Sydäntalven kuulumisia

Tämänkin jutun voisi aloittaa taas "lumi tuli, lumi suli". Vuodenvaihteen jälkeen on ollut keliä äärestä laitaan - lähinnäkin juuri niitä ääriä ja laitoja eli paukkupakkasia ja raskaanharmaata vesisadetta. Välissä oli yksi viikonloppu ihanteellista ulkoilusäätä ja tänään: ihana kevätaurinkoinen päivä. Linnut laulavat jo poutasäällä kevätlaulujaan ja aurinko tuntui jo näyttäytyessään lämmittävänkin.

Kylmimpinä päivinä luokkahuoneen lämpötila laski epämiellyttävän viileisiin lukemiin. 14 astetta ei ole aivan riittävä sisälämpötilaksi. Huopasaalista tuli hyvä ystävä töissä samoin kuin vedenkeittimestä. Lämmikettä ulkoisesti ja sisäisesti.

Tuulikaappiraivarit - kestoaihe kotona. Mikään ei ole varmempi hyvän tuulen romuttaja kuin tuulikaapin lattialla vellova sekalainen kenkämeri, jonka aalloilla kelluu päivän palvelusta hylättyjä takkeja ja matkalleen uupuneita reppuja. Kerran nuorimmaiset yllättivät ja ilahduttivat minut oikomalla kaiken tip top ennen kotiutumistani. Siinä määrin olen kyllästynyt kaaokseen pikkueteisessä, että tilasin naulakoiden eteen taitto-ovet. Varsin toimiva ratkaisu! Talvilomaviikolla udistetaan vielä huonosti tarkoitustaan palvelevat (rumat) naulakot. Sittenpä kelpaa myös uusien kotimaisten talvikenkieni oleilla omalla paikallaan.

Lumiköynnöksin koristetut oksat ilahduttivat harmaan päivän ulkoilua.

Kaksosten koulun valinnaisaineillan ukulelepajassa opin muutaman soinnun. Olisipa hauska osata soittaa!

Tammikuun lopussa oli aihetta juhlaa: Jyväskylässä pohjoismaisten kielten opiskelijoiden ainejärjestö Svenska klubben täytti 55 vuotta. Nostalgiaa, ystäviä, ihmisiä vuosien takaa, naurua, ihan vähän liikutustakin, hurjan kauniita ja upeita nuoria (paljon fiksumpia kuin me aikoinamme), juomalauluja, puheita, hyvää ruokaa ja vähän viiniäkin, jopa pari askelta tanssilattialla (mitäpä siitä, etten tanssia ole koskaan osannutkaan). Olipa hauskaa, että kutsu saavutti minut sattumalta.

Jo monen vuoden takaiset islantilaiset villalangat alkavat viimein valmistua lapasiksi.

Viikko sitten olin mukana vanhojen kollegojeni teatterireissulla Hämeenlinnassa. Lähdimme matkaan jo aamupäivällä pikkubussilla. Menomatkalla pysähdyimme Tiirinkosken tehtaalla lifestyle-putiikissa ja kahvilassa. Myynnissä oli kaikenmoista somaa, mutta mitään ei tarttunut mukaan. Kahvilan lohitäytteinen vohveli oli kuitenkin herkullinen. Matka jatkui Minttu sekä Ville -improvisaationäytökseen, jossa näyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen sekä pianisti Samuli Laiho hauskuuttivat yleisöä. Näytöksen jälkeen siirryimme päivälliselle. Ravintola Piparkakkutalo on miljöönä kaunis, mutta valitettavasti kokemus oli muuten hiukan epäonnistunut. Olimme jakautuneet kahteen seurueeseen ravintolan eri puolille. Pöydät varattiin kahtena erillisenä kuuden hengen joukkona siksi, että yli kymmenelle pöytää varatessa koko seurueelle olisi pitänyt ottaa sama menu. Meidän pöytäämme osui kuivakan hymytön tarjoilija, ruoka, jonka olisin toivonut voivani tilata, oli loppunut vaikka oli vasta iltapäivä, ja annoksessa, jonka lopulta sain, oli puolet perunoista niin palaneita, etten voinut syödä niitä, vaikka en kranttu olekaan. Yleensä en ravintoloissa ruuasta nurise, perisuomalaiseen tapaan, mutta tällä kertaa rohkaisin mieleni ja huomautin. Tarjoilijarouva vastasi "jaa", ja jatkoi puuhiaan. Toisessa seurueessamme oli myös ollut samantyyppisiä ongelmia. Heidän tarjoilijansa oli pahoitellut tapahtunutta kovin ja tarjonnut jälkiruuat ilmaiseksi. Minä maksoin jälkiruokakahvistani, vaikka se menikin ensin väärään laskuun.

Tiirinkosken tehtaan kahvilassa oli lämmin tunnelma.

Töissä päättyvä viikko on ollut hektinen, niin kuin niin moni muukin kuluneista viikoista. Perjantaina oli jälkimmäinen ruotsinopettajien kaksipäiväisestä koulutuksesta. Harmillista, että usein ne asiat, joista karsimalla voi väljentää aikataulujaan, ovat yleensä ne hauskimmat: jätin viikko-ohjelmasta kirjaesittelyn ja seutuops-ryhmän pikkujoulut - kaikkeen kun ei vain aika ja energia riitä.

Tänään oli viimein ihana aurinkoinen ulkoilupäivä! Onneksi ehdin ulos siivouksen keskeltä. Kiireisen arjen keskellä siivoaminen on jäänyt vähiin. Ruuhkavuodet ja aikataulutettu elämä työn, lasten harrastusten ja ruokakaupan Bermudan kolmiossa ovat kyllä pakottaneet oppimaan epäsiisteyden ja sekamelskan sietämistä, mutta jossainhan se raja silti aina kulkee. 

PS. Kuinka voimattomaksi voikaan itsensä tuntea tekniikan edessä polvillaan. Olen jo pitkään miettinyt blogin otsikon vaihtamista ja väriteeman muuttamista. Tänään nuo muutokset tein ja voihan rähmäiset räpylät - kaikki blogilinkkini katosivat enkä saa uusia tallennettua. Aiemmin olen tuskaillut kuvien asettelun kanssa, ne kun tahtovat pomppia ja nyrjähdellä mielihalujensa mukaan niin, ettei lopputulos ole läheskään aina sitä, mitä toivoisin.

Toukokuu kääntyy kesäksi

Yökylävieras Jasu.

Toukokuu oli kiirettä ja hulinaa. Kokeenkorjausta ja oppilaanarviointia riitti. Aikaa piti olla tehdä väljästi, mutta silti kiire pukkasi päälle ja kasvatti stressiä. Palavereja riitti teemapäivien, oppilasasioiden ja monen muun tiimoilta. Viimeinen työviikko oli monella tapaa myös tunteikas: syksyllä vanha tuttu talo jää taakse ja tilalle tulee uusi, jo tuttu kyllä sekin, mutta syksyllä tarjolla uusin vivahtein. Siirryn siis ylä- ja alakoulun kesken jaetusta työstä kokonaan alakouluun. Vaikka talo on tuttu, siirtymään liittyy hiukan jännitystäkin: millaiseksi uusi työ muotoutuu. Haikeana jätän ison työyhteisön ja vuosi vuodelta paremmaksi jalostuneen yhteistyön lähikollegojen kanssa. Uudessa työyhteisössäni, mukavista ihmisistä koostuvassa, olen kielten- ja aineenopettajana ainoa lajiani. Haikeana jätän myös oppilaat, sillä valvontaluokkani oli mukava joukkio eikä muissakaan nyt päättyneenä lukuvuonna opettamissani ryhmissä ollut moitteen sijaa. Nuoret ovat tietysti nuoria ja murinaa tulee aina, mutta kokonaisuus oli poikkeuksellisen toimiva. Oppilaiden kannalta on epäilemättä vain hyvä, jotta saavat nähdä myös toisenlaisen toimintakulttuurin ja luottavaisin mielin jätän heidät hyviin käsiin.

Joka tapauksessa muutoksen tuulet siis puhaltavat ja lähtijää muistettiin kukkasin (huikean upea pelargoni ja lumisade koko opettajakunnalta ja suloinen auringonkukka lähikollegoilta) ja lahjoin. Erityisesti valvontaluokan antamia lahjoja availlessa tunteet läikähtelivät moneen suuntaan, päällimmäisenä kuitenkin ilo ja kiitollisuus siitä, että yläkoulu-urastani jäi mukava maku. Lahjat olivat todella hienoja ja arvokkaita. Olisipa mukavaa kuulla nuorten kuulumisiaan myöhemminkin. Sekin kiinnostaisi tietää, mille alalle kukin heistä suuntautuu.

Metsäretkiä teimme Maisa-koiran kanssa ahkerasti koko toukokuun aina sään salliessa. Koleaa ja sateistahan toukokuussa oli, mutta kevät eteni kuitenkin vauhdikkaasti.

Viimeisellä kouluviikolla pääsin luokkaretkellekin. Meidän kaksoset lähtivät luokkansa mukana Hämeenlinnaan ja minä pestauduin huoltojoukkoihin. Vierailukohteina olivat Hämeen linna, Militaria-museo ja Aulanko. Kovin oli mukavaa joukkoa lastemme luokkakaveritkin!

Kansallismaisemaa Aulangolta.

Metsäpäärynät kukkivat Arboretumissa.

Arboretumin magnoliat.

Toukokuun loppu ja päättäjäispäivä oli useammallakin tavalla jäähyväiset vanhalle ja uuden alku. Esikoinen sai peruskoulunsa päätökseen ja kaksoset siirtyvät yläkouluun. Olen hyvin onnellinen lasten hyvästä koulumenestyksestä. Ja paljosta muusta.

 

Kesän matkasuunnitelmat.