Viisautta, voimaa ja kauneutta

Joulun hengähdyshetki meni ja työt alkoivat. Viime hetkellä tartuimme vielä monivuotiseen perinteeseemme, piparkakkutalon rakentamiseen. Yleensä se on koristeltu ja kasattu juuri joulun alla, säilytetty sellofaanissa joulua koristamassa ja syöty loppiaisena, mutta nyt rakentaminen ja tuhoaminen hoidettiin kokonaan joululoman viimeisenä päivänä.

Joululoman laiskottelun jälkeen oli hyvä ottaa ryhtiliike ja tarttua kuntoiluhaasteeseen. Osallistuin Martta-kerhon lihaskuntotestiin. Kyykkäsimme, punnersimme, rutistimme vatsoja ja selkiä kilpaa kellon kanssa. Tulos oli ilahduttava: lihaskunto ei ole kokonaan rapistunut, vaikka olen laiskotellut aivan liian kauan. Liikkuvuus on kyllä kadonnut, kannettavana on ylimääräisiä kiloja ja juoksukunto on hävinnyt, ja siinä onkin haastetta. Kuntoilimme kauniissa ympäristössä, Pyynikin koulussa. Olisipa hauska työskennellä sellaisessa talossa.

Lisää kaunista opiskeluympäristöä oli tarjolla Helsingissä, jossa osallistuin täydennyskoulutuspäivään. Vietimme antoisan päivän yliopinton entisellä anatomian laitoksella, joka on entisöity ja modernisoitu käyttäytymistieteitä varten. Ulkoa tuo Siltavuorenpenkereellä sijaitseva Athena-rakennus on kauniin taivaansininen.

Koulutuspäivän päätyttyä kävelin iltapäivän sinertyessä Säätytalon, Valtioneuvoston linnan ja Tuomiokirkon ohi klassiselle tapaamispaikalle Stockan kellon alle. Kävimme ystävättären kanssa pitsalla ja jätskillä ennen junan lähtöä.

Seuraavana päivänä, eli eilen, oli ohjelmassa lisää kouluttautumista. Yksi lukuvuoden kolmesta pakollisesta opettajien velvoitekoulutuspäivistä vietettiin Nuolialan koulun salissa. Opetuspäällikön ajankohtaiset, paperinmakuinen arviointiaiheinen luento, jonka dioista meille luki opetushallituksen opetusneuvos. Sama rouva luki dioja myös lukuvuodenaloitus-vesossa 4,5 vuotta sitten. Opetussuunnitelmauudistuksen uskottavuutta syö, jos opetusneuvos käyttää samoja sanankäänteitä nyt arvioinnista ja silloin oppimisen tuesta. Iltapäivä vierähti mukavasti oman koulun kesken ryhmätöissä koulun arvoja ja visioita työstäen.

Veso sisällä, aurinko ulkona.

Veso-päivän jälkeen entiset lähikollegani, joiden kanssa hengailin aamupäivän luento-osuuden ja lounaan ajan, lähtivät pitsalle, mutta minä lähdin kotiin valmistautumaan teatteriin. Mies oli saanut lahjaksi liput Tampereen työväen teatterin versioon Miika Nousiaisen kirjaan perustuvasta näytelmästä Maaninkavaara. Olin esityksestä lähes ällistynyt, vähintäänkin hämmentynyt, ja samalla vaikuttunut: miten sama näytelmä voi olla aivan eri näytelmä. Tähän asti olen kuvitellut, että näytelmä on näytelmä riippumatta siitä, kuka ja missä se esitetään. Näin Maaninkavaaran joitakin vuosia sitten Helsingissä. Pääosaa esitti Jukka Puotila ja näytelmä oli vakava, hiukan draaginen tarina pelosta ja yksinäisyydestä, suorituspaineista, lapsen kuolemasta, perheen tasapainon järkkymisestä ja siitä, kuinka jäljelle jäänyt lapsi kantaa raskasta vastuuta perheen selviytymisestä. Lavalla oli kaksi näyttelijää, isä ja tytär, ja äärimmäisen minimaalinen lavastus. Myötätunto kohdistui molempiin henkilöhahmoihin. Eilinen versio oli niin ikään kahden näyttelijän varaan rakennettu, täynnä komiikkaa ja varustettu  erilaisilla vaihtuvilla lavasteilla, videoesityksillä ja myös yleisön hetkittäisellä mukaanotolla. Pääosaa esitti Mika Honkanen. Teemoina oli yhä edelleen suorittamisen paine ja vääränlainen vastuunkanto, mutta myötätunto kääntyi nyt tyttären puolelle isän vaikuttaessa ympäröivästä maailmasta irtautuneelta jörrikältä, joka ajaa takaa täyttymättömiä unelmiaan tyttärensä kautta. Kutkuttavaa olisi nähdä näytelmästä kolmas versio Jyväskylässä. Siinä on ymmärtääkseni lavalla useita näyttelijöitä sekä laaja kattaus niin koomiikkaa kuin rekvisiittaakin.

Iltaa kohti pakkanen on tänään taas kiristynyt ja luvassa on kylmä viikko. Luokassani on ollut melko kylmä. Oppilaiden kanssa touhutessa on lämmin, 17 asteen lämpötilalukemista huolimatta, mutta tuntien jälkeen "paperihommia" (sähköisiähän ne paljolti ovat) tehdessä ja tulevaa suunnitellessa huopa hartioilla on tarpeellinen. Tarvitaan siis lämmikettä. Nepalilainen maitotee toimii ja mausteinen linssikeitto. Maustan linssikeiton ohjeesta poiketen valkosipulilla, paprikajauheella ja chilimausteseoksella.

Teekannu pysyy lämpimänä huopaisen pannumyssyn alla. Se oli joululoman löytö Tampereen luontokaupasta, laadukasta ja kaunista Etelä-Pohjalaista käsityötä.

Tänään latasin kalpean talviauringon valolla akkujani Iidesjärven jäällä. Kevyt pakkaslumi hohti ja askeleet niukuivat. Maisa parka vain on käynyt kovin palelevaiseksi. Kylmä kävi kävi sen tassuihin ja jouduin kantamaan sitä paluumatkalla. Alle kolmikiloista on kuitenkin kevyt kantaa.

Ja niin joulu joutui taas jo Pohjolaan

Lumi tuli ja lumi suli. Marraskuun loppupuolella maa oli hetken valkoinen ja pian taas musta. Vettä satoi syksyn synkimpinä viikkoina enemmän kuin toivoisi. Iloa, valoa ja vaihtelua harmauteen toi odotetut pikkujoulut - ei oman vaan miehen työpaikan. Ne ovat joka vuosi yhtä hauskat teemajuhlat, joissa on hauska tutustua uusiin ihmisiin. Tänä vuonna teema oli Miami Vice -tyyppinen trooppinen juhla, pukukoodina "kimalletta rennosti". Täydensin pikkumustaa hopeisella huivila ja kimaltelevilla koruilla. Kampauskin sai viimeistelyksi strasseja ja hopeahilesuihketta.

Marraskuu oli paitsi hyvin huonosti ulkoilmaan houkutteleva myös työntäyteinen. Oppilaanarvioinnit tuppaavat aina kasautumaan lukukauden loppuun, mutta kun työkokemusta on jo yli 20 vuotta, työmäärä ei aiheuta enää kovin suurta ahdistusta vaan nyt on jo nähty, että kaiken saa kyllä ajoissa valmiiksi. Arviointi on aina yhtä vaikeaa ja on todella tuskastuttavaa litistää oppilaan kaikki suoritukset yhteen arvosanaan. Mahdottoman työlästä olisi kyllä toisaalta alkaa myöskään esimerkiksi kuvailla jokaisen oppilaan työskentelyä ja taitoja vapaamuotoisesti kertoen, joten olkoon vain mieluummin numerot. Oikeastaan kamalinta on yrittää erottaa, mikä on oppilaan työskentelyä ja mikä taas luonnetta, temperamenttia ja käyttäytymistä, sillä ne eivät saisi olla arvioinnin kohteena, mutta silti jokainen ihminen työskentelee juuri itselleen luontaisella tavalla. Toinen hirvittävä vaikeus piilee siinä, että arvioinnin pitäisi olla yksilöllistä mutta opetussuunnitelmaan perustuen yhteismitallista ja vertailukelpoista. 

Salibandy on perheessämme iso harrastus jo pitkään. Mies, Esikoinen ja Poika pelaavat. Siksipä naisten salibändyn MM-kisat olivat suuri tapaus meille niin kuin niin monelle muullekin tamperelaiselle, järjestettiinhän kisat täällä Hakametsän jäähallissa. Minäkin innostuin ja lähdin katsomaan finaalia, jossa Suomen naiset pelasivat upeasti Ruotsia vastaan. Lopputulos ei ollut toivotunlainen, mutta taistelu oli hieno. Ilmaiseksi eivät ruotsalaiset mestaruuttaan missään tapauksessa saaneet.

Finaalin jälkeen vierailimme ystävien luona naapurustossa vaihtamassa kuulumisia ja syömässä huikeat herkut. Kurpitsakeitto oli herkullista ja kasvismousaka oli erinomaista, lämpimän aromikasta.

Tampereen keskustassa olen pyörähtänyt joulukuussa muutamiakin kertoja, arkisilla asioilla, joulupukin salaisena apulaisena, ystävien kanssa kahvilla tai syömässä ja viemässä tai hakemassa lapsia. Keskustassa on mukavaa tunnelmaa tuoneet Valoviikkojen uudet kuviot sekä hauskat koristevalopallot. Joulutorin mukavat pikku mökit, Tallipihan tunnelma ja tietenkin Marttojen perinteiset joulumyyjäiset kuuluvat joulumielen rakennusaineisiin.

 

Lucian-päivänä 13.12. maa oli jälleen hetkellisesti valkoinen, mutta ilo jäi lyhyeksi. Miehen lahjaksi tuoma jouluruusu on kuitenkin jaksanut kukkia uskollisesti tuoden talven tuntua valkoisilla kukillaan. Lahjoja, kukkaisa ja muuta, on joulukuussa syytä mietiskellä aina enemmänkin. Kummilasten lahjat olivat tänä vuonna helpot, mutta hankalat. Päädyin lahjakortteihin, koska postittaminen jäi jälleen kerran niin viime tinkaan.Joulukortteja en aikonut ensin lähettää viimevuotiseen tapaan lainkaan, sitten ajattelin lähettää vain muutaman kortin, ja lopulta lähetin takavuosien lailla ison nipun kortteja, kun katselin vuosi sitten saapunutta joulutervehdysten määrää. Lähetimme siis paljon, muttemme saaneet enää kovin montaa. Onkohan noiden paperisten tervehdysten suosio hiipumaan päin? Minusta niitä on mukava kirjoittaa ja ajatella hetki kutakin kortin saajaa, ja mukava niitä on vastaanottaakin. Vuosi sitten lahjoitin korttirahat ystävieni kouluhankkeeseen afrikkaan. Apu kulkee heidän perustamiinsa kouluihin Seed ry:n kautta.

Ja sitten se joulu joultui viimein Pohjolaan ja meillekin. Koulut päättyivät, oli joulujuhlaa, pientä henkilökunnan yhteistä kahvihetkeä ja joulupipariyllätys, jonka sain kahdelta pikkuoppilaaltani. Valmisteltiin kotona stressittä joulua: siivoiltiin vähän, ostettiin jouluruokia periaatteella jokaiselle jotakin, hankittiin lahjoja. Kuusi tuotiin sisään aattona ja koristettiin. Riisipuuro, joulurauhan julistus juhlavine musiikkeineen, käynti Kalevankankaan hautausmaalla ja sauna kuuluvat jouluaaton tapoihimme.

Sain mukavia lahjoja: kahvia ja suklaata, luettavaa ja palasia Pandora-rannekoruun, kummitytön yksivuotiskuvan kehystettynä ja paljon paljon muuta. Yläpuolella vasemmalla oleva kortti liittyy Kuopuksen kaveriltaan saamaan kekseliääseen lahjaan: muki, annospussillinen kaakaojauhetta ja puutikkuun rakennettu vaahtokarkkilumiukko.

Ai niin. Tänä jouluna oli taivaalla harvinaisuus. Täysikuu valaisi joulua (tai siis olisi valaissut, ettei taivas olisi Tampereella ollut pilvessä). Edellisen kerran se on osunut joulupäivään vuonna 1977 ja seuraavaa pitää odottaa 22 vuotta. Ehdin kyllä ihailla sitä ja tähtiä tapanin jälkeisenä iltana. Komea oli.