Vuodenvaihteen kulttuuritiiviste

Jo muutavana vuonna olemme saaneet vuodenvaihteeksi vieraita Helsingistä. Tänä vuonna oli toisin - monikin asia. Esikoinen vietti iltaa ystäviensä kanssa ja me muut kotona niin tiiviisti, ettemme lähteneet edes katsomaan aina niin upeaa ilotulitusta Ratinaan niin kuin varmasti joka vuosi Tampereella asuessamme. Tai alkuiltaa vietimme poissa kotoa - elokuvissa. Uuden Star Wars -trilogian ensimmäinen osa oli pakko nahdä. Ja hyvähän se oli, siinä oli säilytetty sopivasti nostalgista vanhaa (C-3PO ja R2-D2, Harrison Ford sekä muita edellisten elokuvien näyttelijöitä, vanhaan tapaan kaikenkarvaiset kummalliset alienit ynnä paljon, paljon muuta), mutta rinnalle oli tuotu mukavasti uutta (BB-8, uusia näyttelijöitä, kokonainen uusi sukupolvi henkilöhahmoja). Elokuva jakaa mielipiteitä: monet pitävät, monet kritisoivat sanoen sen olevan naiivi satu. Hei haloo, tarinahan ON satu. Sepite, tarina, fiktiivinen kertomus. Ei dokumentti eikä sitä pitä ottaa todesta. 

Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä saimme vieraita ja aamupäivä kului hellan ääressä. Pullaa, banoffeekakkua, kinkkumuffineita. Uusi herkuttomampi (huom. ei herkuTON vaan edes hiukan herkuttomampi) elämä ja kalorien kevennys saa odottaa.

Ai, mikäkö on tuo kuvassa oleva sininen hässäkkä. Se on patentti. Fariinisokeri kovettuu helposti avatussa pakkauksessa. Haluan sulkea pussin tiiviisti, mutta tiedän kokemuksesta, että teippi ei pysy, ja sopivaa kumilenkkiä en löytänyt. Tuikkasin pussin siksi parempaa keksintöä odotellessa suojahansikkaaseen. Tuntuu toimivan.

Uuden vuodenkin nyt mentyä ajatukset askartelevat töihinpaluussa. Kuulemme varmasti uutisia seuraavan lukuvuoden tunteja koskien. Kuinka paljon kunnan säästökuuri laikkaa tuntimääristä ja kasvattaa ryhmäkokoja. Säästötoimet siirtävät minut myös omiin eväisiin. Tähän asti olen kuulunut niihin onnekkaisiin, jotka saavat syödä halpoja, ns. valvonta-aterioita. Vuodenvaihteesta alkaen en ole niihin enää oikeutettu, mutta tuskin lähden ostamaan kunnanviraston palvelupisteeltä lounaslipukkeitakaan syödäkseni samaa kouluruokaa (todettakoon, että raaka-ainekustannuksiltaan äärimmäisen halpaa, keskimäärin 70-80 senttiä/annos, mutta juuri siihen hintaansa nähden kuitenkin ihan hyvää) kuin aiemmin työn ääressä, eli oppilaita samalla valvoen, mutta moninkertaisesti kalliimmalla hinnalla. Valmistauduin evästelyyn hankkimalla hienon kierrätyslasisen mikronkestävän astian Ruohonjuuresta.

Otsikossa luvattu kulttuuriteema jatkui toisella elokuvalla vuoden toisena päivänä. Kävin katsomassa ranskalaisen elokuvan Marguerite. Se kertoi tositapahtumiin nojaavan tarinan hienostonaisesta, jonka suurin intohimo oli tulla suureksi oopperalaulajattareksi. Hänen laulamisensa oli korviasärkevän kamalaa.Mikä upea taidonnäyte pääosaa esittävältä näyttelijältä, Catherine Frotilta! Tarina oli surullinen: monella tavalla ilmenevä itsekeskeisyys, lapsekas hyväuskoisuus, rakkauden kaipuu ja itsekkyys saavat katsojan välillä säälimään päähenkilöä, ajoittain tuskastumaan häneen ja ympärillä puuhasteleviin ihmisiin.

Elokuvista bussipysäkille kiiruhtaessani ehdin ihailla Tampereen Keskustorin ja sen ympäristön moninaisia valoja. Joulukuusi oli vielä paikoillaan, Raatihuone on upeasti juhlavalaistu ja Hämeenkadulla uudet valokuviot ovat hellyttävän hauskoja.

Neulasia yltään ravisteleva joulukuusi riisuttiin toissapäivänä ennen sirkukseen lähtöä. Olemme käyneet jo vuosia Sorin sirkuksen joulunäytöksissä (aina kun olemme vain onnistuneet saada liput loppuunmyytyihin esityksiin) eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta. En lakkaa ihmettelemästä sitä huimaa taituruutta ja heittäytymis- ja esiintymiskykyä, joka tuon harrastelijasirkuksen nuorilla taiteilijoilla on. Tänä vuonna kyseessä oli sirkuskoulun 30-vuotisjuhlanäytös.

Maanantaina, siis eilen, karkasin opiskeluaikaisen ystäväni kanssa kylmään, kauniin talviseen Helsinkiin. Majoittauduimme kisaturistien keskelle ydinkeskustan uuteen Skandic-hotelliin. Aulassa ja aamupalalla vallitsi perin kansainvälinen tunnelma. (Juuri tätä kirjoittaessani pääkaupungin juniorijääkiekon MM-kisat huipentuvat Suomi - Venäjä -finaalissa. Muu perhe on olohuoneessa teeveen ääressä.) Meillä ei ollut tarkkoja suunnitelmia visiitin varalle, mutta sattumoisin huomasimme, että Kansallisteatterissa oli illalla toiseksi viimeinen näytös Saiturin joulua. Kävimme lipputoimistossa ja onnistuimme saada viimeiset mutta loistavat hajapaikat puoleen hintaan. Vesa vierikko oli hyvä Mr Scroogena ja kaikki elementit olivat tuossa Dickensin klassikossa muutenkin kohdillaan. Väliajalla kiertelimme katselemassa kauniin Kansallisteatterin moninaista taidetta: tauluja, seinämaalauksia, ikkunoiden lasiteoksia, veistoksia.

Tänään oli ohjelmassa Ateneum. Katselimme ensin alakerrassa muutamia klassikkoteoksia ja jatkoimme toisen kerroksen vaihtuvaan näyttelyyn, joka esitteli ranskalaisen valokuvaajan Henri Cartier-Bressonin elämäntyötä. Miten moneen voi ihminen ehtiäkään! Näyttelyssä ei kuvia voinut ottaa, mutta matkamuistomyymälän jääkaappimagneetit ikuistin salaa.

Museokierroksen jälkeen kävimme myöhäisellä lounaalla. Löysimme hauskan (trendikkään) kahvilan, La Torrefazionen, joka sijaitsee Aleksilla kapeiden portaiden yläpäässä. Basilika-vuohenjuustorisotto oli erinomaista. Kahvit olisivat olleet varmasti enemmän kuin ensiluokkaisia, mutta päätimme jatkaa seikkailujamme ja pistäytyä juomaan kupit lämmikettä käytyämme aistimassa tunnelmaa Akateemisessa kirjakaupassa ja ihastelemassa Espan puiston jouluvaloja. Tuohon kahvilaan on varmasti päästävä uudelleen!

Kävelimme Espan puistoa myöten kauppatorin kulmalle. Siellä meidät sai kääntymään Senaatintorin suuntaan mereltä puhaltava navakka tuuli, joka yhdessä parinkymmenen pakkasasteen kanssa sai posket hehkumaan ja sormet nipristelemään. Poikkesimme Café Engeliin lämmittävälle teekupposelle ja jaetulle kakkupalalle.

PS. Kahden elokuvan, sirkuksen, teatterin ja taidenäyttelyn kulttuuritarjonta on täydentynyt muutamalla television elokuvalla (koskettavin niistä Minä olen Sam) ja parilla kirjalla. Onneksi arjen alkamista pehmentää tieto kevään mittaan tulevista kulttuuririennoista.

Ja niin joulu joutui taas jo Pohjolaan

Lumi tuli ja lumi suli. Marraskuun loppupuolella maa oli hetken valkoinen ja pian taas musta. Vettä satoi syksyn synkimpinä viikkoina enemmän kuin toivoisi. Iloa, valoa ja vaihtelua harmauteen toi odotetut pikkujoulut - ei oman vaan miehen työpaikan. Ne ovat joka vuosi yhtä hauskat teemajuhlat, joissa on hauska tutustua uusiin ihmisiin. Tänä vuonna teema oli Miami Vice -tyyppinen trooppinen juhla, pukukoodina "kimalletta rennosti". Täydensin pikkumustaa hopeisella huivila ja kimaltelevilla koruilla. Kampauskin sai viimeistelyksi strasseja ja hopeahilesuihketta.

Marraskuu oli paitsi hyvin huonosti ulkoilmaan houkutteleva myös työntäyteinen. Oppilaanarvioinnit tuppaavat aina kasautumaan lukukauden loppuun, mutta kun työkokemusta on jo yli 20 vuotta, työmäärä ei aiheuta enää kovin suurta ahdistusta vaan nyt on jo nähty, että kaiken saa kyllä ajoissa valmiiksi. Arviointi on aina yhtä vaikeaa ja on todella tuskastuttavaa litistää oppilaan kaikki suoritukset yhteen arvosanaan. Mahdottoman työlästä olisi kyllä toisaalta alkaa myöskään esimerkiksi kuvailla jokaisen oppilaan työskentelyä ja taitoja vapaamuotoisesti kertoen, joten olkoon vain mieluummin numerot. Oikeastaan kamalinta on yrittää erottaa, mikä on oppilaan työskentelyä ja mikä taas luonnetta, temperamenttia ja käyttäytymistä, sillä ne eivät saisi olla arvioinnin kohteena, mutta silti jokainen ihminen työskentelee juuri itselleen luontaisella tavalla. Toinen hirvittävä vaikeus piilee siinä, että arvioinnin pitäisi olla yksilöllistä mutta opetussuunnitelmaan perustuen yhteismitallista ja vertailukelpoista. 

Salibandy on perheessämme iso harrastus jo pitkään. Mies, Esikoinen ja Poika pelaavat. Siksipä naisten salibändyn MM-kisat olivat suuri tapaus meille niin kuin niin monelle muullekin tamperelaiselle, järjestettiinhän kisat täällä Hakametsän jäähallissa. Minäkin innostuin ja lähdin katsomaan finaalia, jossa Suomen naiset pelasivat upeasti Ruotsia vastaan. Lopputulos ei ollut toivotunlainen, mutta taistelu oli hieno. Ilmaiseksi eivät ruotsalaiset mestaruuttaan missään tapauksessa saaneet.

Finaalin jälkeen vierailimme ystävien luona naapurustossa vaihtamassa kuulumisia ja syömässä huikeat herkut. Kurpitsakeitto oli herkullista ja kasvismousaka oli erinomaista, lämpimän aromikasta.

Tampereen keskustassa olen pyörähtänyt joulukuussa muutamiakin kertoja, arkisilla asioilla, joulupukin salaisena apulaisena, ystävien kanssa kahvilla tai syömässä ja viemässä tai hakemassa lapsia. Keskustassa on mukavaa tunnelmaa tuoneet Valoviikkojen uudet kuviot sekä hauskat koristevalopallot. Joulutorin mukavat pikku mökit, Tallipihan tunnelma ja tietenkin Marttojen perinteiset joulumyyjäiset kuuluvat joulumielen rakennusaineisiin.

 

Lucian-päivänä 13.12. maa oli jälleen hetkellisesti valkoinen, mutta ilo jäi lyhyeksi. Miehen lahjaksi tuoma jouluruusu on kuitenkin jaksanut kukkia uskollisesti tuoden talven tuntua valkoisilla kukillaan. Lahjoja, kukkaisa ja muuta, on joulukuussa syytä mietiskellä aina enemmänkin. Kummilasten lahjat olivat tänä vuonna helpot, mutta hankalat. Päädyin lahjakortteihin, koska postittaminen jäi jälleen kerran niin viime tinkaan.Joulukortteja en aikonut ensin lähettää viimevuotiseen tapaan lainkaan, sitten ajattelin lähettää vain muutaman kortin, ja lopulta lähetin takavuosien lailla ison nipun kortteja, kun katselin vuosi sitten saapunutta joulutervehdysten määrää. Lähetimme siis paljon, muttemme saaneet enää kovin montaa. Onkohan noiden paperisten tervehdysten suosio hiipumaan päin? Minusta niitä on mukava kirjoittaa ja ajatella hetki kutakin kortin saajaa, ja mukava niitä on vastaanottaakin. Vuosi sitten lahjoitin korttirahat ystävieni kouluhankkeeseen afrikkaan. Apu kulkee heidän perustamiinsa kouluihin Seed ry:n kautta.

Ja sitten se joulu joultui viimein Pohjolaan ja meillekin. Koulut päättyivät, oli joulujuhlaa, pientä henkilökunnan yhteistä kahvihetkeä ja joulupipariyllätys, jonka sain kahdelta pikkuoppilaaltani. Valmisteltiin kotona stressittä joulua: siivoiltiin vähän, ostettiin jouluruokia periaatteella jokaiselle jotakin, hankittiin lahjoja. Kuusi tuotiin sisään aattona ja koristettiin. Riisipuuro, joulurauhan julistus juhlavine musiikkeineen, käynti Kalevankankaan hautausmaalla ja sauna kuuluvat jouluaaton tapoihimme.

Sain mukavia lahjoja: kahvia ja suklaata, luettavaa ja palasia Pandora-rannekoruun, kummitytön yksivuotiskuvan kehystettynä ja paljon paljon muuta. Yläpuolella vasemmalla oleva kortti liittyy Kuopuksen kaveriltaan saamaan kekseliääseen lahjaan: muki, annospussillinen kaakaojauhetta ja puutikkuun rakennettu vaahtokarkkilumiukko.

Ai niin. Tänä jouluna oli taivaalla harvinaisuus. Täysikuu valaisi joulua (tai siis olisi valaissut, ettei taivas olisi Tampereella ollut pilvessä). Edellisen kerran se on osunut joulupäivään vuonna 1977 ja seuraavaa pitää odottaa 22 vuotta. Ehdin kyllä ihailla sitä ja tähtiä tapanin jälkeisenä iltana. Komea oli.