Hiljainen viikko

Tänä lukuvuonna olen työskennellyt kahdessa koulussa, isossa yläkoulussa, jossa on suuret sisäilmaongelmat sekä pienessä alakoulussa, jossa on vähäisemmät sisäilmahaitat. Molemmissa työyhteisöissä on vahvuutensa, isossa talosssa saman aineen opettajat muodostavat tukiverkoston, kun taas pienessä joukossa ei ole lähikollegoja, mutta henki on muuten ystävällisen välitön. Kuluneella viikolla sydäntäni on lämmittänyt erittäin paljon apu, jota olen sain alakoululla monelta taholta. Kaikki alkoi siitä, että kieltenluokan projektori, joka on ollut kovassa käytössä, alkoi reistailla. Idea, joka oli omassakin päässäni jo itänyt, tuli lausutuksi ääneen toisella suulla ja toteutus lähti etenemään nopeaan tahtiin. Siirsin pulpetit ja muun kevyemmän irtaimiston kiirastorstaina neljäsluokkalaisten kanssa naapuriluokkaan, joka on toiminut alkuopetuksen aamuhoitoluokkana sekä kerhotilana. Pääsiäiskirkkoretken jälkeen luokkaan tuli neljä työkaveria, joiden avustuksella siirtyivät isommat kalusteet tuossa tuokiossa tilasta toiseen ja kassit tyhjenivät yhdessä hujauksessa kaappeihin. Olen äärettömän kiitollinen tästä harvinaisesta kokemuksesta. Äärettömän harvoin olen saanut samalla heittäytyä muiden ihmisten pyyteettömän, vapaaehtoisen avun varaan.

Olen onnellinen paitsi siitä, että luokkatilanani on nyt valoisampi, ilmavampi ja väljempi huone, myös siitä, että saan ensi syksynä siirtyä kokonaan tuohon pieneen hyväntuuliseen joukkoon, vaikka monia mukavia ihmisiä jään vanhastakin joukosta kaipaamaan.

Ostin alkuviikosta lähimarketista nipun punaisia tulppaaneja ja toisen valkoisia inkaliljoja. Niistä tuli kaunis yhdistelmä maljakossa, mutta tulppaanit ränsistyivät nopeasti, kun taas inkaliljat ovat juuri nyt kauneimmillaan.

"Mutta Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä.

- Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä.

- Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia."

Tove Jansson: Taikatalvi (1958)

Säät ovat olleet yhä edelleen harmaan pilviset. Tänään lankalauantaina aurinko pilkahteli lupaavasti ja säntäsin saman tien ulos metsälenkille Maisa-koiran kanssa. Poluilla oli märkää ja siellä täällä vielä luntakin. Mustikanvarvuissa näkyi jo silmut. Sammaleet levittäytyivät kivien kyljissä ja kosteikoissa tuoreena vihreänä peittona, paikoin askelia pehmensi paksu pehmeänruskea neulasmatto.

Kuono kohti kevättä!

Kävimme lankalauantain iloksi Tallipihalla. Siellä oli markkinameininkiä: käsityöläisten kojuja, hevoskärrykyytiä, tallissa pupuja, höyrymakkara- ja vohvelikoju. Väkeä ei ollut liian sakeasti vaan kahvilassakin istumapaikka löytyi pienen jonottamisen jälkeen ihan mukavasti.

Pääsiäisperinteissä itäisen virpoma- ja länsisuomalaisen pääsiäisnoitaperinteen sekoittuminen on hauska ja hyvin mielenkiintoinen ilmiö. Keski-Suomeen opiskelemaan muutettuani tutustuin ensimmäistä kertaa palmusunnuntaina kierteleviin pikku trulleihin. Nyt yli neljännesvuosisadan muualla kuin Etelä-Pohjanmaalla asuttuani olen viimein tottunut tuohon, vaikka pidänkin yhä salaa mielessäni oikeana tapana sitä, että pikkuiset suklaannälkäiset noidat käyvät ihmisten ovilla lankalauantaina.

Virpominen tulee Itä-Suomen ortodoksisesta perinteestä ja liittyy Raamatun palmusunnuntain tapahtumiin. Koristetuilla pajunoksilla siunattiin, toivotettiin terveyttä ja onnea perheenjäsenille, sukulaisille ja naapureille. Makeispalkat pitäisi vanhan perinteen mukaan käydä keräämässä lankalauantaina. Kyse on siis hyvinkin kristillisestä perinteestä, kun taas noidat tai trullit liittyvät länsirannikon pakanallisempaan uskomukseen siitä, että lankalauantaina, Jeesuksen ollessa kuoltuaan tavoittamattomissa Tuonelassa, noidat ja muut pahantahtoiset henget pääsivät valloilleen vieden karjaonnen ja sadon, ja tuoden kaikenlaista muuta onnettomuutta. Noitien karkottamiseksi poltettiin illan hämärtyessä pääsiäisvalakioita, kokkoja. Mitä isompi valakia ja kitkerämpi savu, sitä paremmin se suojasi pahoja voimia vastaan. Taikausko muuttui vähitellen lasten leikiksi ja pikku noidiksi pukeutuneet lapset kiersivät lankalauantaina talosta toiseen ja valakioita poltetaan yhä Etelä-Pohjanmaalla perinteen mukaisesti. 

Nyt perinteeseen tuntuu sekoittuvan vuosi vuodelta enemmän jotakin uutta, ehkä amerikkalaista Halloween-perinnettä, sillä lapset ovat harvemmin enää noita-asuisia. Meidän pihoillamme liikkui ainakin tiikereitä, pupuja, supersankareita ynnä muita naamiaisasuisia lapsia.

Tallipihan noita vaikutti perin juurin ystävälliseltä.

Isommatkin lapset jaksavat vielä innostua yllätysmunista, mutta ymmärtävät jo paremmin muovisen sälän turhuuden. Pojan yllätysmunasta kuoriutui hyrrä, josta oli hetkeksi iloa.

Verbaaliakrobatiaa Fingerporin malliin, osuu useinmiten juuri minun nauruhermooni. Aihekin aina ajankohtainen.

Talvi on voitettu

Talvi on takana, kevätpäivän seisauksesta on jo viikko ja kellotkin käännettiin viime yönä kesäaikaan. Kovin paljon talvesta ei jäänyt muistoja, sillä se oli poikkeuksellisen tiukasti aikataulutettu, työ- ja perhekiireiden kyllästämä, samanlaisina toistuvia rutiineja täynnä. Levoton merimiehensieluni on ollut monesti kipeästi särkevä ja levoton: jos minkäänlaista matkaa ei ole näköpiirissä, elämä on näköalatonta. Arki musertaa, jos siihen ei ole luvassa katkoksia.

Syntymäpäiväkukat helmikuussa.

Maaliskuussa oli muutamia keväisen aurinkoisen ilahduttavia päiviä. Lumikellot, kevätkurjenmiekat ja krookukset innostuivat auringosta. Ja myyrät. Voihan itku! Perennapenkkejä on myllerretty, sipuleita tuhottu (pirstaleita  vain jäljellä lojumassa) ja koloja kaivettu. Pippurihyökkäykseen siis!

Eilen illalla vietettiin WWF:n Earth Hour, sammutimme sähkölaitteet ja valot tunniksi ja söimme iltapalan kynttilöiden pehmeässä tunnelmassa. Lapset rakastavat tuota perinnettä ja tahtoisivat, että viettäisimme ihan omaa maapallotuntia joka kuukausi.

Tänään lähdin uskollisen lenkkikaverini kanssa pitkälle kävelylle tutkimaan kevään merkkejä. Pysäköimme auton Koulukadulle minigolf-radan viereen ja lähdimme Pyhäjärven rantapolulle. Jäät olivat suurelta osin jo sulaneet, mutta paikoin tuuli puski jäälauttoja rantaa kohti. Jäistä kuului hyväntuulinen kilkatus aaltojen liikuttaessa niitä. Linnut lauloivat ja tuuli suhisi. Aurinko pilkahteli.
Reittimme kulki rantoja pitkin kohti Varalaa ja sieltä Pyynikin näkötornin kautta takaisin autolle.

Pyynikin kesäteatterin lähellä Joselininniemessä, Kultakutrin lähteellä, loistivat mustassa märässä maassa kirkkaanvihreät japaninruttojuuren sykeröt. Lähde sinällään on nykyään surullinen näky. Pronssinen Kultakutri-patsas on siitä kadonnut ja lähde on hoitamaton. Silmiini osui jonkun kunnallispoliitikon aloite siirtää Kultakutri Ratinan suvantoon. Minusta sen paikka on alkuperäisellä paikallaan.

Matti Hauptin Kultakutri. Kuva sivustolta www.tampere.fi/ekstrat/taidemuseo/patsaat/ 

Kotikaupungin kattojen yllä

Katselin kuvia kännykän albumissa ja jouduin toteamaan, että montaakaan valokuvaa ei ole talven aikaan tullut otettua. Talvi oli valoton ja sateinen. Kamerasta löytyi kyllä kuvia, jotka otin juuri kevätlukukauden edellä käydessäni kahvilla Tampereen uudessa maamerkissä, Tornissa, muutaman työkaverin kanssa. Lukukausi siis ainakin alkoi huipulta. Pitkältä tuntunut, rutiineista täyttynyt talvi on mennyt nopeasti muistijälkiä jättämättä.

Hiihtoloman tienoilla oli kylläkin jonkinlainen elokuvatiivistymä: hiukan runsaan viikon aikana kävin neljästi (!) elokuvissa. Ystävän kanssa kotimainen Viikossa aikuiseksi (hauskan harmitonta kohellusta), miehen seurassa ranskalainen Ranskalaista häähumua (Qu'est-ce qu'on a fait au Bon Dieu?, aivan mainio, yltää parhaiden näkemieni elokuvien listalle) ja brittiläinen Kaiken teoria (The Theory of Everything, hieno tositarina ja Eddie Redmaynen huikea roolisuoritus) sekä vielä mustavalkoinen mykkä klassikko Tampere-talossa Chaplinin Poika (The Kid) elävän musiikin säestyksellä, seuranani ystävätär.

      

Lyhyt talvinenkin jakso alkuvuoteen kuului, sekin tosin auringon valoa vailla. Aurinko piilottelikin aina maaliskuulle saakka. Lumi muuttui sohjoksi ja kuraksi hiihtolomalla enkä ehtinyt suksille tänäkään vuonna. Ainoa matka hiihtolomalla suuntautui miehen vanhempia tervehtimään. Appi joutui sairaalaan tammikuussa ja uupui nopeasti, vain kuudessa viikossa, vaikeaan sairauteen. On vaikea uskoa, että hän vaikutti vielä joululomalla käydessämme olevan kutakuinkin voimissaan. Hautajaiset olivat kaksi päivää sitten, jotakin on pysyvästi toisin. Elämä kuitenkin jatkuu ja arki rullaa eteenpäin samanlaisena.

Tammikuun toinen päivä

Tammikuun toinen päivä on harmaa, kylmän vesisateen värittömäksi liottama. Aika valuu eteenpäin hitain nykäyksin. Toiminta ja joutilaisuus vuorottelevat. Herätyskello, tytär hereille. Puolitorkkua sohvalla koira mahan päällä lämmittämässä. Suihkuun, pyykkikone päälle, autoon, tytär turnausmatkalle. Kotona vielä aamun hämärä, kynttilänvaloa, iso muki kahvia, sanomalehti. Kaksoset ja pojan yövieras heräävät, aamupala, tiskit koneeseen. Lapset katselevat illalla kesken jäänyttä elokuvaa, koira nukkuu, sade ropisee ulkona, ajatus häilyy utuna metsäaukiolla. Ajatuksesta olisi saatava ote, jotta sen voisi keriä vyyhdiksi ja laittaa talteen. Päivä on puolessa, ehtiihän kyllä vielä mitä vain.

 

Jälkikirjoitus

Myöhäinen lounas ja leivoskahvit ystävän kanssa valaisi päivän. Kirjoitustyö saatettu alulle. 

Uusi vuosi

Vuosi vaihtui ystävien ja perheen seurassa Vuolteentorilla. Musiikkia ja huikea ilotulitus!

Vuosi vaihtui ja jälleen on totuteltava uuteen lukuun. 2015. Vuonna viisitoista Esikoinen on kuusitoista ja Kaksoset kolmetoista. Minä ja Mies olemme pitäneet yhtä 21 vuotta, joista naimisissa 17 vuotta, tamperelaisuutta on takana 12 vuotta, opettajan ammatissa olen ollut 21 vuotta ja nykyisessä työpaikassa 10. Kaikesta on kulunut isoja lukuja.

Edessä on muutosten vuosi: Esikoinen muuttuu lukiolaiseksi, Kaksoset yläkoululaisiksi. Työni muuttuu elokuussa, kun jätän ainakin toistaiseksi yläkouluelämän taakseni ja vaihdan sen alakouluun. Olen muutoksesta innoissani, jos hiukan peloissanikin. Saan juuri sen, mitä toivon, mutta menetän samalla lähikollegat, joiden joukko on juuri alkanut toimia yhteistyössä paremmin kuin koskaan aiemmin. Ehkä kollegat kuitenkin muuttuvat työtovereista ystäviksi. Onneksi tiedän jo, että mukavia ihmisiä on uudessakin työyhteisössä ja luotan siihen, että muutos tapahtuu lopulta kuitenkin parempaan.

Uuteen vuoteen kiinnitän monia tavoitteita ja toiveita. Kunnon kohotusta, siihen todella toivon löytyvän aikaa, ja terveyttä. Levollisuutta ja taitoa luovia stressikarikoiden läpi. Malttia elää mukavaa yllätyksetöntä arkea ja viitseliäisyyttä viritellä väliin pieniä irtiottoja. Lasten huolettomuutta, mutta sujuvaista koulunkäyntiä ja harrastamista. Ystäviä. Kyllä, ehdottomasti tarvitaan ystäviä, sillä ilman heitä arki muuttuu kamalan puuduttavaksi. Aikaa kirjoittaa, saada viimeinkin oikeasti alulle jo pitkään suunniteltu pidempi työ. Matkoja, niitä kaipaan ikuisesti hiljaa jäytävä levottomuus sisuksissani. Haluan nähdä, kuulla, maistaa ja tuntea olevani kaukana kotoa. Tasapainoa kodin, työn, moneen suuntaan repivien velvoitteiden ja hetkittäisen valinnanvapauden välille. Hiljaista onnellisuutta ja pirskahtelevaa iloa.

Onnellisuutta on tutkinut emeritusprofessori Markku Ojanen. Hän antaa seuraavia vinkkejä onnellisuuden metsästäjille:

"Älä valita turhista

Valitatko kaikesta? Kielteisyys on kuin sumuverho, joka estää näkemästä ratkaisuja. Se myös peittää näkyvistä kaiken sen, mikä on hyvin.

Nalkuta vähemmän

Nalkutus on harmin purkamista, ei tehokasta viestintää. Sen teho vain vähenee tunnepitoisilla ”miksi et taaskaan” -huomautuksilla.

Pidä järjestys

Kaaos alentaa onnellisuutta, mutta samoin tekee täydellisen järjestyksen vaatimus. Vähennä tavaran määrää, jos se helpottaa pitämään ympäristösi jäsentyneenä.

Huomaa toisen onnistumiset

Pyöriikö maailma ympärilläsi? Laskeudu jalustaltasi, niin voit huomata kuluvasi joukkueeseen, jossa muiden onnistuminen on sinunkin etusi.

Älä ota henkilökohtaisesti

Suhtaudu arvosteluun tyynesti ja koeta korjata se, minkä voit. Jos saat kohtuuttoman arvosteluryöpyn niskaasi, huomaa, että reaktio ei ehkä johtunut sinusta, vaan jostain muusta asiasta.

Naura enemmän

Luonteva, hyväntahtoinen nauru rentouttaa, vapauttaa ja yhdistää ihmisiä. Nauru myös tarttuu. Nauru ei ehkä pidennä ikää, mutta se saa elämän tuntumaan mukavammalta.

Harjoittele ihmissuhdetaitoja

Harjoittelu tekee mestarin myös ihmissuhteissa. Eräskin ujonpuoleinen mies lähestyi 150 naista pyytäen heitä kanssaan treffeille. Yksikään ei suostunut, mutta miehen pelot hävisivät. Varsinkin pelkojen voittamisessa harjoittelu toimii. Sen myötä syntyy vähitellen kokemus, että vaikeistakin tilanteista voi selviytyä.

Surkuttele asioita yhdessä

Sovi ystäviesi kanssa, että käytetään tunti kaikenlaisten kurjien asioiden surkutteluun. Joskus on nimittäin hyvä tuulettaa päässä pyöriviä kielteisiä ajatuksia ja huomata, että muiden mielessä liikkuu samanlaisia mielikuvia. Olisi outoa, jos tämä surkuttelu ei jossain vaiheessa johda hilpeyteen. Ja kannattaa liioitella – paras liioittelija saa parhaat naurut!

Vaali suhteita läheisiin

Jos läheisesi eivät ole onnellisia, on vaikeaa itsekään olla. Onnellisuus tarttuu siinä missä onnetonkin mieliala. Tunteiden tarttuminen on moneen kertaan tutkimuksissa todettu. Olisi hyvä huomata, mitä levittää ympärilleen. Onko ympärilläsi positiivisuuden kehä, johon muiden on mukava tulla? Vai onko se kyynisyyden, kriittisyyden ja väheksymisen kehä?

Ole kiltti

Kiltteys on pehmeyttä, hyväntahtoisuutta ja avuliaisuutta. Se on hieno ja arvokas ominaisuus ihmisessä. Ojasen ajattelussa kiltteys ei ole alistumista, avuttomuutta tai kynnysmatoksi asettumista. Kiltteys vaatii sisäistä vahvuutta, joka näkyy esimerkiksi kykynä olla antamatta takaisin samalla mitalla, jos tulee kohdelluksi huonosti.

Tee positiivisia tekoja

Kiitä, pyydä anteeksi ja ole ystävällinen, sillä hyvillä teoilla on voimaa. Ojasen tapauksessa esimerkiksi niin, että hän muistaa näin 53 vuotta myöhemminkin ne ainoat kehut, jotka sai kouluaikanaan. Miksikö? Ne muuttivat sen, mitä poika ajatteli itsestään.

Tunnista kielteiset asenteesi

Miksi tutkisit asenteitasi? Koska tiedostamattomat kielteiset ajatukset ovat sinulle haitallisia. Ne ovat onnellisuutesi esteenä."

Joulukuu, lopusta alkuun

Jouluksi osui pikkuruinen talvi, joka suli pois vuodenvaihteeksi. Ehyt kerros lunta ja reilusti pakkasta - ihan oikeaa talvisäätä! Ehdin jo ajatella hiihtovälineiden kaivamista esille. Välipäivät sujuivat vieraiden kanssa: saimmeMiehen veljen perheen iltaa istumaan, opiskelukaverini tyttärineen yökylään ja seuraksi joulualennusmyyntejä penkomaan sekä entisen naapurin, niin ikään tyttärineen, uudenvuodenvalvojaisiin. Aidot ystävät ovat vuosi vuodelta arvokkaampia - ja harvinaisempia.

Joulunpyhät menivät nopeasti, sekä rauhallisesti että samaan aikaan hyvin puuhakkaasti. Aattoaamuna serkkuni ja kummityttömme poikkesivat riisipuurolle ja torttukahveille ajallessaan Helsingistä Etelä-Pohjanmaalle joulunviettoon. Aattona koristettiin kuusi,  käytiin Kalevankankaan hautausmaalla, syötiin hyvin ja avattiin lahjat. Joulupäivänä pidettiin pyjamapäivää (paitsi Esikoinen ja Mies, jotka kävivät reippailemassa kuntosalilla) ja toisena joulupäivänä ajeltiin Etelä-Pohjanmaan mummoloihin.

Joulunaluspäivistä eräänä saimme kutsun saapua päivälliselle naapuritalossa asuvien ystävien luokse. Ihana pikku keidas joulukiireiden keskellä! Ruoka, juoma ja erityisesti seura oli ensiluokkaista.

Joulun alla kiire tiivistyi. Tein lahjaostokset ja kirjoitin joulukortit hiukan viimetipan jälkeen. Töissä hirvittävin kiire osui juuri joulun alle - ja hirvittävä flunssa. Korjasin kokeita kuumeessa, torkuin sohvalla tuon tuostakin, ja olin varma, etten selviydy töistä ennen määräaikaa. Vaan selviydyinpä kuitenkin, juuri ja juuri.

Joulukuussa oli neljät pikkujoulut: molempien toimipisteiden juhlat, Miehen firman avec-kutsut sekä päivällinen lähikollegoiden kanssa. Kaikki juhlat omalla tavallaan mukavia. Kaikissa oli iloinen ja hyväntuulinen tunnelma. Muuta harmaan arjen katkaisevaa oli stand up -keikka, konsertti ja elokuvissa käynti Miehen ja Kaksosten kanssa. Liikkumaan en monesti ehtinyt (ellei koiran kanssa kävelyä lasketa) enkä toisaalta myöskään murehtimaan turhia murheita.