Syyskuun intiaanikesä

Syyskuu on ollut poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoiset illat ovat houkutelleet pitkille kävelyretkille koiran kanssa. Kun lähitienoot alkavat näyttää liian tutuilta, on hyvä laajentaa näkökulmaa Pyynikinharjulle ja Pyhäjärven rantoihin sekä Kaupin metsiin upeine maisemineen Näsijärvelle.

Herukkasato takapihan vielä pienistä pensaista.

Kettu aamuhämärissä.

Keväällä jo kertaalleen kukkinut alppikärhö kukkii jälleen syyskuun lämpimässä.

Koiraystävä ja omenasato.

Maisan pahasti huopaantunut turkki jouduttiin leikata aivan lyhyeksi.

Kesä jatkuu

Tampereen kaupunki on tänäkin kesänä tarjonnut asukkaidensa iloksi muutamia kukkaniittyjä. Viime kesänä niihin kylvettiin auringonkukkia, tänä vuonna ruiskukkia, malvoja unikoita ynnä muita kesän kaunistuksia. Ihmiset poimivat niitä innokkaasti isoiksi kimpuiksi, mutta onneksi muutamia oli säästynyt kuvattavaksikin.

Perhosia oli tänä kesänä liikkeellä poikkeuksellisen vähän. Takapihalta löytyi siitä huolimatta useampia toukkia, joista toivon ensi kesän aurinkoisiksi päiviksi uusia liihottelijoita perennapenkkiini.

Elokuisia retkiä

Kävimme Yyterissä uintiretkellä loppukesän helteillä. Halusimme ottaa mukaamme nelijalkaisen ystävämme ja löysimme päärantaan hiukan etäämmältä rannan, jonne on luvallista viedä lemmikkejä. Koiria olikin kaikenkarvaisia ja hevosiakin useita. Tunnelma oli päärantaa rauhallisempi: juuri kyseisenä päivänä isolla uimarannalla olisi ollut hirmuinen tungos ja väenpaljous. Koirarannalle suuntaamme toistekin.

Juuri koulunalun alla houkuttelin ystävättären mukaani ihmettelemään Mänttän uutta taidekeskusta. Katselimme näyttelyt Pekilossa ja Göstassa (modernia taidetta) ja Joenniemen kartanossa (klassisempi kokoelma).

Poikani loppukesän ja syksyn innostuksen aihe on ollut geokätköily. Kaikki lähimaastojen kätköt on koluttu ja seikkailijan mieli halajaa kotikulmia kauemmas. Mies lupasi lähteä etsimään kätköä Lempäälästä Hirvi-Simunan kiven luolista. Sillä aikaa kun mies ja poika kolusivat luolia, minä retkeilin kiven lähiympäristössä sateen raikastamassa metsässä koiran kanssa ja yritin tunnistaa sieniä kännykän avulla - laihoin tuloksin. Metsäretket virkistävät kuitenkin aina, oli sitten kotiintuomisina sieni- tai marjasatoa tai ei.

Loppukesän lämpö

Viime viikolla kävin yhdessä suosikkipaikoistani Tampereella, Hatanpään Arboretumissa. Ruusutarha oli jo lähestulkoon parhaassa loistossaan.

Omalla etupihallani perhoangervot ovat jo kukkineet ja osa töyhtöangervoistakin samoin kuin muutamat kuunliljat. Mustilanhortensia kuitenkin valaisee varjoista etupihaa valkoisilla kukinnoillaan.

Takapiha on hurjan helteen jäljiltä hiukan voipuneen oloinen. Nurmikko on kuivunut ruskeaksi ja suurin osa perennoista on jo parhaan loistonsa nähnyt. Pensasaidan taakse istuttamistani kasveista punahatut ovat kuitenkin voimissaan. Muutaman vuoden ikäisessä Sinikka-luumupuussa on ensimmäinen raakile. Syysleimut ovat parhaimmillaan juuri nyt.

Lumikärhö aloittelee kukintaansa. Etsiskelin toista taimea pihan vastakkaiselle puolelle kuitenkaan sitä löytämättä.

Nepalinhanhikki ja kurjenpolvi.

Tähkätädyke.

Yllättäen aivan tyhjästä ilmestynyt hento malvan varsi puhkesi kauniisti kukkaan perennapenkin reunassa.

Pioniunikko olisi kokeilemisen arvoinen, jos innostuisin siemenistä asti kasvattamisesta.

Ukkosen uhka.

Tänä aamuna hoksasin, että hitaat lehdenlukuaamut alkavat olla ohi. Ajatukset ovat askarrelleet jo töissä: tutkailin uuden lukuvuoden lukujärjestyksiä ja kaivoin käsiini uudet oppikirjat, joihin olisi pitänyt tutustua ennen töiden alkua. Huomenna pitäisi jo käydä ottamassa tuntumaa itse työpaikalle.

Töihinpaluun vastapainoksi kävelimme pitkän helteisen lenkin Maisa-koiran kanssa. Matkan varrella huomio kiinnittyi paitsi metsässä mustikoihin myös pientareiden surisevaan touhukkuuteen. Perhosiakin näin muutaman. Niitä on ollut liikkeellä tänä kesänä todella vähän.