sitten. Opetussuunnitelmauudistuksen uskottavuutta syö, jos opetusneuvos käyttää samoja sanankäänteitä nyt arvioinnista ja silloin oppimisen tuesta. Iltapäivä vierähti mukavasti oman koulun kesken ryhmätöissä koulun arvoja ja visioita työstäen.

Veso sisällä, aurinko ulkona.

Veso-päivän jälkeen entiset lähikollegani, joiden kanssa hengailin aamupäivän luento-osuuden ja lounaan ajan, lähtivät pitsalle, mutta minä lähdin kotiin valmistautumaan teatteriin. Mies oli saanut lahjaksi liput Tampereen työväen teatterin versioon Miika Nousiaisen kirjaan perustuvasta näytelmästä Maaninkavaara. Olin esityksestä lähes ällistynyt, vähintäänkin hämmentynyt, ja samalla vaikuttunut: miten sama näytelmä voi olla aivan eri näytelmä. Tähän asti olen kuvitellut, että näytelmä on näytelmä riippumatta siitä, kuka ja missä se esitetään. Näin Maaninkavaaran joitakin vuosia sitten Helsingissä. Pääosaa esitti Jukka Puotila ja näytelmä oli vakava, hiukan draaginen tarina pelosta ja yksinäisyydestä, suorituspaineista, lapsen kuolemasta, perheen tasapainon järkkymisestä ja siitä, kuinka jäljelle jäänyt lapsi kantaa raskasta vastuuta perheen selviytymisestä. Lavalla oli kaksi näyttelijää, isä ja tytär, ja äärimmäisen minimaalinen lavastus. Myötätunto kohdistui molempiin henkilöhahmoihin. Eilinen versio oli niin ikään kahden näyttelijän varaan rakennettu, täynnä komiikkaa ja varustettu  erilaisilla vaihtuvilla lavasteilla, videoesityksillä ja myös yleisön hetkittäisellä mukaanotolla. Pääosaa esitti Mika Honkanen. Teemoina oli yhä edelleen suorittamisen paine ja vääränlainen vastuunkanto, mutta myötätunto kääntyi nyt tyttären puolelle isän vaikuttaessa ympäröivästä maailmasta irtautuneelta jörrikältä, joka ajaa takaa täyttymättömiä unelmiaan tyttärensä kautta. Kutkuttavaa olisi nähdä näytelmästä kolmas versio Jyväskylässä. Siinä on ymmärtääkseni lavalla useita näyttelijöitä sekä laaja kattaus niin koomiikkaa kuin rekvisiittaakin.

Iltaa kohti pakkanen on tänään taas kiristynyt ja luvassa on kylmä viikko. Luokassani on ollut melko kylmä. Oppilaiden kanssa touhutessa on lämmin, 17 asteen lämpötilalukemista huolimatta, mutta tuntien jälkeen "paperihommia" (sähköisiähän ne paljolti ovat) tehdessä ja tulevaa suunnitellessa huopa hartioilla on tarpeellinen. Tarvitaan siis lämmikettä. Nepalilainen maitotee toimii ja mausteinen linssikeitto. Maustan linssikeiton ohjeesta poiketen valkosipulilla, paprikajauheella ja chilimausteseoksella.

Teekannu pysyy lämpimänä huopaisen pannumyssyn alla. Se oli joululoman löytö Tampereen luontokaupasta, laadukasta ja kaunista Etelä-Pohjalaista käsityötä.

Tänään latasin kalpean talviauringon valolla akkujani Iidesjärven jäällä. Kevyt pakkaslumi hohti ja askeleet niukuivat. Maisa parka vain on käynyt kovin palelevaiseksi. Kylmä kävi kävi sen tassuihin ja jouduin kantamaan sitä paluumatkalla. Alle kolmikiloista on kuitenkin kevyt kantaa.