Vertaistuen voima

Vuorotteluvapaablues alkaa jo hetkittäin kääntyä kohti valoa. Toissailtana kävin sauvakävelylenkillä Pyynikillä kokonaisen lukuvuoden vuorotteluvapaalla olleen ystävättären kanssa. Oli mukavaa -ilahduttavaa ja lohduttavaa - kuulla, että hänellä oli ollut vuorotteluvapaansa alussa aivan samanlaisia tuntemuksia ja sana, jota hän tunteesta käytti, kuvaa olotilaa hyvin. "Arvottomuuden tunne." Sitähän se on. Merkillinen irrallisuus kaikesta siitä, mihin on tottunut, ja ulkopuolisuus. Minua ei kukaan tarvitse.

Arkipäivät eivät täyty siitä, mitä lukujärjestyksessä on annettuna vaan on ihan itse keksittävä ajalle merkitys. Pelkkä oleminen on yhä hirvittävän vaikeaa. Varsinkin, kun olen paljon kotona ja siellähän tekemistä riittäisi vaikka vuorokaudet ympäri. Mutta siivoaminen ei ole varmaankaan se, millä on mielekästä päivänsä täyttää? Alakerran, jossa oleilen eniten, yritän kyllä pitää silmämääräisesti katsottuna siistinä ja siirrän tasoille ja rappuun kertyvät tavarakasat, -läjät ja -pinot yläkertaan. Vaatteita (niillä on taipumus levittäytyä lähes aggressiivisesti, kuin jättipalsami tai lupiini, luontoon päässyt puutarhakarkulainen), leluja (enää harvemmin ja vähemmän, suuri sääli) sekä koulu- ja muita kirjoja jää ajelehtimaan lasten - ja vähän aikuistenkin - jäljiltä päivittäin. Lasten sekaisista huoneista pysyttelen poissa, tosin kiusallisen tietoisena siitä, että jonakin näistä päivistä niiden kimppuun on käytävä tosi tarkoituksella. Poissa silmistä, poissa mielestä?

Takaisin siihen vertaistukeen: oma suuri arvonsa on siinä, että saa uusia ajatuksia ja joutuu haastamaan tai perustelemaan vanhoja käsityksiään toisella tavalla ajattelevan seurassa, mutta samalla tavalla ajattelevan ja samaa tuntemusta osuvasti juuri oikeilla sanoilla kuvaavan löytäminen on silkkaa iloa.

"Nykyhetkeen sisältyy myös tässä oleminen. Vastustatko tässä ja nyt -hetkeäsi? Jotkut tahtoisivat aina olla jossakin muualla. Heidän ‘tässä’ ei ole koskaan kyllin hyvä. [---] Missä tahansa oletkin, ole siellä täydellisesti. Jos katsot, että tässä on sinun kohdallasi sietämätön tilanne, että se tekee sinut onnettomaksi, sinulla on kolme vaihtoehtoa: vetäydy pois tilanteesta, muuta se tai hyväksy se täydellisesti. Mikäli haluat kantaa vastuun elämästäsi, sinun täytyy valita yksi noista kolmesta vaihtoehdosta. Ja sinun täytyy valita nyt. Hyväksy sitten seuraukset. Ilman selittelyjä.

Älä etsi onnea. Jos etsit, et löydä sitä, sillä etsiminen on onnen vastakohta.”

- Echart Tolle -

Viimeksi kirjoitin onnellisuuden etsimisestä. Oivallus ja suunta löytyy lainauksista. Oikeastaan olen aina tiennyt, että on kyse valinnasta ja päätöksestä. Harvoin olen katunut niitä asioita, jotka olen tietoisesti valinnut tekeväni. Jos joku on mennyt pieleen, onhan se harmittanut toki, mutta katua sitä ei ole voinut. Eikä toivoa toiseksi. Työhön liittyen taustalla väijyi ajatus, että en koskaan oikeastaan valinnut nykyistä ammattiani. Ajauduin siihen monen sattuman summasta. Tänä vuonna - etäisyyttä työhön ottaessani - on nyt selkeästi valinnan paikka: joko päätän jatkaa nykyisellä tiellä ja pitäytyä päätöksessä tai muuttaa suuntaa. Luotan siihen, että päätös syntyy ja pysyy. 

Miksi se nykyinen työ on tuntunut niin raskaalta viime vuodet? Minne kutsumus katosi ja miksi? Mitä pitää muuttaa, jotta työ muuttuu jälleen mielekkääksi? Ja pitääkö muuttaa työssä vai minussa itsessäni? Sadat kerrat olen yrittänyt saada sormeni juuri siihen kipupisteeseen. 

Palautteen puuttuminen on varmasti hämärtänyt perspektiivin. Jos palautetta tulee, se on pääsääntöisesti teinien nurinaa, vanhempien valitusta ja huomautuksia jonossa viipyvistä töistä. Sitä heijastumaa vasten on - ainakaan minunlaiseni sosiaalisesti orientoituneen - äärettömän vaikeaa peilata omaa osaamistaan. Opettajan työ on myös hyvin itsenäistä = yksinäistä: luokassa on harvoin toista aikuista, jonka kanssa puntaroida toimintatapoja ja ehkä saada jopa kannustusta. Työn kautta positiivista palautetta tulee ehkä epäsuorasti: jos hoidat hommasi oikein, saat kuormasi päälle vielä lisää tehtävää. Varmuus työn hyvästä laadusta pitäisi siis löytää omasta itsestään. Siinä on haastetta.

Kiireen tunnun lisääntyminen ahdistaa. Prosessoin asioita nykytempoon nähden liian hitaasti ja tahtoisin kehitellä ja valmistella asioita rauhassa. Työn tiukka aikataulusidonnaisuus ja perheen yhteensovittaminen työhän aiheuttavat hankausta. Lisäksi työhön lisätään jatkuvasti ulkopuolelta tulevia uusia velvoitteita, tyypillisesti byrokratiaa ja oman selustan turvaamista, jotka vievät aikaa ja energiaa varsinaiselta ydintehtävältä. Se, että selustaansa pitää turvata, toisin sanoen pelko luottamuksen puutteesta, aiheuttaa uhan tuntua. Jatkuvasti pitää arvioida kriittisesti, olenko tehnyt oikein ja riittävästi vai voiko joku hyökätä vastaani syyttäen huonosti tehdystä tai peräti tekemättömästä työstä. Se on epämääräinen pimeä, hahmoton vaara. Näihin pitää oppia suhtautumaan... oikein. Mitä se oikein sitten tarkoittaakaan.

Juhlapuheissa suomalainen peruskoulu on kiiltokuvan kaunis, mutta arkikeskustelussa siellä tehtyä työtä harvoin arvostetaan ja arvostuksen puute näkyy myös niukkenevina resursseina. Arvostanko tällä hetkellä itsekään työtäni, puhunko siitä innostuneena ja ylpeänä?

Persiljaa, basilikaa ja viinisuolaheinää.

Pilariomenapuun yllättävä sato.

Syksy näkyy takapihalla. Pihlajanmarjat ovat jo kirkkaan

oransseja, aronian marjat kiiltävän mustia. Pelargoneista muutama on jo luovuttanut syysöiden koleuden vuoksi.

Etana, etana, näytä sarves...

Aronia yrittää piilottaa ensimmäiset vihreänsä menettäneet lehdet.

Viimeiset rohkeat kurjenpolvet.

Kääpiöjaloangervo. Ehkä annankin sen levitä ensi kesänä vapaammin.

Vielä pari makeata mansikkaa, nekin kainosti vihreän peiton alla piilossa.

Syysleimut, niitä toivoisin paljon erilaisia. Ne viihtyvät luonani huonosti, siksi arvostan suuresti niitä harvoja versoja, jotka jaksavat kukkia. Sama pätee ystäviin.

Ai niin. Viimeinkin sain selville pilariomenapuun lajin. Istutin niitä ensimmäisenä syksynä nykyiseen kotiin muutettuamme kaksi. Toinen, Flamenco, joutui jäniksen suuhun. Bolerokin kärsi muutaman oksan tappion, mutta ei lannistunut.

'Bolero' Apple - Ballerina®

Description:	Compact columnar tree. Medium sized flat-round fruit with smooth green skin, small amount of red blush on exposed surface.Crisp and juicy flesh with good flavour. White flowers are flushed with pink. Suitable for fresh fruit, drying and cooking.
Maturity:	Matures mid-season.
Tree Size:	Tree grows to approximately 600mm x 3.5 metres.
Comments:	Produces fruit on spurs close to the main trunk. If a side branch appears it can be pruned back to 100mm from the main trunk. An excellent choice for a small garden or for growing in containers. The unusual habit lends itself to narrow garden beds
Culture:	Moderate tree vigour.

Lähde: www.flemings.com.au/fruit_details.asp?CULT_ID=BALL