Viisautta, voimaa ja kauneutta

Joulun hengähdyshetki meni ja työt alkoivat. Viime hetkellä tartuimme vielä monivuotiseen perinteeseemme, piparkakkutalon rakentamiseen. Yleensä se on koristeltu ja kasattu juuri joulun alla, säilytetty sellofaanissa joulua koristamassa ja syöty loppiaisena, mutta nyt rakentaminen ja tuhoaminen hoidettiin kokonaan joululoman viimeisenä päivänä.

Joululoman laiskottelun jälkeen oli hyvä ottaa ryhtiliike ja tarttua kuntoiluhaasteeseen. Osallistuin Martta-kerhon lihaskuntotestiin. Kyykkäsimme, punnersimme, rutistimme vatsoja ja selkiä kilpaa kellon kanssa. Tulos oli ilahduttava: lihaskunto ei ole kokonaan rapistunut, vaikka olen laiskotellut aivan liian kauan. Liikkuvuus on kyllä kadonnut, kannettavana on ylimääräisiä kiloja ja juoksukunto on hävinnyt, ja siinä onkin haastetta. Kuntoilimme kauniissa ympäristössä, Pyynikin koulussa. Olisipa hauska työskennellä sellaisessa talossa.

Lisää kaunista opiskeluympäristöä oli tarjolla Helsingissä, jossa osallistuin täydennyskoulutuspäivään. Vietimme antoisan päivän yliopinton entisellä anatomian laitoksella, joka on entisöity ja modernisoitu käyttäytymistieteitä varten. Ulkoa tuo Siltavuorenpenkereellä sijaitseva Athena-rakennus on kauniin taivaansininen.

Koulutuspäivän päätyttyä kävelin iltapäivän sinertyessä Säätytalon, Valtioneuvoston linnan ja Tuomiokirkon ohi klassiselle tapaamispaikalle Stockan kellon alle. Kävimme ystävättären kanssa pitsalla ja jätskillä ennen junan lähtöä.

Seuraavana päivänä, eli eilen, oli ohjelmassa lisää kouluttautumista. Yksi lukuvuoden kolmesta pakollisesta opettajien velvoitekoulutuspäivistä vietettiin Nuolialan koulun salissa. Opetuspäällikön ajankohtaiset, paperinmakuinen arviointiaiheinen luento, jonka dioista meille luki opetushallituksen opetusneuvos. Sama rouva luki dioja myös lukuvuodenaloitus-vesossa 4,5 vuotta sitten. Opetussuunnitelmauudistuksen uskottavuutta syö, jos opetusneuvos käyttää samoja sanankäänteitä nyt arvioinnista ja silloin oppimisen tuesta. Iltapäivä vierähti mukavasti oman koulun kesken ryhmätöissä koulun arvoja ja visioita työstäen.

Veso sisällä, aurinko ulkona.

Veso-päivän jälkeen entiset lähikollegani, joiden kanssa hengailin aamupäivän luento-osuuden ja lounaan ajan, lähtivät pitsalle, mutta minä lähdin kotiin valmistautumaan teatteriin. Mies oli saanut lahjaksi liput Tampereen työväen teatterin versioon Miika Nousiaisen kirjaan perustuvasta näytelmästä Maaninkavaara. Olin esityksestä lähes ällistynyt, vähintäänkin hämmentynyt, ja samalla vaikuttunut: miten sama näytelmä voi olla aivan eri näytelmä. Tähän asti olen kuvitellut, että näytelmä on näytelmä riippumatta siitä, kuka ja missä se esitetään. Näin Maaninkavaaran joitakin vuosia sitten Helsingissä. Pääosaa esitti Jukka Puotila ja näytelmä oli vakava, hiukan draaginen tarina pelosta ja yksinäisyydestä, suorituspaineista, lapsen kuolemasta, perheen tasapainon järkkymisestä ja siitä, kuinka jäljelle jäänyt lapsi kantaa raskasta vastuuta perheen selviytymisestä. Lavalla oli kaksi näyttelijää, isä ja tytär, ja äärimmäisen minimaalinen lavastus. Myötätunto kohdistui molempiin henkilöhahmoihin. Eilinen versio oli niin ikään kahden näyttelijän varaan rakennettu, täynnä komiikkaa ja varustettu  erilaisilla vaihtuvilla lavasteilla, videoesityksillä ja myös yleisön hetkittäisellä mukaanotolla. Pääosaa esitti Mika Honkanen. Teemoina oli yhä edelleen suorittamisen paine ja vääränlainen vastuunkanto, mutta myötätunto kääntyi nyt tyttären puolelle isän vaikuttaessa ympäröivästä maailmasta irtautuneelta jörrikältä, joka ajaa takaa täyttymättömiä unelmiaan tyttärensä kautta. Kutkuttavaa olisi nähdä näytelmästä kolmas versio Jyväskylässä. Siinä on ymmärtääkseni lavalla useita näyttelijöitä sekä laaja kattaus niin koomiikkaa kuin rekvisiittaakin.

Iltaa kohti pakkanen on tänään taas kiristynyt ja luvassa on kylmä viikko. Luokassani on ollut melko kylmä. Oppilaiden kanssa touhutessa on lämmin, 17 asteen lämpötilalukemista huolimatta, mutta tuntien jälkeen "paperihommia" (sähköisiähän ne paljolti ovat) tehdessä ja tulevaa suunnitellessa huopa hartioilla on tarpeellinen. Tarvitaan siis lämmikettä. Nepalilainen maitotee toimii ja mausteinen linssikeitto. Maustan linssikeiton ohjeesta poiketen valkosipulilla, paprikajauheella ja chilimausteseoksella.

Teekannu pysyy lämpimänä huopaisen pannumyssyn alla. Se oli joululoman löytö Tampereen luontokaupasta, laadukasta ja kaunista Etelä-Pohjalaista käsityötä.

Tänään latasin kalpean talviauringon valolla akkujani Iidesjärven jäällä. Kevyt pakkaslumi hohti ja askeleet niukuivat. Maisa parka vain on käynyt kovin palelevaiseksi. Kylmä kävi kävi sen tassuihin ja jouduin kantamaan sitä paluumatkalla. Alle kolmikiloista on kuitenkin kevyt kantaa.

A niin kuin arki - välipäivät

Tapaninpäivänä ajelimme mummoloihin Etelä-Pohjanmaalle ja näimme jopa hiukan lunta. Luminen maisema alkoi Virroilla, jatkui Alavudelle ja myöhemmin illalla matkaa jatkaessamme sitä tuiskutti vielä Kuortaneellakin, mutta Seinäjoella maa oli musta. Lumetonta oli myös seuraavana päivänä koko matkan Jalasjärven kautta kotiin palatessamme. Sunnuntai, siis toista joulupäivää seuraava päivä oli kuitenkin kirkkaan aurinkoinen ja rapsakka pikku pakkanen raikasti talvisään. Sama kirkkaus jatkui tänään ja teimme Maisa-koiran kanssa tutkimusretken Iidesjärven rantapoluille. Uskaltauduimme muutaman metrin irti rannasta jäällekin ihmettelemään jäätyvän veden ja tuulen muovailemia hyytäviä taideteoksia.

Järven itäpäässä tuuli oli ilmeisesti sekoittanut vettä niin, että se oli lopulta jäätynyt yhtenäiseksi kirkkaaksi kanneksi pikku palasina. Jään läpi törröttävät kaislat olivat saaneet jäiset maljakot. Maisa voitti nopeasti kirkasta jäätä kohtaan tuntemansa epäluulon ja tassutteli pian hihnankantaman päähän jäälle. Itse en uskaltanut kuin parin metrin päähän rannasta. 

Joulu loppui siis aikanaan - hyvä niin, sillä ei kai kukaan laiskottelua kovin kauan jaksa. Arki maistuu ruisleivältä ja koostuu tavallisista rutiinitöistä. Pyykkiä, tiskiä, paikkojen oikomista. Tuulikaappi on alkanut koetella hermoja, saan itkupotkuraivohalvauksen joka kerta, kun joudun sen ohi tai läpi. Siksi päätin kokeilla onneani ja tilata säilytystiloihin erikoistuneen ammattilaisen katsomaan, mitä sille voisi tehdä. Rahaa ei remontointiin ole paljon käyttää, mutta herrasmies, jonka kanssa suunnittelukotikäyntiä sovittelin, tuumaili heillä olevan juuri nyt oikein hyvä välipäivätarjous.

Välipäivät ja loppiaista edeltävät päivät koostuvat myös ystävistä. Huomenna lounaalle yhden kanssa, keskiviikkona saan vieraaksemme toisen, kolmannen tapaan sirkuksen merkeissä sunnuntaina ja uuden vuoden ensimmäisinä arkipäivinä karkaan neljännen kanssa kaksin tyttöjen reissulle Helsinkiin.  Lisäksi Miehen veli  perheineen, ystäviähän hekin, saadaan vieraaksi uuden vuoden päivänä. Ja kukapa tietää vaikka muutakin mukavaa sattuisi kohdalle.

Ihan pihalla

 

Aikataulutin itselleni tiukkaan kuljetuspalvelua. Esikoinen ja Poika pelaavat koko viikonlopun salibandyturnausta eri puolilla kaupunkia ja Kuopuksellekin osuivat ylimääräiset uintitreenit. Arvelin siis ajelevani tuomassa ja viemässä muista perheenjäseniä aamusta iltaan. Vaan toisin kävi: Mies sai vanuteltua aikataulut sellaisiksi, että vapauduin palveluksesta lähes täysin! Aamukeikalla kävin ostamassa puutarhamultaa, kesäkukkamultaa, kuoriketta, kevätlannoitetta ja muutaman orvokintaimen. Toisen autoilukierroksen jälkeen ulkoistin itseni takapihan aurinkoon ja aloitin hommat terassin huuhtomisesta ja terassikalusteiden pesusta. Jatkoin perennapenkkien siistimiseen, orvokintaimien istuttamiseen ja lannoitukseen & nurmikon kalkitsemiseen. Kun takapiha tuli valmiiksi, jatkoin puuhailua etupihalla.

Maskotti opettajien olohuoneessa.

Perjantain työpäivän vietin koulutuksessa Ylöjärven upeassa uudessa lukiossa. Huikean hienot tilat! Kateus hiipi mieleen: olisipa hienoa saada joskus työskennellä sellaisessa ympäristössä! Uskon kyllä vahvasti, että ympäristön viihtyisyydellä on merkitystä opiskeluilmapiiriin. Toisaalta olen iloinen siitä, että minulla on ensi syksynä odottamassa oma ihan mukava luokkatila alakoulussa ja tämän vuoden työtilaton kiertolaisuus sisäilmaongelmaisessa, karussa ja epäviihtyisässä yläkoulussa päättyy. Eivät minunkaan asiani siis ihan huonosti ole!

Ruotsinluokan viisauksia.

Koulutuspäiviä osuikin kaksi peräkkäin, kun olin torstaina Tampereella Monitoimitalo 13:ssa opiskelemassa yhteistoiminnallisuutta. Alan päästä jyvälle siitä. Siitäkin.

Pedacafessa oli tarjolla hyviä keskusteluja ja nameja.

"Huolehdi ylellisyydestä, arki hoituu kyllä itse itsestään."

Kaiken auringon ja oppimisen ilon takana on ollut pieniä varjojakin. Tulin joutuneeksi minulle mieluisaan ja tärkeään työryhmään, jonka tarkoituksena on tuottaa yhdessä asiakirja. Työ aloitettiin yhdessä ja työryhmästä kaksi olivat pian jatkaneet työtä yhdessä omalla ajallaan palan matkaa eteenpäin. Hienoa, ajattelin, näinhän tämä sujuu, jokainen antaa oman panoksensa sopivan ajankohdan ja inspiraation osuessa kohdalle. Päätin olla omalta osaltani myös aktiivinen, ja kommentoin muutoksia ja muokkasin tekstiä edelleen työstettäväksi. Laadin sähköpostiin listan kohdista, joita pitäisi vielä yhdessä miettiä. Valmistelin jopa seuraavaa työvaihetta kokonaisuutta jouhevoittaakseni, sillä aikataulu on hiukan kireä. Niin en olisi kuitenkaan saanut tehdä. Osoittautui, että osaamista voi olla vain harvoilla, kysyä tai ehdottaa ei saa eikä (varsinkaan) erehtyminen ole luvallista. Jopa kehuksi tarkoittamani kommentti vääntyi rumaksi todisteeksi tunaroinnistani. Olen ymmälläni ja pettynyt. Olisi minulla ollut työlle paljonkin annettavaa.

Onneksi elämäni on täpö täynnä muita mielenkiintoisia projekteja.

Pääsiäinen ja paluu arkeen

Pääsiäinen livahti ohi nopeasti. Tapasimme ystäviä Jämsässä ja Helsingissä ja saimme vieraita. Lankalauantaina 4.4. vietimme pienieleisesti kihlajaispäivää. On kulunut pian 21 vuotta siitä, kun Miehen kanssa tapasimme, täydet 19 vuotta on mennyt kihlautumisesta ja 17. hääpäivä häämöttää elokuussa. Kiitän Miestä pitkämielisestä lempeydestä, jolla hän enimmäkseen osaa suhtautua mielenliikkeisiini ja temperamenttiini. Juhlistimme vuosipäivää viimeisellä Ranskasta tuomallamme samppanjalla.

Helsingissä piipahdimme tapaamassa ystäviä ja pois lähtiessämme ajelimme lenkin Munkkiniemen, Seurasaaren, Hietaniemen ja Kaivopuiston rantoja katsellen keväisiä merimaisemia. Jalkauduimme Uunisaareen, jonne oli vielä kävelysilta paikoillaan.

Maisa-koira nauttii auringonläikissä torkkumisesta.

Taikinaterapiaa: mutakakkua, rahkapiirakkaa ja banaanikakkua.

Viikot pääsiäisen jälkeen ovat olleet hyvin hyvin kiireisiä. Työpäivien jälkeen on ollut opetussuunnitelmatyöryhmää, ammattiyhdistyksen kokousta, kunnan kieltenopettajien kokoontumista ja jos jonkinlaista muuta kokousta ja palaveria. Huvituksiakin on ollut: teatteriin olen ehtinyt kahdesti (Valokuvavarkaat Työväen teatterissa ja Ihmisen osa Tampereen teatterissa), ammattiyhdistyksen illanvietossa oltiin espanjalaisten tapasten äärellä, lähikollegojen kanssa istuttiin pienimuotoista viininmaistajaisiltaa.

Kevätilmat ovat olleet hyvin vaihtelevia. Aurinkoiset päivät ovat energisoivia. Yhtenä aurinkoisena päivänä kävin tutkailemassa kevään merkkejä Arboretumissa ja toisena Kaupissa.

Krookuksia Arboretumissa.

Sormet syyhyävät jo päästä tositoimiin.

Kotikaupungin kattojen yllä

Katselin kuvia kännykän albumissa ja jouduin toteamaan, että montaakaan valokuvaa ei ole talven aikaan tullut otettua. Talvi oli valoton ja sateinen. Kamerasta löytyi kyllä kuvia, jotka otin juuri kevätlukukauden edellä käydessäni kahvilla Tampereen uudessa maamerkissä, Tornissa, muutaman työkaverin kanssa. Lukukausi siis ainakin alkoi huipulta. Pitkältä tuntunut, rutiineista täyttynyt talvi on mennyt nopeasti muistijälkiä jättämättä.

Hiihtoloman tienoilla oli kylläkin jonkinlainen elokuvatiivistymä: hiukan runsaan viikon aikana kävin neljästi (!) elokuvissa. Ystävän kanssa kotimainen Viikossa aikuiseksi (hauskan harmitonta kohellusta), miehen seurassa ranskalainen Ranskalaista häähumua (Qu'est-ce qu'on a fait au Bon Dieu?, aivan mainio, yltää parhaiden näkemieni elokuvien listalle) ja brittiläinen Kaiken teoria (The Theory of Everything, hieno tositarina ja Eddie Redmaynen huikea roolisuoritus) sekä vielä mustavalkoinen mykkä klassikko Tampere-talossa Chaplinin Poika (The Kid) elävän musiikin säestyksellä, seuranani ystävätär.

      

Lyhyt talvinenkin jakso alkuvuoteen kuului, sekin tosin auringon valoa vailla. Aurinko piilottelikin aina maaliskuulle saakka. Lumi muuttui sohjoksi ja kuraksi hiihtolomalla enkä ehtinyt suksille tänäkään vuonna. Ainoa matka hiihtolomalla suuntautui miehen vanhempia tervehtimään. Appi joutui sairaalaan tammikuussa ja uupui nopeasti, vain kuudessa viikossa, vaikeaan sairauteen. On vaikea uskoa, että hän vaikutti vielä joululomalla käydessämme olevan kutakuinkin voimissaan. Hautajaiset olivat kaksi päivää sitten, jotakin on pysyvästi toisin. Elämä kuitenkin jatkuu ja arki rullaa eteenpäin samanlaisena.